Onttous puheen sisällä, osa 1: Ensimmäinen sääntö

, , Kommentointi suljettu.

Kuvittaja: Maiski

Kuvittaja: Maiski

Tämän kolumnisarjan tarkoitus on hahmotella seikkaa, joka on kerta kaikkiaan mystinen. Se on laaja, melkein kuin elämä itse ja jo ensimetreillä on todettava, että yritys lähestyä sitä on tuomittu epäonneen. Antiperfektionismin puolustajana ja hahmojen katsojana yritän piirtää sekvenssin sanoja, jotka lähestyvät sitä. Se on asia, joka lähes aina peittyy sovittuihin sanoihin. Sanoihin, joita ei asiayhteydestä aina voi päätellä. Sovintoihin, jotka järkkyvät, kun niiden perusteita uskaltaa udella. Puhe on siitä puheesta, jolla kuvataan ei mitään. Epäselvästä struktuurista, mikä kommentoi, ei pohjalla olevaa asiaa vaan sitä sosiaalista konventiota, jolla on tapana sivuta aihetta kuin aihetta.

Ensimmäinen sääntö

Sosiaalisen kanssakäymisen perustava, mutta ilmoille mainitsematon ohje numero yksi on ajatella sitä, mitä muut ajattelevat asiasta. Yleinen mielipide mikrotasolla keskustelussa perustuu mykkään huutoäänestykseen. Historiatietoon siitä, mitä kukin on sanonut, mutta minkä useimmat ovat unohtaneet. Ihmiset ovat laumaeläimiä kuten serkkumme, ja puhe on osaltaan kuin sukiminen, liima jäsenten välillä.

Tässä esitetyn todistettavuus on tietysti tasan nolla. Esseistiikan hengessä asiaa on liioiteltu, mutta pohjalla on yksi tosiasia, ja se on kiistämätön, biologia. Jos lauma, koosta viis, toimii ryhmänä niin siinä täytyy toimia sellainen mekanismi, jonka käsittelyyn ei hukkaudu paljoa voimavaroja. Jos tämän pystyy sisäistämään niin on helppoa nähdä, että yhteistoiminnan täytyy tulla ennen yhteisen toiminnan kohdetta. Erilliset aivot eivät muodosta kimppaa ilman protokollaa.

Toive yhteistoiminnasta ei materialisoidu ilman sitä tukevaa struktuuria. Puheen rooli on epäilemättä olla tuo protokolla, mutta siinä olevan taustakohinan määrä on yllättävän suuri ja siihen tässä kolumnissa yritetään paneutua.