Koirista: Myszek

, , Kommentointi suljettu.

Kuva: Nina T.

Kuva: Nina T.

Myszekin esi-isät elivät Ukrainan, Etelä-Venäjän ja Puolan alueella – kasakkakylissä ja Puolan itäosien maalaisaatelin kartanoissa.

Sen lähisuku on peräisin Donin suistolta Rostovista sekä osittain myös Stavropolista ja Ukrainasta. Nuo metsästyskoiran kunniakasta ja vaativaa virkaa vuosisatojen ajan tehneet eläimet toivat isännilleen jäniksiä, kettuja ja lintuja. Ne auttoivat myös suurriistan, kuten villisian ja suden pyynnissä. Koirien esiintymisalue oli suuri ulottuen Karpaateilta Kaukasukselle ja kattaen rannattomat pelto- ja aroalueet Podoliasta aina Astrahaniin ja Moskovan seudulta Mustallemerelle.

Ajan myötä olosuhteet muuttuivat ja osa noista koirista ajautui länteen, missä niiden oletettiin oitis sopeutuvan täysin erilaiseen maailmanmenoon. Myszekin sukutaulussa alkuperäisessä työssä toimineet yksilöt ovat vain muutaman sukupolven päässä, joten sielultaan ja mieleltään se on elävä reliikki – juuriltaan toiseen maailmaan repäisty muukalainen.

Myszek on herkkä ja hyväntahtoinen uroskoira. Oma yhteisö on sille kaikki kaikessa. Se tiedostaa vastuunsa perheestään

ja holhoaa mielellään laumansa jäseniä. Minulla on tapana viihtyä tietokoneen äärellä pitkiä aikoja. Myszek sen sijaan luottaa säännölliseen päivärytmiinsä ja toivoo muidenkin noudattavan jatkuvuutta pysähtyneisyyden asemesta. Mikäli viivähdän koneella vain hetken enkä uppoudu omiin puuhasteluihini sen syvällisemmin, Myszek pysyttelee muiden koirien seurassa eikä ota minuun kontaktia. Sen sijaan jos työstän jotakin laajempaa kokonaisuutta ja sen myötä viivyn aloillani pidempään, se hiipii huomaamattani vierelleni ja alkaa haukkua kimeällä, vaativalla äänellä miltei säikäyttäen minut.

Toisinaan olen tietokoneen ääreltä huomaamatta koettanut tarkkailla Myszekiä. Se siirtyy huoneen ovelle ja hämärässä kohdassa oviaukon luona seisoo ääneti tuijottaen minua pää kallellaan, silmää räpäyttämättä, ikään kuin odottaen määräajan täyttymistä. Hetkellä, jolla sen mielestä minun tulisi viimeistään lopettaa työni ja mennä viihdyttämään koiria, se kiljaisee yksittäisen, terävän herätehaukahduksen. Mikäli en huomioi sitä, se toistaa haukahduksen muutamaan otteeseen. Ja jos senkään jälkeen en huomioi sitä, se lopulta tulee luokseni ja työntyy minun ja tuolini selkämyksen väliin koettaen kammeta minut jalkeille. Myszek on oikeassa: sellaisessa tilanteessa en voi muuta kuin taipua sen tahtoon. Sillä vaikka se tällä tavoin saa omistajan ja lemmikin suhdetta rikkovaa päätösvaltaa, se ei käytä sitä väärin vaan ainoastaan siksi, koska tarve vaatii. Päätöstä edeltää aina harkinta.

Nuorena Myszek ilmensi herkkyyttä kavahtamalla kosketusta. Tämän ominaisuuden se peri isältään. Jos Myszekiä koetti halata, se riistäytyi käsistä tuntematta kuitenkaan vastenmielisyyttä halaajaa kohtaan. Arvelen sen kokevan toisen elävän olennon ja varsinkin ihmisen kosketuksen tavallista voimakkaammin. Ikää myöten tämä käyttäytyminen on vähentynyt, mutta edelleen, mikäli se makaa sängyllä ja joku töytäisee sitä, se lähtee sängyltä kuin katapultilla ammuttuna.

