Kokemuksia vertaistuesta

, , Kommentointi suljettu.

veranta

Vertaistuki. Sitä olen saanut ja sitä olen saanut antaa. Kun minulta kysyttiin, voisinko kertoa kokemuksiani vertaistukitoiminnasta, niin aloin oikeastaan vasta miettiä kuinka kauan sen piirissä olenkaan ollut mukana. Palasin vuoteen 2005, jolloin liityin ensimmäiseen nettivertaisryhmään. Ensimmäiseen neurokirjon vertaisryhmään tulin mukaan vuonna 2010, jota aloin myös myöhemmin vetää. Tuo ryhmä oli vielä pääasiallisesti Aspergerin syndroomaa koskeva, mutta ADHD tuli mukaan kuvioihin muutamaa vuotta myöhemmin ja tuota ryhmää olin mukana pitämässä aina 2013 syksyyn saakka. Viimeinen tulokas ryhmieni joukkoon on tänä keväänä Helsingissä alkanut ADHD-painotteinen neurokirjoryhmä, jota vedän ADHD-Aikuiset -yhdistyksen ja Suomen Aspergeryhdistyksen yhteisprojektina.

Sitten lyhyesti itsestäni. Olen 27-vuotias mies, minulla on perhe johon kuuluu vaimo ja teini-ikäinen poika; olemme kaikki neurokirjolla. Itselläni on sekä ADHD että Asperger ja siksi olen luontaisesti suuntautunut molempia edustavien yhdistysten toimintaan ja usein tykkään yhdistää toimintoja siinä missä mahdollista. Minulla on taustaa valtiotieteiden opiskelussa ja olen muutenkin ollut aina kiinnostunut yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta. Olen toiminut sekä ADHD- että Autismikirjon yhdistyksissä jo vuosia ja tehnyt hommia laidasta laitaan, nykyisin kuitenkin eniten edunvalvontaa ja vertaistukitoimintaa. Merkittävimpinä luottamustoiminani on tällä hetkellä Autismiliiton liittohallituksen jäsenyys ja Suomen Autismiyhdistyksen (SAY) puheenjohtajuus.

