Albert Einstein, maailman tunnetuin aspergeri?

, , Kommentointi suljettu.

Cambridgen yliopiston Autismitutkimuskeskuksen johtaja Simon Baron-Cohen sekä kehityspsykologi Erik H. Erikson ovat kiinnittäneet suuren yleisön huomiota siihen seikkaan, että erittäin monet Aspergerin syndrooman tunnuspiirteet täyttyivät Albert Einsteinin kohdalla. Koska syndroomaa ei tunnettu Einsteinin elinaikana, tutkijoiden näkemys perustuu hänen elämäkerrallisen aineistonsa tarkasteluun. Einsteinin kirjoitukset ja lausunnot sekä hänen lähipiirinsä laatimat kuvaukset antavat tosiaankin aihetta uskoa, että Einstein oli aspergeri.

Yksin viihtyvä älykkö

Einstein osoitti aspergereille tyypillisiä ominaisuuksia jo lapsena. Hän tapasi mietiskellä itsekseen tai leikkiä kärsivällisyyttä ja visuaalista päättelykykyä vaativia leikkejä, kuten palapelien kokoamista ja 14-kerroksisten korttitalojen rakentamista. Nämä harrastukset vaihtuivat kaksitoistavuotiaana matematiikan ja filosofian itseopiskeluun. Fysiikasta tuli sittemmin Einsteinin tärkein erityiskiinnostuksen kohde, jonka tutkimiseen hän omisti koko loppuelämänsä. Myös yhteiskunnallinen vaikuttaminen ja viulunsoitto näyttelivät tärkeää osaa Einsteinin elämässä.

Pikku Albert osoitti hyvin vähän kiinnostusta muita lapsia kohtaan, eikä leikkinyt edes kylään tulleiden serkkujensa kanssa. Joukkuepeleihin hän suostui osallistumaan ainoastaan erotuomarin roolissa, mikä sekin edellytti kovaa maanittelua. Erotuomarina toimiminen sujui häneltä kuitenkin hyvin, sillä hänellä oli synnynnäisen voimakas oikeudentaju.

Albert aloitti koulunkäyntinsä kuusivuotiaana, kuten Saksassa on tapana, ja oli ensimmäisinä kouluvuosinaan paras luokan seitsemästäkymmenestä oppilaasta. Hän sai kuitenkin toisinaan raivokohtauksia, ja hänet siirrettiin seitsenvuotiaana rinnakkaisluokalle ”kurinpidollisten ongelmien vuoksi”. Einstein sai vielä aikuisenakin satunnaisia raivokohtauksia esimerkiksi melualtistuksen aikana. Kouluaikaiset raivokohtaukset saattoivat liittyä myös siihen, että Albertin oli äärimmäisen vaikea sopeutua koulun mielivaltaisiin kasvatusmenetelmiin; väärästä vastauksesta saattoi saada karttakeppiä.

Lyseossa Einstein turhautui, sillä sen opetussuunnitelma vastasi huonosti hänen taipumuksiaan. Kieliä, lähinnä latinaa ja kreikkaa, opetettiin kaksikymmentä viikkotuntia, kun matematiikalle ja luonnontieteille oli varattu vaivaiset viisi tuntia. Lisäksi Einstein oli opiskellut omatoimisesti jo niin paljon matematiikkaa ja fysiikkaa, ettei opetuksella ollut hänelle enää mitään tarjottavaa.

Einstein tunsi myös suurta inhoa koulunsa mekaanisia opetusmenetelmiä kohtaan ja kritisoi myöhemmin niin ikään korkeakoulussa saamaansa opetusta siitä, että se perustui liiaksi asioiden pinnalliseen ulkoa opetteluun syvällisen perehtymisen ja ymmärtämisen sijaan.

Einstein ei ilmeisesti osannut peitellä pitkästymistään, koska opettajat pitivät häntä ylimielisenä. Kun Einstein oli viisitoistavuotias, hänen uusi luokanvalvojansa ennusti, ettei Einsteinista tulisi ”mitään kunnollista koko elämänsä aikana”. Erään tunnin jälkeen samainen opettaja pyysi Einsteinia vaihtamaan koulua, koska hänen pilkallinen hymynsä ja koko olemuksensa romuttivat opettajan mielestä luokan häntä kohtaan tunteman kunnioituksen.

