Majavan pato, osa 1 – Paine sen kun kasvaa

, , Kommentointi suljettu.

ritari3

Tarkkailin lapsena kotiseudullani olevan lammen majavia ja sitä, kuinka ne rakensivat patoja lampeen laskevaan puroon. Mietin aina, miten ne pystyivät tekemään sellaisia rakennelmia, vaikkei niillä ollut mitään rakennussuunnitelmia, lujuuslaskelmia tai arvioita veden määrästä. Muut ihmiset selittivät, että ne toimivat vaiston varassa, mikä on mielenkiintoista, sillä ihmisistä ainakaan kovin moni ei pystyisi samaan ilman yllä mainittuja ”välttämättömyyksiä”.

Joka tapauksessa ihmettelin, miten hyvin padot pysyivät pystyssä. Vain myrsky tai sitten isäukkoni (jolla oli arvon jyrsijöiden kanssa eriävät mielipiteet siitä, millä korkeudella lammen veden pitäisi olla) hajotti sen padon. Ehkä kestävyys johtui siitä, että veden virtaus ja rasitus pysyivät samansuuruisina eikä pato koskaan saanut enempää rasitetta kuin se pystyi pidättelemään. Tai ehkä majavat vain yksinkertaisesti vahvistivat patoaan sitä mukaa kuin huomasivat, että veden pinta nousi huolestuttavalle tasolle.

Pato oli mielestäni hyvä itsehillinnän vertauskuva, mutta mietin aina, minkä takia en pystynyt patoamaan itseäni samaan tapaan. Tuntui vain, että mitä enemmän yritin lujittaa patoa, sitä hankalammaksi oloni kävi.

”Padot”, joihin tässä viittaan, voi kääntää itsensä pidättelyksi. Te tiedätte, mikä pato on tämän kolumnin ulkopuolella ja mitä se tarkoittaa tässä yhteydessä. Koska olen aikaisemmin puhellut itsekurista, on kai syytä nytkin sanoa, etteivät kaikki padot ole haitallisia, mutta niistä voi tulla sellaisia.

Juuri se kaiketi onkin avaintekijä. Toisin kuin majavien rakennelmat, se pato, jolla ihminen yrittää lujittaa itseään pitääkseen haitallisia asioita sen takana, ei pysty kasvamaan samaa tahtia kuin siihen kohdistuva kuormitus. Tämä on tietenkin yksilöllistä, sillä pato voi kestää vaikka ikuisesti, jos pysyttelee kaukana kuormitusta aiheuttavista tekijöistä.

Ihmisiä kuormittavat asiat vaihtelevat, mutta useimmiten ne ovat henkisiä. Ne voivat olla stressiä tai muuten epämiellyttäviä tunteita, olivatpa ne sitten ihmisen itse tai jonkin muun aiheuttamia. Yhteistä niille kuitenkin on se, että niiden kertyminen ei lopu vaan ne kasvavat ja alkavat tuhota padon rakenteita.

Pintaremonteilla voidaan saada näyttämään, että kaikki on hyvin, mutta kuten aina: ”Siltä se saattaa näyttää, mutta se miltä asia näyttää, poikkeaa siitä, miten asia oikeasti on.” Padon jatkuva rasitus on kumminkin tosiasia, ja pintaremontti vain lykkää murtumista tai ainakin halkeamista.

Puhun tietysti vain omasta puolestani. Kuten sanoin, joillakin on hyvä mahdollisuus, että pato kestää päivien päähän saakka, jos rasitus pysyy tarpeeksi kevyenä. Mutta jos aikoo viettää elämäänsä muuallakin kuin omassa maailmassaan, on myös yhtä suuri mahdollisuus, että murtumispiste saavutetaan.

Mitä siis on tehtävissä?

Paljonkin. Ehkä kaikkein hyödyllisintä tässä vaiheessa on joko kääntää ”veden” virtaaminen (ne asiat, jotka aiheuttavat kuormitusta) toisaalle hetkesi ja yrittää tätä kautta lievittää kuormitusta tai jakaa sitä niin ettei painolasti tunnu liian suurelta. Toinen keino on päästää ”vesi” virtaamaan jostain muualta mutta niin ettei tämä pato murru vaan voi huoletta ottaa vastaan seuraavan kuorman.

Kolmas vaihtoehto on se, että pato murtuu ja kaikki tunteet pääsevät valloilleen. Tämäkään ei ole aina huono asia; paljon riippuu siitä, miten murtuma tapahtuu. Joskus kun ”vesimassat” vyöryvät ja pieni ihminen on jäädä niiden alle, voi löytää itsestään uusia voimavaroja taistella tiensä pinnalle.

Vaihtoehtona on tietysti myös se, että ”hukkuu”. Tällä en tarkoita kuolemaa vaan aivan kaikkea mielipahasta aina fyysiseen vahingoittumiseen. Padon murtuminen voi vahingoittaa paitsi ihmistä itseään myös muita lähellä olevia.

Seuraavassa osassa yritän tarkentaa hieman korjaustoimenpiteitä, nyt kun ongelmakohta on… jotakuinkin selvä.