Tuntoaistillaan Myszek havainnoi ympäristöään, huomaa, jos jollakulla koirista ruumiinlämpö on alentunut ja katsoo velvollisuudekseen korjailla tilannetta tekemällä voitavansa. Tästä on kaksi esimerkkiä:

Yksi koiristani kotiutui eläinlääkäristä erään toimenpiteen jälkeen ja rauhoiteaineesta vielä tokkuraisena kömpi sängylle jatkamaan uniaan. Kuten tällaisissa tilanteissa on ohjeistettu, heräilevän koiran ruumiinlämmön säilymistä tulee edesauttaa käärimällä tämä peittoihin ja vällyihin. Ennen kuin edes ehdin peitellä koiran, Myszek oli jo tutkinut sen ja asettui hyvin tiiviisti raukean kumppaninsa viereen ja levittäytyi tämän päälle koettaen peittää toverinsa mahdollisimman tehokkaasti omalla kehollaan. Minun mielestäni kyseessä oli yksiselitteisesti pyrkimys lämmittää toista koiraa ja siten ylläpitää sen elämää.

Jälkimmäinen tapaus säilyy mielessäni iäti. Pari vuotta sitten lauman vanhin jäsen – kolmeatoista ikävuotta lähestyvä narttu, joka oli Myszekin isän sisar – menehtyi äkillisesti sydänkohtaukseen saatuaan iloperäisen juoksuhepulin talon pihassa. Kannoin kuolleen koiran kotiini ja nostin sen toiseen huoneeseen, minkä jälkeen toiset koirat kävivät ihmettelemässä sen elotonta olemusta. Sain kuljetuksen järjestymään vasta seuraavalle päivälle, joten minulla oli yön yli aikaa tarkkailla koirien toimintaa siinä ainutlaatuisessa tilanteessa, jossa yksi niistä jättää tämän maailman. Koirat suhtautuivat edesmenneeseen asiallisesti ja kunnioittavasti ja kävivät yksitellen hyvästelemässä sitä. Omalla vuorollaan Myszek painautui menehtyneen tätinsä selkää ja kylkeä vasten ja vietti puolisen tuntia maaten siinä hiljaa.

Olen joskus videoinut Myszekiä leikin aikana. Katsoessani noita videopätkiä hidastettuina huomaan koiralla salamannopeita, refleksinomaisia eleitä, joita normaalinopeudella katsoessa tuskin voi havaita. Näille koirille ketteryys ja nopeat reaktiot ovat äärimmäisen tärkeä ominaisuus, sillä niiden tulee suuresta koostaan huolimatta kyetä työstämään itseään reilusti pienempää, vikkelästi pakenevaa jänistä. Kun 30-40 kg painava koira, jonka säkäkorkeus voi olla jopa yli 80 cm, jahtaa viisikiloista, nopealiikkeistä pitkäkorvaa, koiran kehon koordinaation täytyy olla erinomainen. Kaikenlaisen noin kuuden-seitsemänkymmenen kilometrin tuntinopeudessa tapahtuvan akrobatian ja luonnonlakien uhmaamisen mahdollistaa hermosto: sen avulla koira voi ohjata kehoaan toimimaan ajatuksen lailla, ellei jopa ajatusta nopeammin.

Koira ei käytä kommunikoidessaan puhuttua kieltä, sanoja, kuten ihminen. Sen tapa viestittää on silti hyvin vivahteikas kattaen äänenkäytön lisäksi ruumiinkielen, jossa jokainen kehon osa on ilmaisun väline. Koiria tarkkailemalla voi yrittää oppia näkemään niiden pienimmissäkin eleissä viestejä.

Esimerkki koiran kommunikoinnin vivahteikkuudesta:

