Onttous puheen sisällä, osa 2: Pelkääjän paikalla

, , Kommentointi suljettu.

Kuva: Maiski

Kuva: Maiski

Rationaaliset salaliittoteoreetikot ovat huomioineet erään mielenkiintoisen seikan. Jos melkeinpä keneltä tahansa kysyy kuvausta siitä, kuinka yhteiskunnalliset asiat toimivat, niin vastausta ei saa.

Onko mahdollista, että kukaan ei tiedä sitä, miten asiat toimivat, mutta nämä ei-tietävät toimivat menestyksellä osina hyvin toimivassa kokonaisuudessa? Vaatiko tällainen verkosto ohjaajan, kulissien takaisen mestarin heiluttamaan tahtipuikkoa, vetelemään naruista.

Maalaisjärkinen ajatus on, että totta kai vaatii. Tosiasia lienee, että tällainen suuri johtajuus ei sijoitu minnekään, sitä ei ole olemassa. Yleisesti toivottu asia on, että toiminnassa pitää olla joku järki ja siitä seuraa automaattisesti se vaatimus, että tuon järjen on asuttava jonkun päässä. Tästä seuraa, että se mitä ei voi nähdä, kuvitellaan. Mielikuvitus on köyhän paras ystävä, sanotaan, ja niin se on – sillä lisäyksellä, että mielikuvituksellinen keskustelu, toiveiden lausuminen ja niiden pitäminen totuuksina muodostaa suuren osan puheesta. Voisi sanoa, että kuskin paikka on tyhjä, me kaikki olemme pelkääjän paikalla.