Onttous puheen sisällä, osa 5: Perunat ja perunat

, , Kommentointi suljettu.

Kuva: Maiski

Kuva: Maiski

Matkaillessani kaukomailla opiskelin kohdemaan kieltä ja saavutin siinä sellaisen perustason, jossa hyvin yksinkertainen keskustelu oli mahdollista alkuperäisväestön kanssa. Jo pian törmäsin kaksijakoiseen ongelmaan ja aihetta mietittyäni päädyin hämmentävään johtopäätökseen. Kyse oli perunoista, sanasta peruna ja fyysisestä perunasta. Kohteliaasti ilmaisin heikon kielitaitoni ja pyysin hidasta puhetempoa. Tästä huolimatta puherytmi muistutti konekiväärin ääntä.

Paikallisille tuntui olevan hyvin vaikeaa ymmärtää tilannetta, jossa gringo puhuu heidän kieltään, mutta epätäydellisesti. Piinalliset tilanteet vaativat selvitystä, ja ensiaatokseni oli epäily kyvyttömyydestä samaistua vieraan eli minun asemaani. Tässä oli epäilemättä osaselitys, mutta jokin käänsi mielipiteeni siihen suuntaan, että perimmäinen tekijä olikin sanottujen sanojen lähes täydellinen identifiointi itse asiaan. Todellinen tilanne, jossa oli keskustelun kohteena oleva näkymätön objekti, peruna ja sitä vastaava ilmaisu, peruna ja vieläpä siten, että tuota ilmaisua tapaili huonosti puhuva henkilö oli vaikea.

Jos tämä ilmiö on universaali, niin kuin epäilen, se selittää sitä haluttomuutta miettiä sanojen takana olevan maailman luonnetta. Pienimuotoisesti tämän huomaa itsekin, valittu sana jäädyttää teeman liikkuvuuden ja monesti jopa korruptoi keskustelua. Ilmoille päästetty termi johtaa helposti väärille raiteille, jos kuulijat lukevat nyanssit toisin. Määrittelyyn puuttuminen kyllä mahdollistaa sen, että aihe yhteisellä pohtimisella, sanojen saattelemana tarkentuu. Mutta tässä vaatimuksena on itse asiaan, ohi painotusten, porautuva keskustelu. Perunoihin palatakseni, epäselvää tilannetta ratkotaan lähes kulttuurivapaasti kohottamalla äänen volyymia, selventämällä sitä nopeutuvalla sanavuolla ja alleviivaamalla asiaan kytkeytyvää tunnelastia.

Rinnakkainen esimerkki tästä voisi olla sellainen humorismin kukka, jossa ulkomailla pyritään tilaamaan tuotetta omalla äidinkielellä. Tai tilanne, jossa ympäröiviä erikielisiä ihmisiä kommentoidaan omalla kielellä, jota he eivät ymmärrä. Näiden tilanteiden hauskuus on tietysti ”katsojan silmässä”, siinä kokeeko itse kukin tilanteen ristiriitaisuuden kutsuvan huumorintajua avuksi. Parhaiten nauraa se, joka viimeksi nauraa, ja viimeinen hörähdys aiheelle voisi olla se tragikomedinen havainto, että puhumalla ryhmään liittymisen vastakohta ei ehkä olekaan liittymättömyys vaan epäonnistuva puhe, väärä kieli, erehdys yrityksessä, tahaton tai tahallinen. Monilla kun on niin, että mielipiteen muodostusta helpottaa sen lausuminen ja joillakin ei mielipiteitä juuri olekaan, muita kuin niitä, jotka ryhmä tarjoaa.

Sosiaalinen kimppa on ajatusten hautomo.