Kutsuntaikää lähestyvä Einstein päätti muuttaa naapurimaahan Sveitsiin ja luopua Saksan kansalaisuudesta, jottei hänen tarvitsisi osallistua entisen kotimaansa kolmivuotiseen asepalvelukseen. Uusi koulu löytyi Aarausta, ja kyseinen Pestalozzi-nimisen kasvatustieteilijän opetusmenetelmiä soveltava koulu oli onneksi vastakohta Einsteinin aiemmille opinahjoille. Einstein keskittyi nyt innolla opintoihinsa ja kirjoitti erinomaisin arvosanoin ylioppilaaksi. Hän muisteli myöhemmin lämmöllä Aaraun kantonikoulun vapaamielisen keskustelevaa ilmapiiriä ja oppilaan omaan vastuunottoon luottavia kasvatusmetodeja. Koulun opetusmenetelmissä pyrittiin huomioimaan oppilaiden yksilölliset taipumukset ja kannustamaan heitä itsenäiseen ajatteluun. Opetuksessa käytettiin myös paljon visuaalista havainnollistamista. Tämä sopi Einsteinille, sillä hänen ajattelunsa perustui luontaisesti kuvan ja liikkeen kaltaisille visuaalisille elementeille.

Oman tien kulkija ja suorasuu

Einstein ei ollut kiinnostunut aineellisesta hyvästä, ei piitannut muodollisuuksista, ei tekeytynyt tärkeäksi eikä huokunut arvovaltaa. Hänellä oli kuitenkin jo nuorena äärimmäisen vahva itsetunto. Lisäksi hänen ajattelussaan korostui vaatimus kaikkien ihmisten tasapuolisesta kohtelusta. Einstein ei siten osannut tai halunnut käyttäytyä odotetulla tavalla auktoriteettien edessä. Hän puhutteli esimerkiksi professoriaan herra Weberiksi ”herra tohtorin” sijaan.

Einsteinin oli haaveillut filosofian opiskelusta, mutta hänen sukunsa suostui kustantamaan vain varman leivän takaavat opinnot. Einstein kirjoittautui siksi Sveitsin polyteknillisen korkeakoulun matematiikan ja fysiikan opettajia valmistavalle linjalle. Hänen opintomenestyksensä oli hyvä fysiikassa, mutta kehnompi matematiikassa. Einstein perusteli keskinkertaista opintomenestystään muun muassa halulla keskittyä luentojen antiin sekä ”rakkaudellaan järjestykseen, jota tarvittiin muistiinpanoihin ja niiden hyödyntämiseen”. Käytännössä Einstein kävi lähinnä mielenkiintoisilla fysiikan luennoilla ja vietti lopun ajan kotonaan perehtyen teoreettisen fysiikan eturivin tutkijoiden tuoreimpiin aikaansaannoksiin, vaikkei tällainen kuulunutkaan hänen käytännöllispainotteisen korkeakoulunsa tutkintovaatimuksiin. Einstein oli alkanut kiinnostua tieteellisestä urasta teoreettisen fysiikan parissa, ja kuvitteli, ettei tulisi tarvitsemaan kovin syvällistä matemaattista osaamista.

Einsteinia pidettiin sympaattisena, leikkisänä ja työteliäänä ihmisenä. Hän oli myös rohkea ja kriittinen totuudenpuhuja. Viimeksi mainittujen ominaisuuksien kääntöpuolena oli, että hän tuli toisinaan loukanneeksi muita ihmisiä räväkällä suorapuheisuudellaan. Huonomuistisen Einsteinin oli vaikea motivoitua opettelemaan asioita, jotka hän koki vähemmän tärkeiksi tai hyödyttömiksi, ja hän kauhisteli vielä vanhoilla päivillään, kuinka loppututkintoa varten ”oli päntättävä kaikenlaista roskaa, halusi sitä tai ei”.

