Tositarina aspergerista: Arvostelussa Lintu ja elämänpuu

, , Kommentointi suljettu.

teemaelokuva

Puoltajan mielestä KELAlla on ihailtavaa kanttia olla itseään kohtaan kriittinen. Bravo, lisää näin rehellisiä elokuvia!

Puoltajan toimitus pyysi menemään elokuvateatteri Andorraan katsomaan autismikirjoon liittyvää elokuvaa.  Sen tein. Tilaisuuden oli järjestänyt elokuvan tuottaja eli Kelan tutkimusosasto.

Tilaisuus alkoi todella herkullisella pippalotarjoilulla, ja sen jälkeen katsottiin elokuva. Ehdimme jonkin verran jutella assiporukalla aiheesta, ja lisäksi sain selville, ketkä olivat elokuvan pääesiintyjät. He olivat tamperelaisen yksinhuoltajaperheen äiti Meri ja Asperger-poika Miska. Sain luvan ottaa esiintyjistä ja pippaloista kuvia. Kuinkas ollakaan, Lumix-kamerasta loppui akun lataus, mutta onneksi oli pikku-Minolta varalla. Ihan pikkuisen ehdin myös jutella pojan ja äidin kanssa, ja sitten mentiin katsomaan elokuvaa, joka oli noin tunnin mittainen.

Kuvaaja: Minavain

Kuvaaja: Minavain

Elokuvaa voi arvioida teknisenä ja taiteellisena suorituksena, tarinan kehittelynä ja myöskin sisällöllisenä tarinana. Minulle tarinan sisältö ja sanoma olivat ehdottomasti tärkeintä antia.

Jos nyt pystyn visuaalista elämystä arvioimaan, niin itseäni ravitsi elokuvan ihana värikylläisyys, kodin tilanteiden ja henkilöiden sydäntä koskettava aitous ja intensiivisyys. Itse uppouduin heti alusta lähtien täysin elokuvan lumoihin. Omat tunteet ja myötäeläminen siinä nousivat pintaan, samoin omat muistot ”systeemeitä” vastaan taistelusta parin vuosikymmenen takaa. Eikö mikään ole muuttunut? Tämä oli kuvaus perheen todellisesta elämästä syksystä 2007 kesään 2008.

Itse asiassa tarina oli järkyttävä!

Yksinhuoltajaäiti Meri elää kolmen lapsensa kanssa Tampereella vanhassa puutalossa värikylläisessä kodissa. Lapsista Miska-poika on 15-vuotias Asperger-nuori, ja hänellä on toinenkin neurologisen diagnoosin saanut Kauri-veli sekä toimekas Pinja-sisko. Joukon jatkona on kaksi pientä valkoista koiraa.

Perheen elämä pyörii suureksi osaksi Miskan Asperger-oireiden

ehdoilla: hänellä on lyhyt pinna, ja ääntä ja vauhtia riittää. Äiti yrittää pärjätä yksinhuoltajana perheensä kanssa ja on joutunut jäämään kotiin pystyäkseen junailemaan perheen arkea. Puutetta on välillä leivästäkin. Miska on välillä ollut kuntoutusjaksolla laitoksessakin, mutta hänet on kotiutettu sieltä. Laitosjaksolla opitut taidot ovat jääneet sinne, missä ne on opittu. Taidot eivät siirry kotiin asti, mikä on sangen tyypillistä autismikirjolaisille.

Perheellä on huutava tarve saada apua ja tukea KOTIIN arkipäivän keskelle. Siellä Miskaa pitäisi kuntouttaa. Elokuvan loppuosan pääpaino keskittyykin äidin turhauttavaan ja epätoivoiseen kamppailuun saada pojalle Kelan tukea ja korotettua vammaistukea, jonka turvin asianmukaista kuntoutusta voisi hakea ja saada.

Kelan päätökset ovat järkyttäviä. Niiden suhteen elokuva puhuu puolestaan siitä, onko arjen tilanne tosiaan sellainen, että ”pojan aspergerius ei aiheuta elämässä sen isompia ongelmia kuin tavallisilla samanikäisillä nuorilla on”. Taas kerran on yhden sisukkaan vanhemman yritykset lyöty lyttyyn. Kun tällaista nöyryyttämistä ja kielteisiä päätöksiä asiantuntijalääkärienkin lausuntoja vastaan satelee Kelasta vuodesta toiseen, on äidin takki lopulta sangen tyhjä ja voimat lopussa.

Sosiaalisiin tukijärjestelmiin tarvittaisi joustavuutta ja elämän todellista tilannetta ja vaikeusastetta vastaavia päätöksiä.

Autismikirjon ihmisille tuen ja kuntoutuksen saaminen juuri omaan elämänympäristöön olisi keskeisen tärkeää – siellähän elämä tapahtuu!

Lämpimät sympatiani tälle rohkealle perheelle, joka tuo esille autismikirjoon liittyviä todellisia arkielämän ongelmia. Ja ihailuni äidille siitä sitkeydestä ja lämmöstä, joilla hän kuitenkin pesuettaan jaksaa huoltaa ja kasvattaa. Hymyä kyyneltenkin läpi. Erityisen herkkiä olivat kohdat, joissa äiti antaa tunnekoulutusta pojalleen.

Kiitokset ansaitsee myös tuottaja eli Kelan tutkimusjaos; tämän elokuvan tuottaminen ja julkistaminen on ollut rohkea teko.

Toivottavasti se tulee vaikuttamaan myös Kelan omiin päätöksiin autismikirjon henkilöiden kohdalla. Tukea ja kuntoutusta todellakin tarvitaan. Kiitokset kauniista ja elämänmakuisesta elokuvan toteutuksesta myös Jyrki Heinoselle.

Elokuvaa voi tilata Kelan julkaisupalvelusta DVD:nä.