Arvostelu teatteriesityksestä ”Normaali on ihmiselle sika”

, , Kommentointi suljettu.

Pitkästä aikaa olen sellaisessa ympäristössä tekemässä sellaista asiaa joka ei ole minulle tuttua, eli teatteri-esityksen arvostelua. Eli siis varoituksen sana: Jos olet etsimässä ihan oikeaa ”kriittistä silmää” tähän esitykseen, tästä sitä et löydä, sillä minä olen nähnyt koulu-näytelmien lisäksi koko elämäni aikana ainoastaan kaksi ammattilaisteatteriesitystä.

Mutta jos taasen ”oikean” kritiikin puute ei häiritse, niin lue vain eteenpäin.

Käsittääkseni kulttuurin arvioimiselle on oma henkilökin täällä tai oikeastaan ihminen, jolla on enemmän asiantuntemusta, mutta kun kerran on pyydetty sanomaan asiasta, niin yritän sitten parhaan kykyni mukaan. En tiedä juuri mitään näyttämö taiteesta tai sen arvostelemisesta, mutta aloitan mieluusti sellaisen esityksen kanssa josta pidän.

Tässä on kyseessä tietysti teatteriryhmä Vautsin esitys ”Normaali on ihmiselle sika”. Kävin katsomassa esityksen perjantaina 23.4., enkä ole ennen tätä juurikaan nähnyt amatööriteatteriesityksiä, en edes kesäteatteri-sellaisia.

Ensimmäisenä koko esityksen yleisilmettä katsellessa tuli mieleen, miten kerrankin onnistuttiin tekemään ”enemmän vähemmällä”. Tehostaminen on päivän sana, mutta tässä se näytti toteutuvan kiitettävästi. Ehkä sitten sellaiset, jotka ovat omistautuneet asialleen onnistuvat siinä paremmin kuin sellaiset, joiden pitäisi tehdä tehostamista työkseen ja palkkiona on vain kylmää käteistä.

En ollut varautunut juuri mihinkään ja en tiennyt mitä odottaa, mutta vähillä lavasteilla ja valaistuksella oli saatu luotua tunnelmaa rikkaasti.

Esitystä itsessään oli katsomassa varmasti oma osansa nenttejä, joille nähty vaikutti luultavasti pikemminkin kreisikomedialta kuin katsaukselta todellisuuteen. No, sitä se kyllä tavallaan olikin, vaikka enemmän se oli kärjistettyä todellisuutta. Kohdalleni ei ole vielä tullut tilannetta, jossa paperinsa pitää tarjota sossutädin ”Hyvän tahdon” lohikäärmeelle, mutta joskus tulee mieleen että yhtä hyvin sellainen voisi olla siellä jossain piilossa.

Huvittavinta oli että samankaltainen ”eri planeetalta – kokemus” sattui samana päivänä, tosin kahden ammattilaisen kesken, jotka ilmeisesti puhuivat eri kieltä. Hoitaja ei ymmärtänyt, mitä lääkäri oli tarkoittanut. Kerrankin näin.

Mutta takaisin asiaan:

Oman osansa saivat myös työllisyyskurssit. Jälleen kerran, tämäkään ei ollut kaukana todellisuudesta. Valkoinen maskottipuudeli ”Urpo” joka säteili onnea, iloa ja sateenkaaria kaikkialle, olisi yhtä hyvin voinut olla vetonaulana nelisen vuotta sitten käymäni kurssilla, johon sisältyi ”elämyspedagogiikkaa.” Aatu Hintikka kurssin vetäjänä oli myös oiva veto.

Ehkä eniten kumminkin pidin koko tässä esityksessä siitä, miten joku oli keksinyt antaa paniikille, epätoivolle ja avuttomalle vihalle oman äänensä joka eli omaa elämäänsä päähenkilön yrittäessä selvitä aina uudestaan ja uudestaan, tämän loihtiessa eteen jokaisen mahdollisen suon, minne jalka voi upota. Ja joka kerta ei ollut kyse siitä, miten iso tai pieni ongelma oli; tuntui että jokaisesta suonsilmästä pääsi pohjalle asti. Sekin on aika omakohtaista: Minulla tulee ensin tosin järjetön viha heti aluksi ja sitten vasta muut.  Samasta jutusta kumminkin on kyse.

Tarinan opetuksena tuokin tunne saatiin lopulta kuriin vain komentamalla ja tiukalla päättäväisyydellä. Käskemällä, toisin sanoen. Toimii tosi elämässä, sillä muuten tuo tunne ei ota asettuakseen millään.

Itse asiassa pidin myös siitä, että koko näytelmässä siitä tunteesta (tai tunteista) ei pyritty hankkiutumaan eroon vaan, yritettiin elää sen kanssa ja saada se hallintaan. Liian monessa tarinassa seurataan ”ongelmaa ei korjata, se poistetaan”- tyyppistä kaavaa, mutta tässä ei oikeastaan mitään lopullista ratkaisua tullut, vaan nimenomaan se korjaus, eikä eliminointi.

Kenties ainoa heikkous oli eläytymisessä, joka oli epätasaista, mutta kun kysymyksessä on harrastajateatteri ja autisminkirjon ihmisten sellainen, niin sen voi jättää omaan arvoonsa. Itse asiassa tämä niin sanottu ”heikko kohta” voi olla enemmänkin eräänlainen vahvuus, sillä se toi lisää omaleimaisuutta tähän esitykseen: se oli meidän itsemme näköinen.

Loppuun voisin todeta, että haluaisin nähdä samalta ryhmältä lisää uusia esityksiä. Sain siitä yleisiä inspiraatiopyräyksiä omaan parodiasketsiini ja varmasti muutkin hyötyisivät omalla tavallaan tällaisista ajatuksia herättävistä esiintymisistä.

PS: Ja sinä joka yrität lähettää minulle linkkiä noitten palautteiden kautta, älä edes yritä. Ne linkit eivät ensinnäkään toimi ja toisekseen mikäli niissä on viruksia, ne eivät palomuurien ja virustentorjuntaohjelmien takia pääse perille. Sano mitä sanottavaa on, äläkä tee tuota.