Sokean kukon jyvät: Toveruus

, , Kommentointi suljettu.

Uusi vuosi on jo hyvällä mallilla käynnissä, mutta ihan vain kertauksen vuoksi katsotaanpa vielä kahden kuukauden verran taaksepäin Empowerment-päiviin.

Alun perin minulla oli tarkoitus kirjoittaa jo aikaisemmin ja aivan toisesta aiheesta, mutta pidättäydyin vielä siitä johtuen, että pidän itseäni kohtuullisen hyvänä kirjoittajana, eikä olisi ollut reilua käyttää sellaista valttia omaksi edukseni toimikunnan vaaleissa.

Eräänlainen varmistus, ettei vaalipropagandaa tule jaetuksi, joko tahallisesti tai tahattomasti.

Se ei tietystikään selitä, miksi olin vielä joulukuunkin hiljaa… no silloin oli jouluun valmistautumista ja loma perheen kanssa kaukana pohjoisessa, vailla tietoliikenneyhteyksiä. Laiskuudella ja joutenololla oli myös osuutta asiaan.

Mutta sitten asiaan! Tällä kertaa on luvassa sekä jälkimainingit omalta kohdalta että katsaus vähän siihen, miksi tämä toiminta on tärkeää. Varoittaisin sitten että tämä saattaa vaikuttaa aika kritiikittömältä, mutta se johtuu vain siitä että minä en oikeista keksinyt miten tämä olisi voitu tehdä paremmin. Ehkä joku muu voi.

Eli kaikki jotka eivät tahdo lukea nyt hieman imelähköä suitsutusta, tai eivät ihan muuten vain siedä hyvää mieltä, voitte poistua. Tapaamme sitten ensi kuussa.

Hyvä. Jatketaanpa.

Tämän vuoden seminaari keskittyikin edellisvuotta enemmän käytännön vinkkien antamiseen. Omasta mielestäni tässä ei oikeastaan ollut yhtään sellaista kohtaa mikä olisi ollut ”onttoa sisältöä” tai mukana vain sen vuoksi, että ohjelma saataisiin täyteen. Kaikki oli hyödyllistä ja tässä oppi muutaman jutun itsekin.

Erityismainintana voisi ottaa tämän valituksia koskevan paneelin, jossa oli sekä asiaa tuotteitten palautukseen liittyen että vakavampaakin asiaa liittyen kuntoutus- ja lääkäripalveluihin. Terveydenhuollon kanssa tulee itse kukin tästä porukasta painineeksi: joskus yhden, joskus useammankin kerran. Ja se paini ei ihan heti kohta ole loppumassa. Itselläni aloitetaan juuri mahdollisuuksia diagnoosin tarkentamiseen maaliskuussa.

Eihän siinä sinänsä mitään, mutta kun aika tähän piti löytää vasta 4 kuukautta aikaisemmin. Ja sitä ennen olen käynyt klinikalla kaksi vuotta. Suurin osa varmaan menee oman ylivarovaisuuden piikkiin.

Omalta kohdaltani ja oman lähipiirini kokemusten perusteella voin tulla samaan lopputulokseen kuin valittajapaneelikin, eli että se ei ole erityisen helppo tehtävä ja ei tuota toivottavaa tulostakaan aina ihan ensimmäisellä kerralla, vaan yleensä vasta pitkän väännön päätteeksi. Suurimmaksi osaksi se on kannattanut, joskin omasta mielestäni terveydenhuolto vain viivästyttää väistämätöntä. Tietysti vanha sanonta kertoo, että vaikeudet kasvattavat, mutta se onkin eri asia mikä siinä kasvaa; luonne, vai pelkästään verenkarvainen raivo? Riippunee tilanteesta ja henkilöstä.

