Sokean kukon jyvät: Majavan pato – osa 2: lievennys

, , Kommentointi suljettu.

ritari3Edellisessä osassa kävin hieman läpi padottuja tunteita ja mitä siitä voi seurata, jollei painetta hellittä ajoissa.

Pahimmassa tapauksessa kun kuormaa ”padolle” on kertynyt tarpeeksi, se tietysti murtuu temmaten mukaan rakentajansa ja ne, jotka olivat sen lähettyvillä. Tämäkään ei aina ole pahasta, sillä maailma näyttää hyvin erilaiselta tämän tunteitten vedenpaisumuksen jälkeen. Ongelma on siinä, että sen jälkeen maailma saattaa näyttää liiankin erilaiselta, jopa täysin vieraalta. Puhdas pöytä ja autuas vapaus tai sitten vaarallinen maailma ja täydellinen neuvottomuus. Koskaan ei voi olla täysin varma seurauksista.

Vähintäänkin murtuminen väärässä kohtaa saattaa johtaa kiusalliseen tilanteeseen, jossa täytyy selitellä taas, mistä on kyse. Ja koska patoutuneet tunteet ovat kertyneet joskus jopa vuosien ajan, jälki ja reaktiot ovat sen mukaisia. Tilannetta pahentaa vielä, jos toisten silmissä on tullut tunnetuksi tyynenä ja rauhallisena.

Esimerkiksi jos punkbändi sanoo jotain poliittisesti epäkorrektia, syljeskelee yleisöön päin ja haistattaa kaikille, niin entäs sitten? Sitähän heiltä odotetaan. Mutta kun kantrilaulaja hajottaa akustisen unelmansa päreiksi lavalla syytäen tulisten terveisten kera, että viimeinen pisara on nyt todellakin vuodatettu… No, se on taas täysin eri asia.

Osittain tällaiset räväkät irtiotot ovat yksi tapa vaihtaa täydellisesti suuntaa, mutta ne ovat myös peruuttamattomia. Parhaimmassa tapauksessa kunnon myrskyn jälkeen on tyyntä; pahimmassa tapauksessa yksi silta on poltettu. Varmuuden vuoksi on siis parempi, ettei tuohon murtumispisteeseen asti edetä.

Helpoin ja usein käytännöllisin tapa lieventää painetta on ottaa asiaan etäisyyttä. Tässä vaiheessa ylpeyden on parempi antaa periksi: tätä ei pitäisi mieltää ”pakoon lähtemiseksi” tai ongelman välttelyksi. Lähinnä kyseessä on uuden näkökulman hakeminen. Jos tuntuu, että jonkin asian kanssa polkee paikallaan, voi olla hyväksi lähteä kävelemään johonkin muuhun suuntaan – jopa hieman taaksepäin, sillä silloin ongelma tai stressitekijä näyttäytyy kokonaisuudessaan eri valossa.

Tämä tapahtuu melko itsestään selvällä tavalla: hankkimalla jotain muuta ajateltavaa. Sen ei tarvitse olla mitään erityisen suurta. Itse asiassa voi olla eduksi, jos se on niin sanotusti ”turhanpäiväistä” tai jotain ”pientä hommaa”. Pääasia on, että se vie ajatukset paineen ja kuormituksen aiheuttajasta muualle. Aina vain parempi, jos tekeminen on hauskaa, sillä hermot saavat tällä lailla lepoa. Tavallinen arkipäiväinenkin asia voi käydä tällaiseen, sillä sen avulla saa suunnattua tehokkaasti ajatukset muualle ja samalla myös jonkin kauan seisoneen homman hoidettua… ehkä.

On kuitenkin vaarana, että palaa siihen ajatukseen, josta yritti päästä eroon, mikäli tämä kyseinen puuhastelu ei vaadi tarpeeksi keskittymistä tai jotenkin muistuttaa ongelmatilanteesta. Tokihan samoin voi sattua myös monimutkaisempien juttujen kanssa. Ei ole ensimmäinen kerta, kun läpitunkeva stressitekijä kolkuttaa mielen ovelle ja astuu sisään pyytämättä lupaa ja odottamatta kutsua. Allekirjoittaneen syventyminen Tiede-lehden ihmisen musikaalisuutta koskevaan artikkeliin meni ketuiksi, kun jokin linkkasi pään sisällä tekstin yhden lauseen johonkin, mikä oli aiheuttanut päänvaivaa aikaisemmin, ja loppu näkyykin sitten tässä.