Minulla on ystävä, joka toisinaan kulkee mukanani koiralenkeillä ja josta koirat pitävät, sillä ovat tottuneet yhdistämään tämän tapaamisen ulkoiluun ja sen lisäksi saavat tältä huomiota ja hyväilyä osakseen. Samalla tuttavani voi tyydyttää hellimishalujaan koiriini, sillä hänellä itsellään ei ole lemmikkejä. Mikäli hiukan ennen sovittua tapaamistamme sanon Myszekille kadun varressa, että tuttavamme tulee tuolta tai nyt, Myszek alkaa tähyillä suuntaan, josta olettaa tutun henkilön lähestyvän. Mutta jos sanon sille vain epämääräisesti, että ystäväni on tulossa, Myszek kääntyy ensin ottamaan minuun katsekontaktia odottaen minun täsmentävän, miltä suunnalta ja milloin tämä tulee. Ja vasta, kun olen kertonut sille tarkemmin, mistä on kysymys, se alkaa tähyillä suuntaan, josta odottaa odottamansa henkilön saapuvan tai johon olen osoittanut kädelläni. Nämä koirat vaikuttavat kykenevän tekemään hyvinkin tarkkoja huomioita ihmisen tavasta kommunikoida eivätkä ainoastaan opi tunnistamaan ihmisen kehonkieltä vaan myös huomaavat sen, että ilmaisutavat ovat yksilölliset ja niissä esiintyy yksilökohtaista vaihtelua.

Toinen esimerkki koiran sisäisen maailman värikkyydestä on sen kyky ilmentää kateutta. Koiran kyvystä olla kateellinen on käyty keskustelua. Itse olen valmis omien koirieni perusteella olemaan sitä mieltä, että koirat tuntevat myös kateutta ja jäädessään paitsi jostain tavoittelemisen arvoisesta, jonka vierustoveri saa osakseen, ne myös haluavat tuoda harminsa julki. Tästä klassinen esimerkki on koiran käyttäytyminen tilanteessa, jossa sen kovasti toivoma ulkolenkkivuoro menee siltä sivu suun.

Myszek ja sen veli seisovat rinnatusten eteisessä ja yhtälailla molemmat haluavat päästä ulos. Menen niiden luokse kaulapanta ja talutushihna kädessäni. Tällöin molemmat koirat näyttävät samalla tavoin toiveikkailta ja koettavat kilvan työntää päitään kaulapantaan. Mikäli laitan pannan Myszekin kaulaan, se siirtyy häntäänsä heiluttaen lähemmäs ovea ja kiljahtelee malttamattomana eikä ole veljeään näkevinäänkään. Sen sijaan, jos laitankin Myszekin silmien edessä kaulapannan sen veljen kaulaan, Myszek pettyneenä siihen, ettei pääse tällä kertaa lenkille, kiusoittelee veljeään nousemalla välittömästi tämän selkään, millä puolestaan ei tällaisessa tilanteessa ole mitään tekemistä lisääntymiskäyttäytymisen kanssa. Oman tulkintani mukaan toisen koiran selkään nousu tarkoittaa ensisijaisesti laumatoverin kiusoittelua – eräänlaista eri syistä johtuvaa puolileikillistä alistamista, toissijaisesti kiintymyksen osoitusta (minkä koira voi tehdä myös suuresti arvostamalleen ihmiselle muun muassa kiittämällä ruoasta aterioinnin jälkeen) ja vasta sitten lisääntymiskäyttäytymistä.

Uskon, että emme vielä tiedä kaikkea koiran ”sielunelämästä”. Se tullee aikanaan paljastumaan rikkaammaksi ja monimutkaisemmaksi kuin mitä tähän asti tiedämme ja uskomme.

Ajan myötä näiden koirien käyttö on vähentynyt eikä metsästävälle vinttikoiralle enää löydy työtä niin helposti kuin ennen. Tästä yksittäisestä vinttikoiran ala- ja paikallistyypistä on tullut suorastaan uhanalainen eikä se enää voi kokea työn iloa ja tuntea itseään hyödylliseksi samalla tavalla ja samassa laajuudessa kuin entisaikoina. Siitä huolimatta sillä olisi vielä paljon annettavaa. Omasta puolestani pyrin tekemään kaikkeni tukeakseni näiden koirien olemassaoloa ja sen jatkuvuutta. Sen me olemme kasakoille velkaa.

Jotta populaatio säilyisi, kasvatustyön tavoitteiden tulisi ulottua sadan vuoden päähän tulevaisuuteen. Mielessäni on käynyt ajatus siitä, voitaisiinko rakentaa silta tulevaisuuteen siten, että omien tekemisiensä lisäksi nykyhetken ihmiset omaksuisivat mahdollisuuden myös toimia yhteistyössä tulevaisuuden kollegojensa kanssa. Mielikuvitus määrittäköön metodit.