Raportti Autistic Pride Dayn transryhmästä

, , Kommentointi suljettu.

Kuva: Ave

Kuva: Ave

Autistic Pride Dayn ohjelman aloitti Oonan vetämä transryhmä. Paikalla oli 9 henkilöä, mm. sukupuolen korjausprosessia läpikäyviä henkilöitä, asperger-aktivisteja ja harrastelijatoimittaja.

Ensimmäinen ilmoille lausuttu kysymys oli: onko aspergerin oireyhtymän ja transsukupuolisuuden välillä jokin kytkös? Vastausta ei toistaiseksi tiedetä.

Tapaamisen ensisijainen tarkoitus ei ollut pohtia määritelmiä, sillä huoneessa oli ihka eläviä transhenkilöitä – siitä eivät määritelmät enää parane. Keskustelu ottikin sille luontaisesti lankeavan uoman, omien kokemusten vertailun vertaistuen ja itsekunnioituksen hengessä.

Sukupuoli-identiteetti kaiken kaikkiaan on laaja ja monimutkainen asia. Monilla on rajankäyntiä oman roolinsa kanssa eikä vähiten siksi, että kaikilla on erilaisia tapoja, jotka voidaan perinteisessä hengessä nähdä nais- tai miespuolisina. Millä ilveellä tuo nais-miesraja sitten vedetään? Tämä pohdinta jo itsessään paljastaa sen filosofisen suon laajuuden ja syvyyden, mihin helpompiakin kysymyksiä esittävä uppoaa.

Vapaa keskustelu pelastaa tilanteen ja pinnalle nousee kysymys suunnitelmallisuudesta, järjen käytöstä tunteellisuuden sijaan. Varsin asperger-henkinen aloitus siis. AS-henkilö miettii ennen kauppaan menoa, mitä hän tarvitsee ja mihin rahavarat riittävät. Aspergerien looginen, ”miesmäinen” ajattelutapa saattaa aiheuttaa kahnauksia, jos kumppanin ajattelutapa lähtee shoppailuun liittyvästä fiilistelystä.

Asseilla näyttää tunteiden tunnistaminen toimivan, mutta ne eivät ohjaa toimintaa.

Harvan ajattelutapa tai käytös on aina täsmälleen samanlainen. Useat kertoivat, että heidän tyylinsä vaihtelee perinteisten roolien välillä. Ulkopuolisislle tuottaa vaikeuksia hahmottaa useiden tyylien kautta itseään ilmaisevaa persoonaa.

Seuraava esille nousevan asian pohjustus on käytännöllinen, ”kivi tiellä”. Keskustelijoiden konsensuksen mukaan nenttinäkökulma rajoittuu siihen näkymään, mikä kohdalle sattuu – se on yksisuuntainen. Asseilla
olisi tämän mukaan kyky kiertää kiveä mielessään, tarkastella sitä eri kulmista, pohtia tartuntakohtia, suunnitella nostamista ja syrjään siirtämistä. Kaikki nämä aktiviteetit assi siis tekisi mielessään. Tämän kyvyn seurauksena juuri mihinkään kysymykseen ei liity sellaista pakkonäkökulmaa, joka nenttienemmistössä tuntuu niin selkeältä.

Tämä kommentti saa muilta keskustelijoilta tukea ja tunnelma lähentelee liikuttavaa yksimielisyyttä. Sama liukkaus vaihtaa tarkastelukulmaa siirtyy kaikille elämän alueille, myös niille joita yleensä tarkastellaan jäykän moraalikäsityksen suojasta. Tässä erikseen huomattavaa on se, että tuo kyky pätee myös tarkastellessa itseä. Tästä nousee terve ylpeys ja luottamus omaan kykyyn arvoida asioita sen sijaan, että suin päin astuisi tyhmiin johtopäätöksiin.

Joustavuus katsantokannoissa jättää oman identiteetin paljolti avoimeksi. Mutta miksi asia on näin myös sukupuoli-identiteetin kanssa?
Asseilla on vaikeuksia oppia sosiaalisia normeja. Myös sukupuolisuuteen liittyy paljon opittavia normeja. Koska sosiaalisen oppimisen prosessi ei ole niin selkeästi järjellä hahmotettavissa, on asseilla lopputuloksena helposti vähemmän jäykkä omakuva. Toisaalta korostunut järkeily tuo myös yllättäviä etuja. Esimerkkinä eräs henkilö kuvaa lapsuuttaan monilapsisen perheen nuorimpana: vanhempien sisarusten
töppäilyt antavat mahdollisuuden välttää ainakin tyypillisemmät ansat. Pitkäjänteisyys mainitaan suojaavana tekijänä, impulssikontrolli voi olla hyvä eikä kaikkea tarvitse saada heti.

Yleisestä erityiseen, anekdootteja korjausprosessin varrelta

Transhenkilöiden sukupuolen korjausprosessi näyttäytyy melkeinpä humoristisena. Aivan kuin hoidettava olisi velvoitettu ”heittämään sketsiä”, alleviivaamaan oman oikean sukupuolensa mukaista käytöstä sitä tukevalla stereotyypittelyllä.

