Arjen tuskaa: Arvostelussa Lintu ja Elämänpuu

, , Kommentointi suljettu.

teemaelokuva2Lintu ja elämänpuu on Kelan tutkimusosaston itse vuonna 2008 tuottama ja Jyrki Heinosen ohjaama dokumenttielokuva kolmilapsisesta yksinhuoltajaperheestä, jonka lapsista kaksi on neurologisesti poikkeavia.

Dokumentti keskittyy seuraamaan perheen äidin taistelua saadakseen tarvitsemaansa tukea arjen pyörittämiseen. Perheen 15-vuotiaalla pojalla on Aspergerin oireyhtymä. Pojan ongelmat alkoivat jo 4-vuotiaana, ja hän on ollut kaksi vuotta laitoshoidossa. Nyt hänet on kotiutettu, ja kuntoutusta aiotaan jatkaa kotona. Poika oli sopeutunut laitokseen, mutta kotiin palatessaan hän joutuu aloittamaan sopeutumisen alusta.

Perheen äiti joutuu olemaan poissa työelämästä, sillä hän ei voi jättää lapsiaan keskenään kotiin ilman aikuisen valvontaa. Toivomuksistaan huolimatta äiti ei saa ketään toista aikuista auttamaan arjessa, sen sijaan keskustelijoita riittää. Lisäksi pojasta maksettu korotettu hoitotuki muutetaan perushoitotueksi, eivätkä valitukset Kelalle auta. Kelalta tulleessa päätöksessä todetaan, että lapsen hoito ei vaadi sen enempää aikaa kuin normaalinkaan lapsen hoito. Samaan aikaan toisaalla pojan väkivaltaiseen käyttäytymiseen tarjotaan joko psykoosilääkitystä tai laitoshoitoa väkivaltaisten nuorten osastolla.

Dokumentissa pojan tarina jää pinnalliseksi, mutta äidin sisukasta taivalta byrokratian rattaissa seurataan. Dokumentista käy ilmi, kuinka mitättömäksi ja turhautuneeksi ihminen voi tuntea itsensä, kun tie nousee jatkuvasti pystyyn.

Dokumenttielokuva on onnistunut juuri siinä, mitä siinä haetaankin. Aspergerin oireyhtymään perehtymättömälle katsojalle jää kuitenkin hieman epäselväksi, kuinka oireyhtymä vaikuttaa pojan elämään. Olisi ehkä kaivattu eri tahojen kuvauksia pojan käyttäytymisestä ja vaikeuksista.

Lisäpohdintaa

Elokuva on Kelan tutkimusosaston tuottama ja tarkoituksena on näyttää sitä mm. Kelan henkilökunnalle. Elokuva on melkoisen itsekriittinen Kelan toimintaa kohtaa mutta antaako se katsojalleen sitä mitä ehkä kaivattaisi. Tuo sopisi paremmin jatko-osaksi sellaiselle elokuvalle, joka kertoisi konkreettisesti esimerkiksi Asperger-lapsen elämästä.

Elokuva Lintu ja elämänpuu ei oikeastaan ollenkaan kerro mitään siitä kuinka Asperger vaikuttaa elämään ja siksi jättää mahdollisesti katsojan miettimään, että mihin niitä tukia oikein tarvitaan. Elokuvassa Asperger-poika näyttäytyy suhteellisen normaalina murrosikäisenä lapsena ja hänen vaikeudet jäävät vain kerronnan varaan.

Elokuvan perusteella Aspergerista tietämätöntä on melkoisen vaikea vakuuttaa siitä, että pojan hoitamiseen kuluisi aikaa siinä määrin kuin muulla tapaa vammaisen lapsen, jota pitää avustaa monissa käytännön asioissa. Eniten tuossa elokuvassa näytti kuluvan aikaa kaikenlaisten lomakkeiden täyttämiseen ja keskusteluihin eri tahojen kanssa.

Moniko tietämätön tulee ajatelleeksi, että aikuisen pitää olla läsnä, kun ei voi jättää isoakaan erityislasta yksin tai muiden lasten kanssa ilman valvontaa. Tätähän ei välttämättä ymmärretä ylimääräisenä hoitoaikana vaan saatetaan jopa ajatella olevan vanhemman oma valinta.

Voi olla, että Asperger-lapsen elämää on vaikea kuvata varsinkin kun sitä kuvaa pitäisi saada laajasti lapsen arjesta. Kuvaa pitäisi saada ainakin koulunkäynnistä, kotioloista ja hoitopaikasta melko pitkältä ajalta, jolloin vaikeudet näyttäytyvät. Viesti menisi Kelan henkilökunnallekin ehkä paremmin perille, kun olisi konkreettista dataa siitä, mitä Asperger-lapsen arki aiheuttaa eri tahoilla. Silloin voisi saada käsityksen siitä kuinka paljon enemmän aikaa täytyy käyttää lapsen eteen.

Puoltajan mielestä KELAlla on ihailtavaa kanttia olla itseään kohtaan kriittinen. Bravo, lisää näin rehellisiä elokuvia!