Einsteinin taipumus antaa avointa kritiikkiä johti jopa hänen väitöskirjansa hylkäämiseen vuonna 1902. Tarkastajana toiminut professori ei hyväksynyt sitä, että väitöksessä yritettiin paljastaa aukkoja Giessenin yliopiston fysiikan instituutin johtajan kehittämässä teoriassa. Sosiaalisesti naiivi Einstein oli olettanut, että kyseinen fyysikko olisi suhtautunut mielenkiinnolla hänen huomioihinsa, ja oli jopa tiedustellut mahdollisuutta päästä hänen assistentikseen. Tämä ei kuitenkaan antautunut tieteelliseen keskusteluun Einsteinin kanssa, vaan torjui esitetyn kritiikin vetoamalla siihen, että eräs maineikas tutkijakollega piti hänen päättelyketjuaan aukottomana.

Tasa-arvon ja pasifismin kiihkeä puolustaja

Juutalaisten etninen syrjintä oli yleistä Euroopassa aina toisen maailmansodan päättymiseen saakka. Juutalaisia muun muassa kiusattiin koulussa ja syrjittiin virantäytöissä. Einsteinkin sai tuntea syrjinnän nahoissaan jo alakoulussa, ja sai aikuisena jopa tappouhkauksia.

Einstein ei pitänyt edes realistisena sellaista mahdollisuutta, että eurooppalaiset lopettaisivat juutalaisten syrjimisen, koska otaksui, että ihmisillä on luontainen taipumus hyljeksiä ihmisiä, jotka ovat erilaisia. Ainoaksi vaihtoehdoksi jäi siksi oman valtion perustaminen palestiinaan. Einstein korosti kuitenkin, että valtio pitäisi perustaa demokraattisesti ja aidossa yhteistyössä arabien kanssa, sillä muussa tapauksessa Israelin valtio tulisi kohtaamaan suuria ongelmia tulevaisuudessa. Vaatimusta pidettiin haihatteluna.

Kun Einstein saavutti kansainvälistä mainetta, hänet kutsuttiin vierailulle Yhdysvaltoihin. Hän sai siellä valtavasti julkisuutta ja lehdistö siteerasi ahkerasti hänen matkan aikana pitämiään puheita. Einstein ei arkaillut hyödyntää historiallista tilaisuutta levittääkseen tärkeänä pitämiään pasifismin ja tasa-arvon aatteita. Hän huomautti muun muassa, että Yhdysvaltojen valkoihoinen enemmistö syrji mustaihoista vähemmistöä samalla tavoin kuin Euroopassa syrjittiin juutalaisia. Moinen suorapuheisuus närkästytti hänen matkaisäntäänsä. Einsteinin maine oli kuitenkin niin mittava, etteivät hänen kriittiset puheensa estäneet häntä saamasta yhä uusia vierailukutsuja.

Poliittiselta katsannoltaan Einstein oli sosialisti, jolla oli omien sanojensa mukaan ”intohimoinen sosiaalisen oikeudenmukaisuuden taju”. Einstein piti halua parantaa kanssaihmisten elinolosuhteita keskeisenä osana ihmisen sosiaalisuutta ja unelmoi koulujärjestelmästä, joka olisi keskittynyt tämän luontaisen taipumuksen voimistamiseen.

Kapitalistista talousjärjestelmää Einstein kritisoi muun muassa siitä, että se kannusti ihmisiä kanssaihmisten kustannuksella tapahtuvaan oman edun tavoitteluun. Koska puolueiden toiminnan rahoitus tuli talouselämän edustajilta, oli turha odottaa myöskään poliittisia toimia työn ja sen hedelmien tasapuolisemman jakautumisen edistämiseksi.

Militarismia kohtaan Einstein tunsi jo lapsena vastenmielisyyttä. Muiden poikien ihaillessa sotilasparaateja pikku Albert vannoi, ettei ryhtyisi koskaan sotamieheksi. Einstein liittyikin jo ennen ensimmäistä maailmansotaa järjestöön, jonka päämääränä oli luoda sodat ehkäisevä ylikansallinen toimielin. Sellaista tarvittiin suitsimaan ”miessukukunnan biologisesti määräytyvää aggressiivista ominaisluontoa”.

Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Einstein vakuuttui siitä, että kansainvälinen aseistakieltäytyjäliike olisi ainoa tapa saada sodat loppumaan. Hän osallistui armeijanvastaisiin mielenosoituksiin ja laati mittavan joukon julkilausumia, joissa kehotti miehiä kieltäytymään asepalveluksesta. ”Yhdelläkään ihmisellä ei ole oikeutta kutsua itseään kristityksi tai juutalaiseksi, jos hän on valmis virkavallan käskystä osallistumaan systemaattisen murhan valmisteluun.”

Einstein piti kuuluisan kahden prosentin puheensa vuoden 1930 Yhdysvaltain kiertueellaan. Hän totesi siinä newyorkilaiselle yleisölleen, että jos vain kaksikin prosenttia kutsutuista kieltäytyisi asepalveluksesta, heitä ei voisi tuomita vankeuteen siitä yksinkertaisesta syystä, että vankilat loppuisivat kesken. Puheen jälkeen monet nuoret kantoivat rinnassaan pinssiä, jossa luki 2%.

Einsteinin viimeiseksi poliittiseksi teoksi jäi niin sanotun Russelin ja Einsteinin manifestin laatiminen yhdessä Bertrand Russelin kanssa, jossa nämä kansainvälisen rauhanliikkeen keulahahmot tuomitsivat suurvaltojen ydinasevarustelun. Einstein allekirjoitti manifestin vain viikkoa ennen kuolemaansa.

”Originelli kulkuri” ja hyväntekijä

Aikalaisten mukaan Einstein vaikutti ”jotenkin kömpelöltä”. Elämäkertoihin liitettyjen valokuvien ja kuvausten perusteella saakin sellaisen vaikutelman, että Einsteinin ruumiinkieli poikkesi hänen sosiaalisen viiteryhmänsä keskiarvosta. Myös netistä löytyvä filmimateriaali tukee tätä ajatusta.

Einstein pukeutui virttyneisiin ja toisinaan myös silmin nähden risaisiin vaatteisiin ja valokuvista päätellen kampakaan ei ollut aina päivittäisessä käytössä. Monelle aspergerille ominainen äärimmäisen herkkä tuntoaisti saattaisi tarjota tälle osaselityksen. Elämäkerroista ei löydy suoria mainintoja aistiyliherkkyyksistä, mutta Einsteinin voimakas tarve välttää epämukavia vaatteita saattaisi viitata sellaisiin. Kenties myös se seikka, ettei Einstein suostunut koskemaan alkoholiin.

Einsteinin habitustaan kohtaan tuntema välinpitämättömyys saattoi selittyä myös yksinkertaisesti sillä, ettei hän halunnut uhrata yhtään ylimääräistä aikaa tai ajatusta turhina pitämilleen asioille. Einstein ei esimerkiksi käyttänyt sukkia. Selityksenä oli yksinkertaisesti se, että hän ei kokenut sukkien käyttöä perusteltuna, koska tuli toimeen mainiosti ilmankin. Ja kun Einsteinin vaimo kehotti miestään pukeutumaan tärkeitä päivällisvieraita varten, tämä vastasi: ”Jos he ovat tulleet tapaamaan minua, niin tässä minä olen. Mutta jos he ovat tulleet tapaamaan vaatteitani, ole hyvä ja ohjaa heidät vaatekomeroon.”

Einstein ei ollut riippuvainen muiden ihmisten huomiosta tai hyväksynnästä, koska oli omien sanojensa mukaan pohjimmiltaan kulkuri tai erakko, joka ei tuntenut koskaan kuuluvansa täysin sydämin valtioon, kotiseutuun, ystäväpiiriin eikä edes lähimpään perhepiiriin, vaan koki kaikissa näissä siteissä ”iäti kalvavaa vierauden tunnetta ja yksinäisyyden tarvetta”. Einstein tiedosti myös ihmissuhteiden niin sanottuun normaaliin ylläpitoon liittyvät puutteensa, koska puhui ”täyttä elämää elävien ihmisten” tavasta nauttia siitä, että katselevat toisiaan silmiin.

