Autistien oikeuksien päivää vietettiin Toukolassa, katso video!

, , Kommentointi suljettu.

Autistien oikeuksien päivää (APD) vietetään kansainvälisesti 18. kesäkuuta ja sen tarkoituksena on juhlistaa neurologista poikkeavuutta inhimillisenä monimuotoisuutena ja vahvuutena medikalisoimisen ja surkuttelemisen sijasta. Eri maissa juhlapäivän viettäminen saa hieman erilaisia sävyjä. Anglosaksisissa maissa, jossa koolle on helppo kutsua useita AS-aktivisteja, harjoitetaan näkyvää kampanjointia. Etujoukoissa ovat olleet brittiläiset järjestöt Aspies for Freedom ja Autism Assembly. Kampanjoiden tavoitteena on ollut kumota stereotyyppisiä näkemyksiä ja tuoda tilalle monipuolisempaa ja totuudenmukaisempaa kuvaa autismin kirjosta. Aktivistien verbaalisella tulilinjalla ovat olleet rajoittuneiden asenteiden lisäksi myös mm. itsenäisyyttä ja omavoimaisuutta rajoittavat asumispalvelut, perusteettomat esteet rekrytoinnissa ja epäeettiset ja haitalliset terapia- ja kuntoutusmenetelmät, joista monet joutuvat valitettavasti yhä kärsimään. APD:n viettäminen on yksi tapa saada autismin kirjon ihmisiä näkyvämmäksi ja kuuluvammaksi osaksi yhteiskuntaa ja antaa heille mahdollisuus kasvaa objekteista subjekteiksi, joita ihan oikeasti kuunnellaan.

Suomessa APD:tä on vietetty yleensä hieman leppoisammissa tunnelmissa ja siitä on tullut alkukesän kaksipäiväinen viikonloppukokoontuminen ja vapaamuotoinen karnevaali, jonka aikana on tavattu asseja läheltä ja vähän kauempaakin, pikniköity ja puuhattu yhdessä jotain mukavaa. Jo muutamana vuonna tapahtumapaikkana on ollut Pienperheyhdistyksen huvila Helsingin Toukolassa ja piknik-puistona on toiminut sijainniltaan keskeinen Kaisaniemen puisto. Autismin kirjon oikeudet ovat olleet esillä keskusteluissa, mutta mitään varsinaisia mielenosoituksia tai kampanjoita meillä ei ole toistaiseksi ollut. Tosin eräänä vuonna maalasimme assiylpeyttä hehkuvia kylttejä ja marssimme niiden kanssa Kaisaniemen puistoon. Ainakin joku ruotsalainen setä, joka tunnustautui AS-pojan isäksi, tuli ihmettelemään, ettei heillä Uppsalassa ole mitään tällaista, vaan assiutta yritetään pikemminkin piilotella. Hyvä jos pienestä demonstraatiostamme levisi jotain ituja länsinaapurin suuntaankin.

Tänä vuonna kokoonnuimme ensin lauantaina 16.6. Toukolaan, jossa meillä oli aamusta pitkälle iltapäivään monenlaista toimintaa. Porukka oli jakaantunut työpajoihin. Elokuvapajassa harjoiteltiin videokameran käyttöä haastattelun välineenä ja kuvakäsikirjoitusten tekemistä. Naamiopajassa väkerrettiin kasvoille kipsinaamioita, jotka sai niiden kuivuttua maalata haluamallaan tavalla. Samalla naamiotyöpaja mainosti tulevien Lohjan Empowerment-päivien teemaa ”Autismin monet kasvot”. Kolmantena työpajana oli musiikki- ja soitinpaja, jossa sai rakentaa erilaisista kierrätysmateriaaleista soittimia, kuten marakasseja, rytmimunia ja sadeputkia. Paikalle saapui vierailevana tähtenä myös Resonaarin Jaakko, joka tarjoili meille koskettimillaan useita tuttuja biisejä, joita yleisö säesti vasta rakentamillaan soittopeleillä ja jotkut heittäytyivät tanssin huumaankin. Keittiöstä sai hakea nyyttärieväitä ja uunituoreena tuoksuvia vohveleita, totta kai kermavaahdon ja hillon kera. APD-päivän viettoon osallistui kolmisenkymmentä ihmistä, joista suurin osa lähti varmasti tyytyväisenä kotimatkalle. Melkoinen porukka jaksoi vielä lähteä jatkamaan kauniin kesäillan viettoa läheisen oluthuone Oljenkorren terassillekin.

Sunnuntaina 17.6. oli tarkoitus olla piknik-päivä Kaisaniemen puistossa, mutta sään haltijat olivat tällä kertaa toista mieltä, sillä taivaalta tuli vettä kuin tiedätte mistä. Siispä kokoonnuimmekin kulttuurikeskus Kaisan tuntumassa sijaitsevaan japanilaistyyliseen Manga-Cafeeseen, joka oli varsinainen J-nörtin paratiisi. Seurueeseemme liittyi myös Autismisäätiön iskuryhmä. Ryhmän paisuttua siirsimme joukkomme viereiseen Kaisla-baariin, jossa osa porukasta kävi Trivial Pursuitin kimppuun ja osa hengasi muuten vaan. Sateesta huolimatta tästäkin päivästä tuli oikein mukava.