Ne-Rå on myös maininnan arvoinen, sillä Kela, tuo oman kylän paikallislehden sanoin ”Neuvostobyrokratian viimeinen linnake”, ja muut viralliset tahot ovat myös omana lajinaan byrokratiapujottelussa miltei olympiatason haaste. En ole siellä asioinut (onneksi) vuoden 2006 jälkeen, joten olen vähän jäävi sanomaan miten teknistäminen, jossa asiat yritetään hoitaa internetin kautta, on ottanut tuulta alleen, vai onko ensinkään. Itse uskallan väittää, että teknistäminen on häivyttänyt joitain vanhoja ongelmia, mutta tuonut uusia, kuten yleensä aina käy.

Vasta valittu Empowerment-toimikunta ansaitsee myös onnentoivotukset. En ole muuten koskaan ollut ehdokkaana vaaleissa saati äänestänyt sellaisissa, joissa kukaan ei hävinnyt vaan kaikki voittivat. Muut voittivat mielenkiintoista tekemistä ja toiset vapaa-aikaa. Kumpi sitten voitti enemmän, se jää nähtäväksi.

Vapaasta esiintymisestä sellaiset kiitokset, että keksin sitä varten yhden sketsin. Ajattelin muokata erään elokuvan ideaa hieman pitemmälle. Itsellänihän jo löytyy ns. viran puolesta univormu, joten tarvitaan vain kanssaesiintyjä tai kaksi. Mielellään kolme, itse esittäisin neljättä. Parodia on luvassa. Mistä, se tulee olemaan yllätys.

Omakohtaisesta osallistumisesta jäi mielestäni puuttumaan jotain. Olisin voinut ehkä ottaa enemmän kontaktia ihmisiin noin päiväsaikaan. Toisaalta, oma tehtäväni oli lähinnä se että ihmiset ottavat minuun kontaktia ja noin kävikin pariin otteeseen. Tosin omia kykyjä on aina hyvä kehittää ja tässä siihen oli eräs tilaisuus.

Ensimmäinen päivähän huipentui omalta osaltani siten, että oltiin porukalla sitten oluthuone Kaisassa (vai oliko se Kaisla – minä aina sotken nuo kaksi keskenään? 🙂 (se on Kaisla. toim. huom.), jossa esiintyi eräs blues-laulaja, ja oli muuten aika kova äänentoisto. Kun jätin olueni pöydälle, se alkoi vaahtoontua uudestaan! Yhtä kovan äänentoiston koin viimeksi Tuska-festivaalilla vuonna 2008, kun olin syömässä pytti pannua ja sellainen brittiläinen bändi kuin Carcass soitti vahvareillaan selvät sävelet.

Joka tapauksessa puhuttiin aika vapaamuotoisesti, tai pikemminkin huudettiin. Laulajalla oli ihan mahtavan syvä ääni, mutta sähkökitaraa ei olisi tarvinnut ihan NIIN kovaa vinguttaa. No joka tapauksessa juteltiin, tai pikemminkin huudettiin musiikin yli ja kaikkea käytiin läpi, petoeläimen käyttäytymisestä aina kannabiksen laillistamiseen.

Sitäkin pohdittiin, että jos kannabis laillistettaisiin, tapahtuisiko sille samalla lailla kuin tupakalle? Eli että siihen lisättäisiin kaikkia mahdollisia muita jalostukseen tarvittavia aineita, jotta siitä saataisiin vielä addiktoivampi, eli toisin sanoen vielä myyvempi tuote? Puhdas tupakka-kasvi ei tekisi keuhkoille niin paljon vahinkoa kuin kaikki kemikaalit, jotka siihen on ympätty mukaan.

Loppuksi totesimme maan ja taivaan väliltä keskusteltuamme, että tulisimme jokainen mieluummin riippuvaiseksi suklaasta kuin mistään päihteistä. Ja tämän lausunnon vahvisti se, että meillä kaikilla oli yli viiden euron oluet kädessä. Tai siis olutlasi, jossa oli 5-7 euron arvosta juotavaa, ollaksemme tarkkoja 🙂

Joka tapauksessa tästä pääsee taas tähän ytimeen miksi tällainen toiminta on tarpeellista. En ehtinyt katsoa kaikkia valituksia läpi, mutta yksi itkun aihe oli ”vähäinen” osallistujamäärä.