Vaikka Einsteinilla oli äärimmäisen korostunut sosiaalinen vastuuntunto, hän koki silti epänormaalin pientä tarvetta olla ”suorassa kontaktissa muiden ihmisten kanssa”. Einsteinin sosiaalisuus oli siis pikemminkin joukkoihin kuin yksilöihin kohdistuvaa. Tämä ei kuitenkaan sulkenut pois sitä tosiseikkaa, että Einstein oli aina valmis auttamaan pulaan joutuneita yksittäisiä ihmisiä ja käytti kaikki säästönsä natsi-Saksasta Yhdysvaltoihin paenneiden juutalaisten takuurahoihin.

Erakkoluonteestaan huolimatta Einsteinin onnistui muodostaa elinikäisiä, läheisiä ystävyyssuhteita. Nämä ystävyyssuhteet rakentuivat kuitenkin sen varaan, että hän saattoi jakaa niissä vastavuoroisesti fysiikan ja pasifismin kaltaisia asioita kohtaan tuntemansa intohimoisen kiinnostuksen.

Vaikea puoliso

Einstein rakastui helposti. Tunne oli usein molemminpuolinen, sillä Einsteinilla oli tapana hurmata naiset aseistariisuvalla välittömyydellään ja poikamaisella vetovoimallaan.

Einsteinin vuosikurssilla oli vain kaksi fysiikan pääaineopiskelijaa: Einstein itse sekä serbialainen Mileva Marić, kurssin ainoa naispuolinen opiskelija. Heistä tuli pian pari ja he avioituivat seurusteltuaan ensin kuusi vuotta. Pitkä odotusaika johtui siitä, että Einsteinin suku piti ontuvaa Milevaa huonona vaimoehdokkaana.

Avioliitto ei muodostunut onnelliseksi, sillä Mileva kärsi kovasti siitä, että Einstein löi perhettään laimin tieteellisen työnsä kustannuksella. Einstein ei puolestaan olisi jaksanut katsella vaimonsa masennusta, joka sai alkunsa siitä, että hän oli joutunut antamaan pois heidän esikoislapsensa, joka oli syntynyt avioliiton ulkopuolella. Kun Einstein ryhtyi seurustelemaan serkkunsa Elsa Einsteinin kanssa, Mileva muutti pois ja otti lapset mukaansa. Myöhemmin Einstein muutti Elsan luo ja uusi liitto virallistettiin.

Avioliitot eivät vähentäneet Einsteinin naisia kohtaan tuntemaa kiinnostusta, ja toisen avioliittonsa aikana Einstein saattoi liikkua julkisesti rakastajattariensa kanssa tuoden heitä jopa kotiinsa. Tämä järkytti syvästi Elsaa ja johti kiivaisiin riitoihin. Albert puolustautui sillä, että oli synnynnäisesti moniavioinen, kuten monet muutkin ihmiset. Toinen avioliitto kesti tästä huolimatta kaksikymmentä vuotta eli aina Elsan kuolemaan saakka. Einstein tajusi lopulta itsekin, ettei avioliitto ole häntä varten, eikä vienyt vihille enää ketään naisystävistään.

Yli-ihminen vaiko väsymätön vainukoira?

Einsteinia pidetään eräänä maailmahistorian suurimmista neroista. Yksikään ihminen ei ole rikastuttanut yksittäistä tieteenalaa niin paljon kuin Einstein fysiikkaa. Hän loi sille kokonaan uuden perustan ja perspektiivin, joka on hedelmöittänyt tutkimusta aina meidän päiviimme asti. Einsteinin ällistyttäviä saavutuksia pidetään yhä suoranaisena ihmeenä.