Joka tapauksessa etäisyyden ottaminen, tulipa se sitten ajatusten suuntaamisena muualle tai ihan vain omituisena käytöksenä, ei ole täysin ongelmatonta. Kuten sanoin, näitä keinoja ei pitäisi ymmärtää luovuttamiseksi tai ”ongelman siivoamiseksi maton alle”. Kuitenkin siinä on salakavala ulottuvuus, että etäisyydenotto voi johtaa juuri siihen.

Hyvinkin usein se, minkä uskoo tulleen jo käsitellyksi, onkin itse asiassa hautautunut ja voi hyvinkin ilmaantua uudelleen rasittamaan tai jäädä itämään epäilyksenä takaraivoon. (Niin, niin, tiedetään; takaraivossa sijaitsevat motoriset toiminnot eikä ”korkeampi” ajattelu, tai vielä tarkemmin: takaraivon takana.) Sellaiset epäilykset voivat lisätä omalta osaltaan painolastia ja rasitusta, joka vain pahenee, kun uusia ongelmia alkaa kasaantua.

Tämän takia kannattaisi ainakin yrittää selvittää asia itsensä kanssa. Jos selvittämistä vain lykkää, sitä suuremmaksi kasvaa tuon padon taakka ja murtuminen on entistä todennäköisempää. Niin hassulta kuin se kuulostaakin, sen jälkeen kun on löytänyt keinon ottaa etäisyyttä ja kerätä voimia, on seuraavaksi löydettävä keino tarttua asiaan uudelleen.

Hankalaksi tämä tulee sitten, jos kyseessä on kahden ihmisen välillä oleva asia, sillä jossain vaiheessa myös toinen osapuoli on otettava selvittämiseen mukaan. Välillä se ei ole niin yksinkertaista, sillä kuten aikaisemmin olen maininnut, kaksi ihmistä voi nähdä asian eri lailla. Toisen mielestä vakavan asian selvittely saattaa näyttää siltä, että yrittää syyttää toista osapuolta jostain tai ”stressaa turhasta”. Tässä vaaditaan molemmilta osapuolilta pitkämielisyyttä ja avoimuutta, sillä mikäli jokin oikeasti jää vaivaamaan, on se syytä selvittää, ajattelivatpa muut sen olevan kuinka tyhjänpäiväistä tahansa. On myös koitettava ymmärtää, että vastapuoli ei tarkoita välttämättä pahaa, jos ei pidä toista vaivaavaa asiana kovinkaan vakavana: hän ei vain ymmärrä.

Tämä ajatusten suuntaaminen muualle harrastusten, rentoutumisen tai arkiaskareiden kautta on yksi esimerkki paineitten lievittämisestä. En tarkoita sitä, että se olisi paras tai nopein, mutta se on ainakin useimmiten jokaisen saatavilla. Muita vastaavia keinoja ovat keskustelu muiden ihmisten kanssa, jos sattuu olemaan sellaisia ihmisiä, jotka jaksavat kuunnella, tai ajatusten laittaminen paperille, esimerkiksi päiväkirjaan tai satunnaisena raapusteluna minne sattuu. Myös niin sanottu kummallinen käytös voi olla avain painolastista irrottautumiseen.

Nimiä ja tilannetta sen kummemmin paljastamatta: eräs henkilö (joka on muuten tämän kirjoituksen innoittaja, kiitokseni ja terveiseni hänelle:) onnistui ottamaan asioihin etäisyyttä ja taakkaansa helpotusta teeskentelemällä olevansa koko ajan joku muu. Itse en ymmärtänyt sitä ja pidin käytöstä ensin hupsuna, mutta kuten sanottu: se mikä saattaa tuntua ”joutavalta” ja ”tyhjänpäiväiseltä”, voi olla juuri tehokkain keino tämänlaisten paineitten lievittämiseen. Se oli hänen henkilökohtainen ratkaisunsa, ja se toimi hänellä erinomaisesti.

Tämä on hyvä esimerkki siitä, että apu voi löytyä yllättävältä taholta.