Kokemukseni koulukiusaamisesta

, , Kommentointi suljettu.

Kiusaaminen rikkoo.
Kuvaaja: Merihevonen

Minua alettiin kiusata peruskoulun kolmannella luokalla, kun luokkani pojat huomasivat, että säikyn helposti, ja pitivät sitä jonkinmoisena hauskana vitsinä. Istuin aina eturivissä, ja neljä meidän luokkalaista hiipi vuoron perään taakseni ja säikytti minut. Aloin tulla vainoharhaiseksi, ja joka tunnin alussa ennen opettajan tuloa oli pakko parin minuutin välein vilkuilla taakseni, ettei kukaan taas ole siellä vaanimassa.

Kestin sitä kuukauden, kunnes menin sanomaan opettajalle, miten minua kohdellaan tunnilla aina hänen poissa ollessaan. Opettaja sanoi, että voi hän käskeä luokkaa lopettamaan, mutta hänen mielestään siitä ei olisi suurtakaan apua. Eipä siitä sitten ollutkaan.

Jouduin vaihtamaan koulua neljännellä luokalla toiselle ala-asteelle, jossa tuli kuvioihin syrjiminen. Tutustuin kahteen mukavaan tyttöön, jotka halusivat olla kanssani kavereita, mutteivät koulussa vaan vapaa-ajalla, koska yksi luokkani tytöistä parhaan kaverinsa kanssa teki joka välitunti pilkkaa minusta kettuilemalla ja jättämällä porukan ulkopuolelle (johon nämä kaksi mukavaa tyttöäkin kuuluivat). Tämä ilkeä parivaljakko teki kaikille selväksi, että ne, jotka vain yrittävätkin olla kanssani tekemisissä, saavat tuntea sen nahoissaan. Enpä sitten voinut kuin hengailla yksistäni koulussa.

Tällä uudella ala-asteella äiti teki opettajalleni ilmoituksen kaltoin kohtelustani, mutta opettaja sanoi ilkeästä parivaljakosta: ”Ai hekö? Tuota en kyllä usko, koska he ovat lahjakkaimpia oppilaitani ja minusta todella hyväkäytöksisiäkin.” Opettaja todellisuuden nimissä suosi kaksikkoa. Aina kun hän kysyi vastausta johonkin ja minä viittasin (tosin vain silloin, kun varmasti tiesin vastauksen, vääristä sain aina röhönaurut), opettaja antoi aina vastausvuoron niille ilkimyksille tai sitten sille ystävällisemmälle kaksikolle. Sain itse vastata vain silloin, kun en edes viitannut.

Siihen aikaan kun siirryin seitsemännelle luokalle, paikkakunnallani oli vain yksi yläaste ja sinne kokoontuivat kaikki seudun yläasteikäiset. Kun menin yläasteelle, luulin löytäneeni uuden kaverin. Mukava ala-astekaksikko meni eri luokille ja samoin ilkimykset. Olimme joka välitunti kaksistaan koko syyslukukauden, kunnes tämä tyttö löysi rinnakkaisluokalta uuden kaverin ja jätti minut oman onneni nojaan, koska tämä uusi tuttavuus ei kuulemma pitänyt minusta.

Kun sitten kevätlukukaudella jäin yksistäni, minua jostain kumman syystä alettiin heitellä esimerkiksi kuminpalasilla – istuin taas joka tunti etumaisessa tai toisessa rivissä – tai tahallaan tuhottiin töitäni aina kun opettajan silmä vältti. Se oli todella kamalaa ja ahdistavaa. Eikä elo yhtään paremmalta näyttänyt kahdeksannellakaan. Siirryin kiusaamisen takia uudelle yläasteelle, joka valmistui sinä samana vuonna kotipaikkakunnalleni, koska vanhasta alkoi loppua tila. Kahdeksannella sitten sain luokalleni kaksostytöt, jotka halusivat olla kanssani kavereita. Heidän kanssaan viettelin aikaa aina välituntisin, mutta kaksi kuukautta kahdeksannella oltuani eräs uusi ilkeä tyttö (nimimerkillä S) ja hänen kaverinsa (nimimerkki M) ottivat minut silmätikukseen. Pahempi oli S. He liikkuivat yleensä isossa poikaporukassa. Joka välitunti kun kävelin heidän ohitseen tai he minun, sain kuulla nimiä ”nosturi”, ”kaivuri” ja ”vajukki”. Enkä kilttinä ihmisenä osannut sanoa mitään takasin. Nielin vain kaiken. Kun tätä oli jatkunut kuukauden verran, rupesin saamaan tekstiviestejä, joissa uhattiin tappaa minut, jos näytän vielä kerrankin naamaani koulussa. Lisäksi löysin tuntien jälkeen kengistäni luokan ulkopuolelta räkäklimppejä, ja olipa joku kerran heittänyt kenkäni vessanpönttöönkin. Ongin kenkäni ylös sieltä ja menin vessareissun jälkeen näyttämään sitä lähimmälle opettajalle ja sanoin: ”Nyt minulle alkaa riittää tämä touhu. Eikö joku voisi viimeinkin pistää stopin tälle, että saan syyttömänä kärsiä ties mistä?” Opettaja totesi siihen vain: ”En voi auttaa. Eiköhän se kenkä päivän aikana kuivu. Ei tuo niin vakavaa ole.” Suutuspäissäni sitten kävelin loppupäivän sisätiloissa ilman kenkiä. Eikä loppua näkynyt.

Viimein ajattelin, että minä alan tehdä samaa kuin ne suositut oppilaat, jos vaikka siten loppuisi se kiusaaminen. Aloin tupakoida kahdeksannen luokan aikana ja ysille siirryttäessä olin jo ottanut tavakseni käydä tupakka-alkoholivarkaissa ruokakaupoissa. Eipä enää pahemmin huudeltu tai tehty omaisuudelleni ilkeitä asioita, mutta uutena asiana tuli vastaan hyväksikäyttö. Ne suositut oppilaat olivat kanssani ”hyvää kaveria” niin kauan kuin minulla oli tupakkaa tai alkoholia. Pahimmassa tapauksessa kävin itse varastamassa heille. Jäin kerran kiinni ja päätin, etten varastele enää, ja eipä ollut sen jälkeen niitä ”kavereita”. Tunsin itseni hylätyksi. Jätin taakseni jopa kaksosetkin, kun aloin ”pahaksi tytöksi”.

Yläasteen jälkeen kävin läpi perhekotipainajaisenkin 18-vuotiaaseen asti, ja siellä sama rumba. Aina tuli vastaan joku, joka keksi tehdä minusta pilkkaa, ja se yksi lopulta sai koko perhekotiyhteisön nuoret inhoamaan minua ja pisti huhua eteenpäin, ettei kukaan vahingossakaan koittaisi tehdä tuttavuutta kanssani.

Tässä ovat omat kokemukseni koulukiusaamisesta. En osannut paremmin asiasta kertoa.

Onko sinullakin tarina haasteista, josta haluaist laatia artikkelin? Ota yhteyttä toimitukseen.