Elokuva-arvostelu: Bombs and Shells, Knives and Forks (2008)

, , Kommentointi suljettu.

teemaelokuva2Mies Asperstadtista

Millaista on olla monimuotoisesti erilainen? Voiko olla jossain heikompi, mutta toisaalla huippulahjakas? Kenellä lopulta on puheoikeus keskusteltaessa erilaisuudesta? Elokuva Bombs and Shells antaa puheenvuoron päähenkilölleen ja tekee sen kunnioittavasti.

Dokumentissa kuvataan 22-vuotiasta Karlia, joka potee autismia, vapinaa ja tourettea. Karl on taiteellisesti lahjakas, ja hän käy taidekoulua. Elokuvan rakenne on klassinen ja selkeä. Esitellään päähenkilö, seurataan hänen tekemisiään, vieraillaan hänen elinympäristössään ja tutustutaan hänen perhetaustaansa. Loppuhuipennuksena on Karlin maalauksista kootun näyttelyn avajaiset.

Kuva: Widerberg Film
Kuva: Widerberg Film

Elokuvan tyyli on läsnäoleva. Mitään teoreettista tai muuta dokumenteille tyypillistä faktatietoa ei ole. Kamera seuraa kohdettaan, ja äänessä on pääasiassa Karl itse. Ja mikä on ollessa, sillä hänen ilmaisukykynsä on ilmiömäinen.

Karl on tyyliltään avoin ja puhelias. Dokumentti vie katsojan niin lähelle aihettaan, että näin jälkikäteen elokuvan pohtiminen muuttuu esitettyjen asioiden muisteluksi. Tyyli on niin intiimi, että on vaikea erottaa esitystapaa esitettävästä asiasta. Tätä voi kaiketi pitää dokumentarismin riemuvoittona. Elokuva etenee johdonmukaisesti, ja päähenkilön olemus monipuolistuu matkan varrella. Jonkinlainen kujeilevuus nousee esiin, ja lopputulos on suorastaan leikkisä hahmo hauskassa filmissä.

Aihepiirin, A-spektrismin, huonot puolet tuodaan tietoisesti esiin. Karl manailee tukiasumisen monotonisuutta ja holhoavuutta. Keskeiseksi kohtaukseksi muodostuu kiusaamista seuraava jakso. Lapset ovat kadulla pilkanneet Karlia CP:ksi. Mielipahasta selviydyttyään Karl soittaa pianolla Mozartia ja käy maalaamaan. Karl kykenee siihen, mihin vain todelliset taiteilijat pystyvät: muuttamaan ulkoiset vastoinkäymiset taiteellisiksi symboleiksi ja konkreettiseksi taiteeksi. Elokuvan tekijöiden mukaan hän on kyennyt muokkaamaan koko elämäänsä, ja tämä vaikutelma välityy myös filmistä. Lyhyehkössä henkilökuvassa ei tietenkään voi ruotia asioita aivan pohjamutia myöten.

Dokumenttikin on pohjimmiltaan esittävää taidetta sikäli, että tekijöiden vastuulla on asian rajaus ja materiaalin valinta. Katsojan on otettava esitys totena, puntaroitava esitettyjä asioita jälkikäteen ja tehtävä sitten arvaus esityksen todenmukaisuudesta. Tämän elokuvan osalla tuomio on positiivinen. Karlin olemus heikkouksineen ja vahvuuksineen tulee tasapuolisesti esille. Dokumentti näyttää elegantisti sen seikan, että rajoitteinen henkilö voi olla poikkeuslahjakkuus ja että pinnallinen olemus ei paljasta ihmisen sisintä. Nämä lienevät itsestäänselvyyksiä tämän julkaisun lukijakunnalle, mutta ns. laajalle yleisölle tällainen kertaus on tarpeellista.

Elokuva ei yritä jäljitellä lääketieteen luentoa. Siinä on sen vahvuus, mutta samalla myös pienen pieni heikkous. Faktaorientoituneelle henkilölle saattaa tulla jo ennen lopputekstejä tunne, että eiköhän tämä ole jo nähty. Kaikkia ei voi miellyttää samanaikaisesti, ja elokuva on taidokas omassa tyylilajissaan.

Karlin mielikuvitusmaailmassa epilepsia tulee Empaloniasta, autismi Alufoniasta ja asperger Asperstadtista. Jäi hieman avoimeksi, sijaitseeko Asperstadt sitten Alufonian läheisyydessä. Tähän vitsintynkään on hyvä lopettaa, sillä jos jotain niin sen tämä filmi näytti, että AS-spektroidit voivat olla hauskoja tyyppejä.