Einsteinin aivot otettiin hänen kuolemansa jälkeen talteen, koska haluttiin selvittää, oliko niissä anatomisia erityispiirteitä. Einstein oli itse kuitenkin sitä mieltä, että hänen tieteelliset saavutuksensa eivät johtuneet aivojen hyvästä mekaanisesta suorituskyvystä, vaan hänen henkisistä ominaisuuksistaan: ”Tiedän aivan varmasti, ettei minulla itselläni ollut mitään erityislahjaa. Uteliaisuus, lumoutuminen ja itsepintainen jääräpäisyys ovat itsekritiikkiin yhtyneinä johtaneet minut omiin ajatuksiini. Mitään erityisen vahvaa ajattelukykyä (’aivolihaksia’) minulla ei ole tai sitä on vain mitätön määrä. Monilla on sitä huomattavasti enemmän ilman, että siitä seuraisi jotakin yllättävää.” Myös Einsteinin henkisellä riippumattomuudella muista ihmisistä oli osuutta hänen saavutuksiinsa, sillä se mahdollisti hänen poikkeuksellisen itsenäisen ajattelunsa ja rohkeutensa kyseenalaistaa vanhat auktoriteetit ja vallitsevat uskomukset.

Einsteinin aivojen yli-inhimillisiä ominaisuuksia vastaan puhuu lisäksi se tosiseikka, ettei hänen kyvykkyytensä ulottunut kaikille elämän osa-alueille. Einstein piti suurimpana ongelmana huonoa muistiaan. Siitä aiheutuikin runsaasti arkisia ongelmia, koska hän unohti usein esimerkiksi ottaa avaimet mukaansa poistuessaan kotoa. Huono muisti teki lisäksi reaaliaineiden ja vieraiden kielten oppimisen työlääksi. Tämä koski myös äidinkieltä, sillä Einstein rupesi puhumaan vasta kolme vuotta täytettyään tai mahdollisesti vielä sitäkin myöhemmin.

Pikku Albertilla oli tapana puhua ainoastaan aikuisten huoliteltuun puhetapaan kuuluvia, niin sanottuja täydellisiä lauseita. Hänen puheensa oli kuitenkin hidasta, koska hän mietti jokaisen lauseen ensin valmiiksi päässään, ennen kuin saattoi sanoa sen ääneen. Toisinaan hän kuiskasi lauseen ensin hiljaa itselleen, mikä teki muihin ihmisiin epäilemättä hyvin omituisen vaikutelman.

Einstein oli lapsena vähäpuheinen, ja alkoi poiketa tästä vasta löydettyään filosofian kiehtovan maailman. Eräs luokkatoveri muisteli myöhemmin, kuinka 13-vuotias Einstein piti hänelle kerran mielenkiintoisen yksityisluennon Immanuel Kantin ajattelusta.

Einsteinin puheeseen liittyi vielä aikuisenakin erikoinen piirre, jota kutsutaan ekolaliaksi: hänellä oli tapana toistella itsekseen etenkin hauskoina pitämiään lauseita.

Einstein pyhitti lähes koko elämänsä suurille rakkauksilleen eli maailmankaikkeuden arvoitusten ratkaisemiselle sekä oikeudenmukaisemman ja rauhanomaisemman maailman puolesta kampanjoinnille. Einstein jatkoi tutkijan työtään myös virallisen eläkeiän jälkeen yrittäessään kehitellä niin sanottua yhtenäistä kenttäteoriaa, joka kuvaisi luonnon voimia yhtenä kaiken käsittävänä, johdonmukaisena kokonaisuutena. Einsteinilla oli kuolemaansa asti työhuone yliopistolla, jonne hän ilmaantui aamupäivisin työskentelemään assistenttinsa kanssa.

Viimeisen elinpäivänsä Einstein vietti sairaalassa luonnostellen radiopuhetta Israelin kansalle, jonka kotimaa oli pian saavuttamassa seitsemän vuoden iän. Einstein oli itse 76-vuotias.

Kuvitus

Lähteet:

Walter Isaacson: Einstein. His life and Universe. Simon & Schuster 2007.

Barry Parker: Einstein. The passions of a scientist. Prometheus Books 2003.

Albrecht Fölsing: Albert Einsteinin elämäkerta. Terra Cognita 1999.

The World as I see it. An essay by Einstein.

http://www.aip.org/history/einstein/essay.htm

Albert Einstein: Why Socialism? Monthly Review, May 1949.

http://monthlyreview.org/598einstein.php

Einsteins socks. A Current Window 1.10.2005.

http://currentwindow.blogspot.com/2005/10/einsteins-socks.html (Alkuperäislähde: Abba Eban – an autobiography. 1977.)