Eräs todistaa joutuneensa oudon katsomisen kohteeksi poneja ja nalleja keräävänä transmiehenä. Kuin yhdestä suusta itse kukin kertoo ahdistuneensa roolituksista, hypermaskuliinisuudesta tai naishössötyksestä. Akateeminen Queer-teoria on tuonut helpotusta – oikeuden olla eräänä päivänä butch, toisena femme. Vaikeutena on silti edelleen se, että muut eivät ymmärrä.

Vaan ei ole helppoa muillakaan asseilla. Oman sukupuolensa tuntemisen omakseen ei luulisi sanelevan yleistä olemista. Perheenäidin rooli luonnistuu, mutta silti osa perinteisestä naisellisuudesta on niin etäällä, että samaistuminen ei onnistu. Tämä käy todisteeksi siitä, että
sukupuoli ja seksuaalisuus eivät automaattisesti tuota tiettyä tyyliä. Transihmisten hoitohenkilökunnalle tämä kaiketi ei ole vielä mennyt jakeluun.

Transihmisten aitous oman identiteettinsä suhteen on epäilyn kohteena ja tuota epäilyksen varjoa entisestään venyttää asperger. Kuten aiemmin todettua, assin olemus ei ole kovin muottiin sopivaa sorttia.

Transevaluaatio lähenee ”skitsoilua”, kun myös AS joutuu suurennuslasin alle. Tässä kimara parhaita tai pahimpia heittoja: Et voi olla AS, koska sinulla toimii selkeä tunnevaste. Hymyilet, joten et voi olla AS. Ymmärrät mitä puhutaan, joten et voi olla AS. Yksi keskustelija totesi, että AS:n ohittaminen epäuskottavana helpotti korjausprosessia.

Kun AS-diagnoosi on hyväksytty, alkaa epäluuloisuuden seuraava kierros: Tämä on vain roolipeliä sinulle. Trans-identiteetti on sinulle erityismielenkiinnon kohde tai poliittinen missio. Olisiko vain hetken huumaa, kun olet tuollainen assi? Palataan asiaan parin kuukauden päästä, sai eräs kuulla.

On helppo arvata, että tällaisten kokemusten jälkeen pieni kyynisyys hiipii mieleen. Voi olla parempi pitää assius omana tietonaan varsinkin, jos se ei ole päällepäin näkyvää sorttia; näin ei joudu esimerkiksi juoruilun kohteeksi. Suhteellinen normatiivisuus on valttia hoitokoneiston rattaissa. Vaikka esimerkiksi sosiaalisten suhteiden rajoittuneisuutta voidaan ihmetellä, ei niiden puutteen selittäminen AS:llä ole välttämättä hyvä asia. Aikamoista taiteilua täytyy siis sukupuoli-identiteetin arvioinnin olla.

Tätä kuunnellessa nousee mieleen kysymys rajanvedosta – mikä voisi olla sellainen oleellinen erottava seikka transsukupuolisuuden ja vaikkapa homoseksuaalisuuden välillä? Vastaus tulee nopeasti: ahdistus ja paha olo omasta fyysisestä sukupuolesta.

Paljastuu, että transhenkilöä aivan varhaislapsuudesta asti seuraava tunne ja iän myötä voimistuva paha olo, vailla selitystä, muodostaa todellisen kiirastulen. Asiaan liittyvät sosiaaliset aspektit luonnollisesti lisäävät taakkaa. Itsensä kanssa tilin tekemisen
päälle tulee vielä perheen käsitysten muuttaminen.

Eräs keskustelija paketoi siihenastisen elämänsä seuraavasti: mikä tahansa naisrooli oksettaa ja jo pienenä oli outo tunne siitä, ettei ”tiedä mistään mitään”, hame ei tuntunut omalta pukineelta, lempivaate oli housut. Henkinen huonovointisuus näyttää lisääntyvän murrosiässä ja vasta kahdenkympin kieppeillä syy tiedostetaan.

Perhepiirin sukupuoliroolien mukaiset odotukset ovat luku sinänsä. Koska aihe on laaja kuin elämä itse, referoidaan tässä keskustelijoiden hauskimmat tai kipeimmät anekdootit. Aivopierujen aatelia tai normatiivisuuden korkea veisu, katsantokannasta riippuen, on varmasti seuraava. Isä mieheksi korjattavalle vegetaristilapselleen: ”Jos kerran olet mies, niin kai sä alat syödä lihaa?”

Keskustelu sivuaa loppupuolella mediakohun ympäröimää kirkkoherran tapausta. Näkemys siitä on selvä: kyseessä on aina ollut nainen, joka viimein on korjattu oikeaan sukupuoleensa.

Tämän raportin voikin päättää keskustelussa esitettyyn uskontoaiheiseen kysymykseen: Saako Luojan luomaa kehoa korjata (sukupuolen osalta)?  Kysymykseen voi vastata vastakysymyksellä: Saako Luojan luomaa, vaikkapa syövän runtelemaa kehoa korjata?