Sosiaalisesta kuormituksesta palautuminen voi kestää pitkään (Asperger somessa, osa 6)

, , Leave a comment

Sosiaalisessa mediassa keskusteltiin toukokuussa Aspergerin oireyhtymään liittyvästä sosiaalisesta kuormituksesta.

Ketjun aloittaja: Olin perjantaista lauantaihin kestävässä sosiaalista tsemppausta vaativassa reissussa ja seuraavana päivänä oli vielä äitienpäivä. Viime yönä ei tullut uni silmään ja tuntuu että olen nyt maanantaina edelleen ihan puhki. Olen ihan zombiemaisessa olotilassa, joka on jonkinlainen yli- ja alivireyden sekasotku.

Kuinka pitkään teillä kestää palautua sosiaalisesti kuormittavasta tilanteesta? Oletteko huomanneet iän myötä muutosta palautumisajassa? Ainakaan minulla tämä kuormitustaipumus ei ole vähentynyt, vaan kukaties jopa päinvastoin.

– Minulla riittää nykyään pari tuntia. Sukulaispojan nimenantokahveilla oli paljon väkeä. Kun kävi liian raskaaksi, sanoin niille, joiden kanssa olin mennyt sinne, että nyt on päästävä pois. He tietävät Aspergerista, joten eivät yllättyneet. Anteeksipyyntö emännälle, ja sitten kävelin kaupungin läpi keskittyen hengitykseeni. Päästessäni kotiin join kupillisen yrttiteetä ja sen jälkeen kaikki oli hyvin.

– Minulla on tätä itseasiassa aika vähän. Shutdowneja tulee viikoittain, mutta palaudun shokkia muistuttavasta tilasta nopeasti sosiaaliseksi. Pahasta kaaoksesta selviämiseen menee ehkä joku tunti. Toisaalta jos samaa aihetta pistetään tyrkylle uudestaan, niin pelti on kiinni sen jälkeen kaksinkertainen aika. Toisaalta en koskaan anna tilanteen mennä niin pitkälle, vaa yleensä lähden kävelylle, heti kun tulee sellainen fiilis, ja nyt kun voi valita koulun ja työpaikankin, niin ei haittaa.

– Kertakuormasta, kuten sukujuhlista, selviän parissa päivässä. Palaverista jopa päivässä.

– Enemmän kuormittaa nykyisin kuin nuorempana. Tarvitsisin melkein yhden tai kaksi täysin hiljaista päivää, jos on ollut muutamana päivänä paljon ohjelmaa.

– Palautuminen kestää minulla yhdestä viiteen päivään, aika on venynyt nyt vanhemmiten. Etenkin meluisasta reissusta, jossa pitää istua satoja kilometrejä, voi mennä pitkään palautua.

– Olen iän myötä oppinut vetäytymään tylysti niistä kuormittavista tilanteista sen verran, etten ole montaa päivää ihan zombina. Työt ja perhe-elämäkään eivät salli isoja notkahduksia toimintakyvyssä.

– Jos on ollut pari päivää paljon vieraita ja tiukkaa ohjelmaa, niin toipuminen ottaa viitisen päivää.

– Minulla menee päivästa viiteen, joskus jopa viikko.

– Kyllä siihen muutama päivä menee aina, joskus jopa viikko, jos ei saa kotonakaan rauhassa latautua.

– toipumisaika vaihtelee parista päivästä pariin viikkoon.

– Minulla palautuminen kestää yleensä suurin piirtein saman aikaa kuin se rasituskin. Tosin hyvin intensiivinen sosiaalisuus, jossa ei saa hetkeäkään omaa rauhaa – esim. messuilla työskentely – vie mehut jopa viikoksi. Tuo ylikierroksilla käyminen on myös tuttua. Minulla pää jumittuu sen kuormittavan tilanteen läpikäymiseen. Omat ja muiden puheet kiertävät loputonta kehää pään sisällä. Kai se jälkipyykki on tapa oppia sosiaalista kanssakäymistä analysoimalla tilannetta.

– En tiedä, kuinka kauan palautuminen kestää, kun lapsiperhehärdellin keskellä ei kykene koskaan oikein kunnolla palautumaan. Ei ihme, että muisti pätkii, enkä pysty keskittymään kunnolla enää mihinkään…

– Nuorena aikuisena oli niin, että kaksi viikkoa pystyin olemaan sosiaalinen ja sen jälkeen oli oltava kaksi viikkoa erakkona. Nyt lapsiperheen äitinä kuormitun edelleen nopeasti, ja mikäli en pääse tilanteesta äkkiä pois, vaan se menee yli sietorajan, niin seuraa voimakas ahdistus eli shutdown, joka purkautuu tavalla, joka vaikuttaa paljon toimintakykykyyn. Nykyään on tosin toimittava silti suhteellisen pian perheenäitinä ja käyttäydyttävä järkevästi, mistä seuraa, että olen kroonisesti uupunut ja somaattisesti sairas. Yritän silti olla kiitollinen ja iloinen elämästäni…

– Minä olen sellaisen sukupolven kasvattama, joka ei koskaan väsynyt. Velvollisuudet hoidettiin aina, eikä mies väsymystä tunnustanut kuin ehkä omalle puolisolle. Huomaan kyllä sangen hyvin, kuinka hienoa on istahtaa yksin kotona nojatuoliin ja vain olla hiljaa ja ladata akkuja. Ainahan mä oon tykänny istua hämärässä hiljaa yksin, lähes päivittäin. Mutta en ole tainnut koskaan ajatella, että olisin halunnut sitä väsymyksen tai kuormituksen vuoksi. Se on vaan tuntunut hyvältä ilman selitystä.

Tässä sarjassa esitetään otteita tai koosteita Facebookin Asperger-ryhmien puheenvuoroista ja keskusteluista. Sarjan edelliset osat: 12.6.2017: Aspergerin oireyhtymä heikentää toimintakykyä, mutta yhteiskunnan tuet puuttuvat, 10.10.2016: Paras lääke ahdistukseen löytyi liikunnasta, 11.9.2016: Masennus ja Asperger: lääkehoito usein tehotonta, 1.2.2016: AS-diagnoosi –kriisin paikka vai helpotus? sekä 29.11.2015: Sain lopulta diagnoosin, vaikka en muistuttanut Asperger-poikia.

(Kuvituksena oleva kollaasi koostuu sattumanvaraisesti poimituista henkilöistä, joilla ei ole tiettävästi yhteyttä Aspergerin oireyhtymään.)

 

 

Jt kommentti

(*) Vaadittu kentt. Shkpostiosoitteita ei julkaista.