Ryhmänvetäjänä luotan pitkälti ryhmädynamiikkaan ja hienovaraiseen ohjailuun. Uskon että järkevät aikuiset ihmiset ovat itse parhaita luojia ryhmän toimintaa ja toimintatapoja ajatellen, minä olen vain auttava työkalu. Hyväksi ryhmänvetäjäksi tulee vain vetämällä erilaisia ryhmiä ja kokemalla itse erilaisia tilanteita elämässään, mitään oikotietä ei ole. Aloittelijana tuntui usein että olin itse liiaksi ”avuntarpeessa” tai osa ryhmää ei-toivotulla tavalla. Silloin oli usein helpompi olla selvemmin vetäjä ja hiukan ulkopuolinen. Sen sijaan iän en ole tuntenut koskaan olevan haitta. Minulla on ollut usein ryhmissäni henkilöitä, joiden lapset ovat vanhempia kuin minä olen. Tämä ei kuitenkaan ole mielestäni syönyt uskottavuuttani tai auktoriteettiani koskaan. Mielestäni vetäjän tärkein ominaisuus ryhmässä on tuoda esiin sekä sanoin että elein että jokaisen tapa olla ryhmässä on oikea ja että jokainen on yksilönä yhtä arvokas osa ryhmää. Usein on myös hyvä, etenkin alkuvaiheessa ryhmää, olla selkeät keskustelustruktuurit. Ryhmän vetäjän on tärkeä myös itse olla haavoittuva ja asioita käsittelevä, kuitenkin vain siinä määrin ettei varasta tilaa tarpeettomasti. Ryhmän vetäjän oma tilanne vaikuttaa usein hyvin merkittävästi siihen, kuinka avoimia muut uskaltavat olla ja kuinka helposti he voivat hyväksyä vetäjän osaksi ryhmää. Tämän olen kokenut olevan asia, joka tulee vain ja ainoastaan kokemuksen mukana: kyky olla samaan aikaan läsnä, mutta myös kokonaisuutta hallitseva. Toinen ryhmänohjaajan tärkeä, se ikävämpi, velvollisuus on havaita tilanne, jolloin ei ole enää kykenevä jatkamaan ryhmän ohjaamista. Tämä tulee yleensä siinä vaiheessa kun on ohjannut ryhmää pitkään, eikä enää tunne saavansa siitä mitään tai ei tunne pystyvänsä enää antamaan mitään, jolloin ryhmä alkaa tuntua vain työltä ja velvollisuudelta. Muita yleisiä syitä ovat omat elämäntilanteen muutokset, aikataulukiireet tai ettei aihealue enää haasta itseä, jolloin tuo aiemmin mainitsemani herkkyys tuntea ja olla haavoittuvainen katoaa. Voin vannoa jokaiselle, että tuo tilanne tulee jokaiselle jonain päivänä ja siksi kehotankin tässä ja nyt jokaista ryhmänohjaajaa tai sellaiseksi aikovaa muistamaan yhden, sen tärkeimmän, säännön kaikessa vapaaehtoistyössä: ÄLÄ tee itsestäsi korvaamatonta. Itse otan nykyisin jokaiseen ryhmääni lähtökohtaisesti aina toisen vetäjän, joko varavetäjäksi tai apuohjaajaksi. Yleensä pyrin myös ryhmien edetessä kartoittamaan halukasta ja kyvykästä seuraajaa ja opastamaan häntä alkuun. Usein olen ilokseni huomannut,  että tämä oppipoika onkin pian minua kyvykkäämpi, uudistusvoimaisempi ja innokkaampi, joten tunnen voivani hyvin mielin jättää ryhmän uusiin käsiin.

Nykyisin tykkään sekä itse käydä ryhmissä että pitää vertaisryhmiä. Positiivisin uusi kokemus on ryhmänvetäjien vertaisryhmät. Näissä kaikissa on toisiaan tukevia elementtejä, jotka auttavat näkemään tilanteita eri perspektiiveistä. Toisten ryhmänvetäjien kokemukset ovat usein myös opettavaisia ja auttavat ehkä käsittelemään myös omaa puutteellisuutta. Syksyllä aion aloittaa pitämään sekä ns. suljettua että avointa ryhmää. Avoin ryhmä on kaikille avoin joka kerta eri kokoonpanoin kasaantuva ryhmä, jossa voi matalalla kynnyksellä käsitellä asioita ja saada tukea. Suljetun ryhmän perusidea on kasata vakioryhmä kävijöitä, jotka kokoontuvat tietyn kertamäärän tai ottavat tiettyjä tavoitteita, joiden mukaan toiminnan pituus suunnitellaan. Tähän asti olen vetänyt lähinnä avoimia tai puoliavoimia ryhmiä. Nyt olen erityisen innostunut pitämään suljettua ryhmää tarjoten kävijöille mahdollisuuden syvemmälle luotaavaan ja toivottavasti intiimimpään keskustelutunnelmaan. Suljetussa ryhmässä on omat haasteensa sekä vetäjille että kävijöille, mutta parhaimmillaan kokemus on ylivertainen, kuin uusi perhe.

Lopuksi sitten se mainoksen osuus: jos kiinnostuit tätä lukiessasi vertaistuesta, joko osallistumalla tai tulemalla joskus ohjaajaksi, niin ota yhteyttä adhd.stadi(at)gmail.com tai minuun henkilökohtaisesti alta löytyvin yhteystiedoin. Paljon se ottaa, enemmän se antaa! -sananparsi kuvaa kokemustani vertaistuesta kautta vuosien, niin ohjaajana, palstan ylläpitäjänä kuin ryhmässä kävijänä.

Ilkka Nygrén

044-2653069

nygren.ilkka(at)gmail.com