Olisiko sitten ollut parempi, jos ei olisi tullut yhtään tai niin paljon että saliin ei olisi mahtunut? Mitä itse katsoin (siis paikalla olleena), osallistujia oli juuri sopivasti ja he vaihtuivat eri päivinä. Lisäksi tässä salaisuus niille, jotka eivät tiedä: Asseja asuu muuallakin kuin Etelä-Suomessa.

Totta se on: Kaikki eivät oikeasti asu Etelä-Suomessa. Sen takia kaikki jotka olisivat halunneet tulla, eivät päässeet. Kuopiosta on jo 5 tunnin junamatka, Oulusta vielä pitempi. Ja näistäkin paikoista oli silti saapunut ihmisiä. Kohtuutonta olisi olettaa että niin pitkiltä matkoilta KAIKKI jaksaisivat tulla vuosittain paikalle. Itselläni menee aina 8-9 tuntia kun matkustan täältä kotiseuduille, joten sitä ei kaikki jaksa tehdä enempää kuin on pakko. Se on myös kallista lystiä, itseltäni hupenee aina 80-100 euroa.

Muistaakseni yksi aspalstalla esiintynyt epätoivon siemen viittasi yhdessäoloomme ”näpertämisenä”. Sattuu nyt olemaan vain niin, että sillä ”näpertämisellä” synnytetään toveruutta. Toveruus ei ole itseisarvo, joka tulee heti peliin, kun ihmisiä joilla on sama nimittäjä, astuu samaan huoneeseen. Muutenhan minä olisin jokaisen valkoihoisen, heteroseksuaalisen miehen ”toveri”. Ei se niin helposti käy. Jotta toveruus voi syntyä, sen eteen pitää tehdä töitä.

Toveruus vaatii yhdessäoloa ja kommunikointia. Joskus se syntyy vähäpätöisimmin edellytyksin, joskus täytyy puurtaa enemmän. Yhteistä on kumminkin se, että sen täytyy tehdä töitä. Tarkoitus ei ole tietenkään leimata sellaisia, jotka näyttävät osallistumishaluttomilta ”vapaa-matkustajiksi”, sillä on monia syitä, miksei pysty osallistumaan vaikka haluaisikin. Jännitys tai esimerkiksi vain se, ettei tiedä mitä sanoisi tai tekisi. Tällaiset asiat ottavat oman aikansa. Esim. itse en vielä uskaltanut osallistua kykyshowhun, mutta sekin aika tulee. Toivottavasti. Olisin ehkä voinut tehdä nytkin enemmän, en vain tiennyt miten, joten jouduin nyt tyytymään omaan panokseeni.

Haluaisinkin tässä laittaa sellaisen ystävällismielisen haasteen näille ulkoapäin heittolaukausia tekeville: tulkaa itse mukaan ja osallistukaa. Sittenpähän näette, josko tämä meidän ”näpertämisemme” olisi teillekin hyödyksi. Vaikkette osallistuisikaan vapaaehtoistoimintaan, voitte käyttää sitä aikaa muihin tutustumiseen ja siten synnyttää toveruutta. Kaikki, jota tässä tehtiin, oli omalta osaltaan yhteishengen ja toveruuden rakentamista.

Ystävyys on sitten toinen juttu.

Joka tapauksessa tuo ulkoapäin pitkän kiekon ampuminen päätyyn tuottaa hyvin vähän tuloksia, sillä tämä porukka kyllä sen lätyn siitä siivoa talteen ja ampuu sen äkkiä takaisin, ja osuu vielä maalinsa. Uskokaa huviksenne.

Aivan: Olympialaiset lähestyvät ja sitä myötä jääkiekon olympiaturnaus, huomasiko sen? 😀

No, nyt on parasta lopettaa. Tässä on jo niin paljon hunajaa, että teitä lukijoita uhkaa sokerihumala. Onhan insuliiniruiskut varmasti käden ulottuvilla?

Näkemiin.