Onttous puheen sisällä, osa 4: Satuperinne

, , Kommentointi suljettu.

Kuva: Maiski

Kuva: Maiski

Edellisessä hahmoteltiin lyhyesti sitä vaikeutta, joka on ilmeistä arvioitaessa helpohkoakin toimintaa. Astetta tai useampaa vaikeampi tilanne tulee, kun kuulijan pitäisi ymmärtää sellaisia kryptisiä ilmauksia kuten esimerkiksi arvot tai visio tai missio.

Näillä sanoilla yritysten korkea johto pyrkii viestittämään alaisille sen, mikä heidän mielestään on kyseisen firman toiminnan ja menestyksen kannalta oleellisen tärkeää. On helppo arvata, että asiat kuten laiskottelu, järjetön toiminta, välinpitämättömyys asiakkaiden toiveille tai valehtelu eivät kuulu suosittujen yritysarvojen top 10 -listalle. Mutta mikä viisaus on erikseen mainita näiden vastakohdat? Useimmissa työyhteisöissä henkilöstö saapuu paikalle julkisilla kulkuvälineillä ja vierailee vaikkapa saniteettitiloissa päivän mittaan. Äkkiseltään voisi spekuloida, että merkittäviä asioita toiminnan kannalta olisi se, että bussikuskit ovat selviä tai se, että vesiklosettien hygieniataso on tyydyttävä. Nimittäin jos näin ei olisi niin harva ilmestyisi paikalle ja osaa henkilöstöstä voisi vaivata kolera.

Ilmiselvästi osa tekijöistä arvioidaan itsestäänselvästi tai automaattisesti toteutuviksi ja osa seikoista katsotaan siten tärkeiksi, että niiden julistaminen arvioidaan toimintaa voimaannuttavaksi, menestystä lisääväksi. Näyttäisi jopa olevan niin, että positiivisten seikkojen toisto lisää työntekijöiden positiivista asennetta ja tätä kautta tulosta. Selkeä ilmaisu, että haluamme kaikille meille parasta, kilpailijat pois lukien ja haluamme mahdollisimman paljon rahaa asiakkailta ja mahdollisimman monta asiakasta ja kaikki erikoisosaajat meille töihin ja niin edespäin, ei ole syystä tai toisesta sosiaalisesti hyväksyttävä kommunikaatiometodi.

Yllättävää kyllä eräänlainen tätä sivuava laskuvirhe on tapahtunut poliittisilla päättäjillämme. ”Kaikki” Suomen firmat vielä hetki sitten ilmoittivat palkkaavansa vaikka heti 100 (tai 1000) ihanaa ammattilaista. Suoralla yhteenlaskulla työvoimatarpeeksi saatiin joku mielivaltainen luku kymmenen tuhannen ja miljoonan väliltä. Valitettavasti kenellekään ei juolahtanut mieleen kysyä, onko tällainen sadunomainen menestysaskel ylipäätään mahdollista. Siis kaiken toiveista mahdollisesti syntyvän lisätuotannon mahtuminen markkinoille, kun elämme aina rajatussa todellisuudessa. Siintävän laman edessä nämä puheet on hetkeksi unohdettu. Toinen kielellinen oveluus oli taannoinen termi tulonsiirto. Sitä käytettiin yhteydessä, jossa tukea saavien tahojen tukea pienennettiin ja sen katsottiin olevan tulonsiirto rikkaammille. Tosiasiassa ainoa siirto oli edelleen tukea saavien suuntaan, kyse oli tuon siirron pienentämisestä. Mutta tämä käsitteli vain termiä, ei politiikkaa.

On ehkä kohtuullista esittää arvaus siitä, miksi yhteiskunta ja sen pyörittämisessä käytettävä puhe eivät aivan näyttäisi olevan synkronissa. Syy on kaiketi se, että kaikki ihmisten järjestelmät ovat pitkän kehityksen ja nimenomaan teknisen kehityksen tulosta. Kunkin sukupolven on suoritettava oman elinympäristönsä haltuunotto tai perintä ja kuvattava se muodinmukaisella puheella.

Viemärien, katujen ja rakennusten toiminnan yksityiskohdat eivät rasita sitä enemmistöä, joka niitä käyttää, koska ylläpidosta huolehtii erikoistuneiden ihmisten joukko. Tässä ei ole mitään suurta salaisuutta, mutta näyttää kuin yhteiskunnallinen puhe olisi yhä enenevässä määrin loitontumassa reaalimaailman seikoista. Monen julkisen puhujan rooli on lausua ilmoille kauniita toiveajatuksia ilman arviota asioiden hyvistä ja huonoista puolista. Tästä voi tietysti ”syyttää” insinöörejä, he ovat kehittäneet niin toimivan teknisen kulttuurin, jotta käyttäjät voivat pitää sitä itsestäänselvyytenä. Vaaralliseksi tämän tekee se, että syntyy hybris, harhaluulo että kauniit aatokset muuttuvat tosiksi automaattisesti, että tyhjä puhe konkreettisesti pyörittää maailmaa vaikka näin ei ole.

Tuoreessa sanomalehdessä useat julkisuuden kulttuuripersooniksi arvioimat henkilöt ilmaisevat mielipiteensä tärkeimmästä vapaudesta.

Kuten arvattavaa on, lista on abstraktihko. Itse listaisin lempivapauksiini mm. vapauden umpihangessa tarpomisesta, vapautuksen ruoan hakemisesta metsästä, tsäänssit iisimpään laiffiin noin yleisesti ottaen. Tasapuolisuuden vuoksi tässä tietysti on kyse asioiden yhteismitattomuudesta, kaikkea ei voi laittaa samalle viivalle, mittaviivalle siis.

Anekdootti

”Yhteinen kieli” oli erään kansainvälisen suuryrityksen tunnuslause aikoinaan. Ja toden totta, niin hämärältä kuin se kuulostaakin, tuo firma oli aikansa jymymenestys, aikajänteen joka kattoi vuosikymmeniä. Puheella ja uskolla yhteisestä puheesta ja toiveella yhdessä saavutettavasta hyvyydestä on käänteentekevä vaikutus. Miten tämä tarkalleen ottaen tapahtuu, siinä onkin koko tämän kirjoituksen vastausta vaille jäävä kysymys.