Minä, koira ja kirja

, , Kommentointi suljettu.

Kuva: Ave

Kuva: Ave

Olin kaksi viikkoa vaeltamassa tunturissa. Oli vaan minä, koira ja kirja “Erämaan armoille”. En minä sentäs erämaassa ollut mutta en muita ihmisiä tavannut kuin kerran, jolloin täytin reppuani ja otin lisää insuliinia. Pari kertaa tuli Lapin lintu kuukkeli nuotiolle seurustelemaan. Sille sanoin sanasen ja koiralle pari sanaa joka päivä. Muuten olin hiljaa hiljaisuudessa.

Osaan hyvin suunnistaa ja siksi en kulkenut mitään merkattuja reittejä. Aamulla katsoin kartalta, missä seuraavan yön vietän, ja sitten päivän aikana sinne kuljin. Yleensä kuljin noin 15 km päivässä. Välillä satoi niin rankasti, etten voinut mihinkään liikkua. Se ehkä onkin parasta minulle vaelluksella, etten voikaan elää just aikataulujeni mukaan vaan luonto elää elämäänsä ja minun pitää elää sen mukaan.

Minut sai lähtemään reissuun täydellinen kyllästyminen sosiaaliseen elämään. En enää jaksanut elää ihmisten kanssa. Katsoin elokuvan, joka oli tehty tuosta kirjasta mikä minulla oli mukana. Se on elämänkertomus nuoresta miehestä nimeltä Chris McCandless, joka menestyi opinnoissaan erinomaisesti mutta valmistuttuaan lahjoitti kaikki varansa ja lähti reppu selässä tien päälle. Hän kuoli, kun teki muutaman erehdyksen. Minä olen elossa. Vaikka lähdin matkaan sillä mielellä, että voisin vaikka kuolla, aivan sama, olen täynnä tätä elämää.

Tein minäkin erehdyksen. Eräänä päivänä eksyin. Totaalisen täydellisesti. Yleensä sitä kiipeää seuraavan tunturin päälle ja sen jälkeen osaan sanoa kartalta missä olen ja lopetan eksymisen. Mie kiipesin mutta en osannut paikentaa missä olen. Ja koska olen lappalainen, aattelen tietenkin “misä vitussa mie ookhaan”. Sitten alkaa päässä pyöriä kaikki eksymistilanneneuvot. Yhtä sekamelskaa vaikka teoriassa osaan ne kaikki ja olen jopa käynyt eräopaskurssin, olin silti aika paniikissa. Yleensä numerointi auttaa selkiintymään eli alotin:

1. Totea tilanne. Eli apua, olen eksynyt.

2. Pysy rauhallisena ja syö. Tässä syön näkkileipää ja olen eksynyt. (paniikki jatkuu)

3. Tarkkaile ympäristöä ja vertaile karttaan. Tehty, olen eksynyt.

4. Jos sää on huono, leiriydy. On huono sää, minulla on hiki, pystytän teltan ja olen eksynyt.

Numerointi ei auttanut, olen edelleen paniikissa. Laitan otsalampun päälle ja luen kirjaa. Olen väsynyt ja mielessä käy, että jään tähän, aivan sama vaikka tähän kuolen. Kuolen yksin koirani kanssa, niin olen aina toivonutkin. Kuolen onnellisena vaikka eksyneenä. Viimeinen ajatus ennen nukkumista: olen eksynyt.

Aamu tuli, nousin elävänä ylös, keitin kaurapuuron, pakkasin repun ja lopetin eksymisen. Siihen meni aikaa kyllä monta tuntia, mutta lopulta luonnon merkit ja kartta sopivat yhteen.

Nyt, kun olen jo kotona, huomaan kuinka kaipaan tuota eksymishetkeä. Taas on minä ja aikatauluni. Ei ole aikaa eksyä, on vaan jaksettava elää suunnitelmien mukaan.