Umpisolmu

, , Kommentointi suljettu.

Neljä koulutyttöä talsimme asfalttipäällystettyä kävelytietä. Kolmen suut kävivät, heillä riitti vuorotellen sanottavaa. Minun leukani lepäsivät, suuni pysyi suljettuna. Liekö minulla ollut edes ajatuksia mitä kuuluville ammentaa? Ongelman ydin oli se, etten saanut poimittua lausevirroista tarkoituksia, en tavoittanut sanomaa, mistä toiset puhuivat.

Mahduimme kävelemään kaikki rinnakkain. On perusteltua olettaa, että muilla oli keskenään mukavaa, he viihtyivät kolmestaan. Syvällä mieleni ytimessä tajusin, etten kuulunut porukkaan. Olin vakuuttunut siitä, ettei se haitannut minua. Fyysinen matka oli meille yhteinen. Kävelyrytmimme oli suunnilleen sama. Askeltemme mitat eivät poikenneet paljoa toisistaan. Pysyimme kaikki vauhdissa mukana, se ei ollut kova, se ei ollut maleksiva. Siinä ei ollut mitään uutta, että löysin itseni kulkemasta toisiin nähden vasemmalla reunalla. En kyennyt tulkitsemaan laitimmaisen paikkani tarkoituksia. En tiedostanut sitä, että etenin määränpäähämme yksin. Kielsin itseltä kivun. Tahdoin selittää itselleni, että sosiaalinen asemani ei tuottanut minulle tuskaa.

En pystynyt katsomaan totuutta suoraan silmiin. Keskustelu karkasi kauas, en ylettynyt sen korkeisiin sanasävelmiin. En uskonut, että asialla voisi olla tekemistä järjen kanssa. Minua olisi huvittanut, jos olisi esitetty, että olisin tyhmä.Toiset syventyivät keskinäiseen kanssakäymiseensä. Eivät he kantaneet huolta siitä, etten ollut osallisena juttutuokiossa. Ei asiasta minulle mainittu, ei siitä moitteita kuulunut. Minut jätettiin suosiolla omiin oloihini. Minulta ei pyydetty mielipiteitä. Kehonkielellä ei tyköni tultu, ei käännetty päitä suuntaani, ei kohdistettu katseita kasvoihini päin. Ei tuotu sanoja lähelle, ei tarjottu ajatuksia purtavaksi.

En tunnistanut sitä, että tunnevarastossani lymysivät ulkopuolisuus, huonommuus, kelvottomuus, epäonnistuminen ja alemmuus. En tuntenut mitään. Näin uskoin. Mielenradoillani kiiti väite, että tilanne oli kannaltani oikein. Keskiarvoni oli ala-asteen ensimmäisellä luokalla 7,22. Koulumenestykseni tyydyttävä taso puolusti itsestäni luotuja mielikuvia. Se puhui omaa kieltään. Tyydyin tähän kaikkeen, suostuin osaani, en vastustellut sitä. Hymyilin paljon. Minulla ei ollut keinoja muuttaa tehtyjen tulkintojen suuntia, minulta kaikkosivat ilmaisukanavat puuttua asioiden marssijärjestyksiin. En taistellut vallitsevia oloja vastaan. Silmäni loistivat. Kepeästi siedin koulutytön elämääni. Se sisälsi naurua, vapautta ja huolettomuutta. Vaikeuksia ei päällepäin näkynyt. Tiedostamaton ihmetteli. Alitajunta kysyi, huusi apua. Niille ei kukaan tarjoillut vastauksia.

Alakoulun näytelmässä minulle annettiin yksinkertainen tehtävä. Rooli ei näkynyt, ei kuulunut. Sen piti sujahtaa muutamissa sekunneissa ohitse. En käsittänyt, että näin oli tosiasiatila, en tiennyt minkä olisi täytynyt toimia toisin. Mitään ei pitänyt olla vialla. Aikuisena voin analysoida menneisyyden muistinvaraisia tilannekuvia. Kiinnitin huomion omien helppojen roolien sijasta toisten aikaansaamisiin. Tehtäväni oli toimia herätyskellona, soittaa triangelia. Innostuin venyttämään näyttelijöiden nukkumahetkeä, en näpäytellyt metallitikkua ennakkoon suunnilleen määriteltynä aikana. Toisten mielestä olisi täytynyt tehdä, kuten puheena oli ollut. Tilanteessa jäin odottamaan, annoin sekuntien juosta kohti minuuttia. Tämä tuli luontojaan, en ollut sitä suunnitellut etukäteen. Se oli spontaani valinta. Tämän vuoksi näyttelijöiden täytyi keksiä uutta, heidän piti sallia mielikuvituksen vapaalennoille tila. Seurasin näyttämöverhojen takana, elin kaikkea todeksi sivussa. Nauratti äänettä, vaikutti, että idea onnistui. Tempaukseni ei olisi tuomittava, se tarjoaisi piristävän yksittäisen lisäpiirteen tapahtumaketjussa.

