Stimuhuone, aistikeidas

, , Kommentointi suljettu.

Joka vuosi Britanniassa järjestetään omavoimainen kokoontuminen nimeltä Autscape (www.autscape.org)

Autscapessa oli huone nimeltä stimuhuone. Se palveli yleensä kurssikeskuksen kirjastona. Seiniä kiersivät hyllyt, ja lattialla oli pehmeä kokolattiamatto sekä mukavia nojatuoleja. Ikkuna avautui pellolle, jossa lehmät laidunsivat.

Autscapen tiimi oli huolellisesti kerännyt aisteja kutkuttavia materiaaleja, leluja ja vimpaimia, laittanut jokaiseen virallisen Autscape-tarran ja levittänyt ne houkuttelevasti ympäri hämärrettyä huonetta. Liikemiesten pöydille tarkoitetut riippukuulat hengasivat sulassa sovussa värikkäiden kuntoutuslelujen rinnalla. Huikean hienot hologrammilevyt hohtivat kilpaa magneettiveistosten kanssa.

Koska jokainen esine oli vertaisen valitsema, joukossa ei ollut paljon turhaa. Kun saavuimme Autscapeen juuri ennen rekisteröinnin alkamisaikaa ja paperipinojen valmistelu oli vielä kesken, meitä pyydettiin odottamaan stimuhuoneessa. Kaaduin rähmälleni huoneen kokolattiamatolle ja aloin puristella levyä, jonka päällä saattoi tanssia, sillä kahden vahvan muovikerroksen väliin oli vangittu liikulteltava glittergeelitäyte.

Koska olin juuri tullut maan hirveimmän ruuhkakeskittymän lävitse, hermoni olivat riekaleina. Se, että löysin yhtäkkiä itseni stimuhuoneesta, oli suurempaa vieraanvaraisuutta kuin jos minulle olisi tarjoiltu kello viiden tee Buckingham Palacessa. Pikkuhiljaa siinä puuhaillessani tyynnyin ja rauhoituin ja koin, että olin tullut omieni luo. Ja vielä sellaisten, jotka osasivat arvostaa kunnon aistielämystä.

Ovessa oli kyltti, jossa pyydettiin kahta asiaa: että stimuleluja ei vietäisi huoneesta pois ja että huone saisi pysyä hämäränä. Muut säännöt jätettiin tarkoituksella pois. Ei ollut mitään määriteltyä toimintaa, jota huoneessa tuli tehdä. Ihmiset poikkesivat sinne selvittelemään ajatuksiaan näpertelyn avulla, kokemaan hauskoja aisti-ilmiöitä kaverin kanssa tai vain tutkimaan esineitä mahdollisten omien hankintojen kannalta.

Huone näytti todellisen voimansa kuitenkin vasta iltaisin ja öisin. Päivisin lempeä auringonsarastus verhojen läpi teki huoneen hahmottamisen helpommaksi, mutta yöllä stimutilassa vallitsi maaginen ilmapiiri.

”Tule stimuhuoneeseen, siellä on tähän aikaan mahtavaa”, kertoi eräs hiljainen ikäiseni tyttö ja lähti sinne itse. Myöhemmin seurasin häntä paikkaan. Pimeydessä hohti muuttuvia värejä, kiilsi salaperäisiä muotoja ja matto vaimensi yön hiljaisuuden entistä pehmeämmäksi. Huoneen nurkkiin saattoi piiloutua ilman että kukaan huomasi, että oli paikalla.

Otin käteeni suuren lasertarroilla koristellun kiekon, jonka ideana oli, että se pyöri kovalla alustallaan hyvin pitkään ja tuotti alati tiivistyvän äänen. Kysyttyäni muilta lupaa laitoin kiekon pyörimään napakalla tempauksella.

Tyttö sekä muut huoneessa olijat seurasivat kiekkoa herkeämättä. Pyörimisen tahdin ja pyörimisen äänen kuroutuessa tiukemmaksi ja tiukemmaksi pidätimme hengitystämme ihastuneena. Silmämme hohtivat kuin pikkulapsilla. Kiekon läjähdettyä lopulliseen lepoonsa oli sitä seuraava hiljaisuus voimakkaampi kuin sitä edeltänyt ääni, ja hihkuimme onnellisina.

Kaksi leidiä suunnitteli hämärässä yhteistyötä omien hankkeittensa välille. Kumpikin oli ponnistautunut omien haasteidensa keskeltä omin päin vertaisaktivisteiksi. Vaikka heidän kaunis brittiläinen korostuksensa oli kaikkea muuta kuin jokapäiväinen, oli tilanteessa jotakin hyvin tuttua ja turvallista. Tämähän oli kuin leppoisa saunailta koto-Suomessa.

Kopioimme idean Autismi- ja Aspergerliiton toimistolle. Suunnittelusta vastasi Veeti N. Tervetuloa tutustumaan stimuhuoneeseemme toimiston aukioloaikoina.