Arvostelussa: Helena Saarikoski: Kateus, juoru, kiusaaminen

, , Kommentointi suljettu.

saarikoski

Helena Saarikosken – Pentti Saarikosken tyttären – kirjoittaman kirjan Kateus, juoru, kiusaaminen jaksoi lukea hyvin. Ainoa rasittava piirre oli kirosanojen viljely, mutta se kai oli välttämätöntä. Malliesimerkit nuorilta parikymppisiltä opiskelijatytöiltä olivat hyvin koskettavia.

Kateuden sanotaan olevan suomalaisten perisynti, mikä hyvin usein ikävä kyllä pitää paikkansa. Koskaan ei saisi mennä liian hyvin taloudellisesti, perhesuhteissa, ystävyyssuhteissa, töissä tai opinnoissa. Aina joku kadehtii selän takana toisen kallista merkkivaatetta, parempia numeroita tai pomojen aiheellisia kehuja työpaikalla. Kateus voi myrkyttää minkä tahansa pitkän ystävyyden tai työilmapiirin. Kateutta saattaa esiintyä jopa perheen sisällä, mikä pahimmillaan johtaa perheen hajoamiseen.

Kirjan juoruosiossa väistämättä tuli mieleen yksi oopperakirjallisuuden kuuluisa bassoaaria ”La calunnia è un venticello” Gioacchinon oopperasta Sevillan parturi. Aariassa musiikinopettaja Don Basilio kertoo juorun synnystä 15 minuutissa.

Juoruaminen on pahantahtoista. Se aiheuttaa juorun kohteelle häpeän, nolatuksi tulemisen sekä pilkan kohteeksi joutumisen epämiellyttäviä kokemuksia. Internetissä kannattaa olla erityisen varovainen, mitä kertoo, kenelle ja missä, esimerkkeinä chatit, keskustelupalstat ja Facebook. Näistä voi joutua savustetuksi ulos, ellei juttujen taso ole muiden mielestä tarpeeksi korkealla tai naama ei satu muuten vain miellyttämään. Eräällä nimeltä mainitsemattomalla palstalla säännöllisin väliajoin järjestetään jopa äänestyksiä, kenet savustetaan ulos seuraavaksi. Tämä tuntuu olevan jonkinlainen julma leikki, mutta parin viikon sisään jo kerran yhteisöstä poistettu henkilö palaa takaisin jouduttuaan kokemaan mitä törkeimpiä loukkauksia ja nöyryytyksiä.

Työelämässä voi joutua painimaan monenlaisten nurjamielisten tunteiden kanssa. Työntekijät vatvovat mielessään ja myös keskenään, kuinka jotkut heistä on alennettu useaan kertaan, kuinka henkilö X on toista parempi ja mihin saavutuksiin ei itse koskaan pystyisi. Työyhteisön positiivinen ilmapiiri muuttuu negatiiviseksi vähättelyn, selän takana puhumisen ja katkeruuden sävyttämänä: ”Miksi tuo sai ylennyksen ja minä en?”

Kiusaaminen on pahinta henkistä väkivaltaa, mitä voi ihmiselle tehdä, esimerkiksi nimitellä, huomautella erikoisesta tyylistä tai haukkua rumaksi. Tämä kirjan osa nosti hyvin herkästi omat koulukiusaamismuistot mieleen. Henkinen väkivalta jättää ihmiseen ikuiset arvet. Fyysisestä väkivallasta yleensä parantuu ajan kanssa, joskin siitä saattaa tulla kiusaajille poliisiasia. Usein opettajat tai esimiehet syyllistävät kiusattua tähän tyyliin ”oma vikasi, itsehän olet sen aiheuttanut”, vaikka totuus olisi aivan toisenlainen. Kun tilanteeseen ei puututa, kiusattu kenties vaihtaa koulua, mutta sama jatkuu uusissa ympyröissä, kunnes on pakko käydä koulu loppuun yksityisesti. Työpaikalla kiusaamista on selvästi vaikeampi havaita kuin muissa yhteisöissä.