Sokean kukon jyvät: Laiskuus

, , Kommentointi suljettu.

ritari3Hei taas.

Oman kesälomani aika meni sekä joutenollen että laiskotellen (no tuli siinä töitäkin tehtyä ja harrastettua).

Miksi molempia eikä vain toista?

Joutenololla ja laiskottelulla on periaatteessa ainoastaan se ero, että ne ovat erilailla samanlaisia. Koska nämä termit sulkevat toisensa pois, totta kai pieni selvennys on paikallaan.

Moni luulee, että näitä kahta ei erota mikään, sillä ne ovat pääpiirteittäin samanlaisia. Ehkä kuitenkin perustavanlaatuinen ero on se, että kun ollaan jouten, se johtuu siitä, että mitään tekemistä ei ole, kun taas laiskottelu merkitsee, että jonkin asian tekemistä vältetään yleensä tietoisesti, tekemättä mitään.

Joutenoloon liittyy monia positiivisia piirteitä, kuten lepoa, ajatustyötä ja ympäristön havainnointia. Laiskottelukin voi johtaa samoihin positiivisiin asioihin, mutta ero on siinä, että tämä tapahtuu yleensä jonkin muun kustannuksella.

Laiskottelu mainittiin muuten yhdeksi terveyttä edistäväksi asiaksi eräässä iltapäivälehden julkaisussa, ja vakuutteluksi tarjottiin, että laiskotteleva leijona elää eläintarhassa paljon pitempään kuin savannin leijona, 10–20 vuotta.

Koska olin pienempänä höpönä luontodokkareihin, satun muistamaan, että savannien leijonat käyttävät päiväohjelmassaan löhöämiseen yleensä 20 tuntia vuorokaudesta – pois lukien se aika, jolloin naarailla on pentuja – ja jättävät neljä tuntia välttämättömyyksiin. Rohkenen siten epäillä, että se neljän tunnin lisälepäily tuskin pidentää jellonan ikää dramaattisesti kymmenillä vuosilla. Laittaisin sen näissä tapauksissa ihan muiden asioiden piikkiin. Esimerkiksi vankeudessa eläinten sairaudet hoidetaan. Savannilla tuskin eläinlääkäreitä pahemmin näkyy. Myös ruokaa eläintarhassa tulee helpommin, eikä leijonan tarvitse riskeerata loukkaantumista metsästyksen aikana.

Kuten artikkelista huomasi, on erittäin helppoa sotkea laiskottelu ja joutenolo keskenään. Laiskottelu eli asioiden harkittu laiminlyönti voi alkaa aivan mistä tahansa ja päättyä ties minne: laskujen maksamatta jättämiseen, tiskien tiskaamattomuuteen sekä harrastuksista luopumiseen.

Minulla laiskuuteen johtivat puoltajan kesätauko sekä oma kesäloma, jotka sattuivat pahasti peräkkäin. Normaalisti näitä kolumneja on ilmestynyt itseltäni kerran kuussa, mutta nyt löysin ”parempaa” tekemistä – oliko se parempaa, se onkin sitten oma asiansa. Ironista onkin, että olen laiminlyönyt puhettani laiskottelusta ja joutenolosta juuri oman laiskuuteni takia. Tämä olisi pitänyt tehdä jo kaksi kuukautta sitten, mutta kaikki vain… jäi.

Toki minulla oli myös tähdellistä tehtävää, johon piti panostaa, kuten tehdä aikidoharjoitukset ja järjestää vaellus, johon tuli hieman vähemmän porukkaa kuin aikaisemmin tänä kesänä. Silti olisi ollut muutakin tärkeää tekemistä, jota vain lykkäsin ja lykkäsin.

Se miten tästä pääsisi eteenpäin, ei olekaan niin yksinkertaista. Concerta on auttanut kummasti selvittämään päätäni, mutta sitä ilmankin minulla oli satunnaisia tarmon hetkiä. Ne tosin vaativat kovasti keskittymistä.

Tämä teksti on laadittu niin sanotusti pakon avulla, eli tämä on viimeinen mahdollisuuteni tehdä tämä ennen kuin lähden käymään kotona. Sen jälkeen tulisi kahden viikon tauko, ja kun summaa ajan jo muun viiveen kansa… ajaijai. Se menee jo kestämättömäksi.

Tässä menetelmässä, jolla pakottaa itsensä tekemään, on vain se pieni vika, että se luo samalla syyllisyyttä. Syyllisyys taas tuo mukanaan stressiä, jonka jälkeen sitten ollaankin ison loman tarpeessa.

Yksi keino on vain kerätä päättäväisyyttä, tyyliin tänään minä sen teen, iskostaa sitä päähänsä ja yrittää kääntää toiminta sanoiksi. Hokea vain itselleen, että nyt tämä tehdään. Se auttaa ainakin vähän. Lisäksi kannattaa poistaa kiusaukset, ettei vain hairahdu. Itse unohdun Youtubeen vähän turhan pitkiksi ajoiksi. Viisainta olisi siis välttää kaikkia harhapolkuja ja avata vain tämä wördi ja ryhtyä kirjoittamaan.

Lienee turha sanoa, ettei tämä ole minulta aina onnistunut, yleensä siitä syystä, että haen musiikin avulla virikettä. Itse asiassa onnistuin kyllä villitsemään yhdellä kappaleella itseni kirjoitusvimmaan ja antamaan sivistynyttä palautetta yhdestä parisuhdenivaskasta. (Se kappale muuten oli Night of Knights -kitaraversio.)

Joka tapauksessa minun pitäisi opetella tunnistamaan sellaiset asiat, jotka ovat tärkeitä, ja välttää tuollaisia kiusauksia. Ja jos en pysty, minun täytyy harjoittaa tahdonvoimaani, että pystyn sen jälkeen vielä vetäytymään ”virikkeistäni” enkä sukeltamaan syvemmälle. Asiaa ei tietenkään auta, että Aspergerin syndroomassa juuttuminen on eräs tyyppivika.

Tästäkin suosta voi päästä soveltamalla hieman aikaisempia asioita, joita muut minua paremmin juuttumiseen paneutuneet AS-henkilöt ovat huomanneet. Itselläni se ilman Concertaa vaatii tosin hiljaista valmistautumista ja keskittymistä tuohon nimenomaiseen tavoitteeseen ja iskostaminen, että nyt se tosiaan tulee tehdyksi. Toinen vaihtoehto on sitten tällainen ”pakon edessä” ja ”viime tipassa”, mikä ei kyllä ehkä ole parhain mahdollinen konsti, joskin toimiva. Olen itsekin vielä opetteluasteella. Ehkä voin palata asiaan myöhemmin, jahka tietotaito on siltä osin karttunut.

Ei silti kannata soimata itseään liikaa, jos yrittäminen ei aina onnistu. Siinä on jo kylliksi, kun jokin asia ei mene niin kuin piti. Jos hairahtaa tarpomaan joutenolon ja laiskottelun linjan väärälle puolelle, kaikkein parhainta on yrittää koota kaikki tahdonvoimansa kasaan ja keskittyä siihen mitä PITÄISI tehdä.

Niin olisi minunkin pitänyt tehdä.