Veikon ylistys

, , Kommentointi suljettu.

Kävin tänään 2.3.2012 Veikko Liljan eläkkeellesiirtymisjuhlassa Autismisäätiöllä. Hän on ollut siellä vertaisohjaajana.

Veikko on merkittävä tekijä Empowerment-toiminnan käynnistämisessä. Hän sitten lopulta omin käsin ja ajatuksin kirjoitti Empowerment-toiminnan ison hankesuunnitelman ja rahoitushakemuksen, joka jätettiin RAY:lle keväällä 2006. Veikko esitteli ja perusteli hankkeen ja hakemuksen sekä Autismiliiton hallitukselle että Raha-automaattiyhdistyksen esittelijälle. Veikon esitykset olivat niin vakuuttavia, että projekti sai rahoituksensa ja Empowerment-toiminta alkoi. Harva tietää sen syntyhistoriaa. Itse olin mukana Heta Pukin kokoamassa ja käynnistämässä toimikunnassa, jonka tehtäväksi oli asetettu tuo Empowerment-hankkeen käynnistäminen, ja pääsin läheltä seuraamaan prosessin etenemistä. Veikko on ollut avainhenkilö tässä asiassa. Hän on mahtava tyyppi.

Veikon motto ainakin näin vierestä seuraajan mielestä on ollut tämä: MIKÄ ON MAHDOLLISTA, SE ON MAHDOLLISTA! Veikko on äärettömän monipuolinen ja monenlaista kokenut ja ennakkoluulottomasti uusiin tehtäviin tarttuva autismikirjolainen. Eikä mikään ruikuttaja. On ollut ilo saada olla hänen vaikutuspiirissään myöskin hänen vetämissään Puotilan vertaisryhmissä vuosina 2007-2009. Se oli riemukasta ja aina uudenlaista ja yllättävää aikaa niin Puotilan kokoustiloissa kuin monilla retkillä erilaisiin kohteisiin. Veikko on mallikappale siitä, että autismikirjolainen voi pystyä mihin vain, kun innolla toimeen tarttuu. Toivotan ansaittuja tyytyväisiä eläkepäiviä Veikolle!

– minavain –