Jälkeenpäin minulta kysyttiin, miksi pidensin yötä. Olin ymmällä, en osannut vastata. Olin saanut aikaan aivan muuta, mitä tarkoitin: tukalan tilanteen näyttelijöille. Päällisin puolin tapauksesta kehkeytyi hauska ylimääräinen episodi. Oli vaikea hahmottaa kokonaisuuden osia, oli vaativaa osata kiinnittää asioissa huomio toisten määrittelemiin tosiasioihin. Olin ennakoinut, että vastaani sataisi kiitosta, eikä luokseni saapuisi pilvistä rakeita. En tiennyt mitä olin tehnyt väärin. Raskas syyllisyyden paino aseteltiin hartioilleni. En ollut toiminut hyväksyttävästi. Niin se sanattomasti sanottiin, sen niin päin vastaanotin, olin inhimillisesti toisten mielestä paha.

Kun otin roolissani valtuuksia, se haittasi. Itse koin päätökseni luovana. Koulumatkalla pidin kieleni kurissa, en rikkonut keskustelurauhaa, en vaatinut huomiota. Toisten silmissä sosiaalinen tilanne matkasi kohti opinahjoa tasa-arvoisesti, ei osattu kaivata siihen muutoksia. Mieleni ei suostunut vähään. Se väistyi sivuun, kun koulumatkalla epäsuorasti hyväksyttiin asiantila niin. Tietämättä sitä mitätöin tunteeni. Loin harhakuvan, että toiset olivat oikeassa. Keskusteluissa ei ollut olemassa vuoroa minulle.

Yllättäen en mahtunut ulkoapäin rajattuun muottiin, joka minulle näytelmän sivuroolin muodossa rakennettiin. Minun olisi täytynyt pitäytyä yksinkertaisessa tehtävässäni, eikä ryhtyä käyttämään itsenäistä pikaharkintaa. Aloin sooloilla, antauduin impulssivirtoihin, jota en ymmärtänyt kielteiseksi. Jouduin hiekkamyrskyyn, kun sain kuulla moitteita toimintatavastani. Tuntui jännittävältä seurata, kun tarinan henkilöt nukkuivat. En raskinut katkaista yötä. Yksi heistä alkoi keksiä uutta ja pidin sitä katsomisen arvoisena. Kuitenkin viimein kilauttelin soitinta. En tullut ymmärretyksi oikein tarkoitusten suhteessa. Toisaalta en osannut puolustautua. Aspergerin on täytynyt vaikuttaa ratkaisevasti eroihin huomion kohdistumisessa. On ymmärrettävää, että toiset oppilaat kokivat yön venyttämisen hankalana. Se jäi tuomatta esille, etten ollut halunnut sellaista. Ajatuksenani oli ollut lisätä syntyneen tilanteen jännitystasoa. Tässä on todennäköisesti ollut kysymys tietoisen ja alitajun välisestä kamppailusta. Siinä on ollut taistelu syvästä tunnetajusta, siinä on kaivautunut käyttöön ymmärrys salaisesta satiirisesta huumorista. Tätä samaa herkkua on haluttu saada isompana annoksena.

Tietysti ei ole niin, ettei pitäisi noudattaa sitä, mitä ennalta sovitaan. On vain niin, ettei toisen tekoa voida pitää pahana, jos hänen motiivinsa on ollut jotain aivan muuta. Päältäpäin ihmisiä voidaan lukea väärin. Omalta kannaltani olisi ollut oikein, jos se mitä tein, olisi poikinut positiivista palautetta. Olisipa eteeni tuotu tunnustusta siitä, kun saatiin mukavaa lisämateriaalia.

Kyse oli neljännen vuosiluokan äidinkielen kuvaelmasta, joka esitettiin liikuntasalin näyttämöltä. Sitä katsoivat yleisönä omanluokkalaiset pojat, tytöt ja miesopettaja.

Niin. Mikä meni vinoon?

 

Tässä on voitu hyödyntää osin eri asiantuntijalähdettä, minkä avulla on voitu nimetä eri tunnesisältöjä. Omassa psyykkisessä työssä on saatu työkaluja monista eri tietolähteistä. Tässä on esimerkkejä:

 

Young, Jeffrey E. Klosko, Janet S. Avaa tunnelukkosi. Vapaudu elämään täydesti. 1. – 5. painos. Helsinki. KANSANVALISTUSSEURA.

Keltikangas-Järvinen, Liisa. 1994. Kahdeskymmenes painos 2010. Hyvä itsetunto. Helsinki. WSOY.

Keltikangas-Järvinen, Liisa. 2010. Sosiaalisuus ja sosiaaliset taidot. Helsinki. WSOY.

Keltikangas-Jävinen, Liisa. 2004. Temperamentti. Ihmisen yksilöllisyys. Helsinki. WSOY