Johtuuko autismikirjolaisten väsymys aivojen tulehdustilasta?

, , Kommentointi suljettu.

Kuplassa_rajattu

Kuva: Ari Hietikko.

Autismikirjon ihmisten uupumuksen on ajateltu johtuvan aistiylikuormituksen ja sosiaalisten tilanteiden aiheuttamasta stressistä sekä muistihäiriöiden kanssa toimimisen kuormittavuudesta. Ilmiö liittynee siihen, että autismin kirjon henkilöiden hermosto on lähtökohtaisen epävakaa: sympaattisen hermoston toiminta on liian vilkasta ja parasympaattisen hermoston toiminta puolestaan liian passiivista. Ilmiötä kutsutaan sympatikotoniaksi.

Tuoreet tutkimushavainnot kroonisen väsymysoireyhtymän CFS:n taustalla vaikuttavasta keskushermoston kroonisesta tulehduksesta tarjoavat vielä toisen mahdollisen selitysmallin autismikirjolaisten epätavalliseen väsymykseen. Viime vuoden maaliskuussa ilmestyneessä tutkimuksessa havaittiin, että kroonista väsymysoireyhtymää sairastavilla CFS-potilailla oli verrokkeja merkittävästi vähemmän valkeaa aivoainetta. Valkea aivoaine on se aivojen osa, jossa aivosolujen välinen viestiliikenne tapahtuu. Lisäksi havaittiin poikkeavuuksia, jotka saattavat viitata aivojen viestintää hoitavien haarakkeiden vaurioihin tai vaihtoehtoisesti aivojen lyhyiden tietoliikenneyhteyksien vahvistumiseen. Tulos oli sikäli mielenkiintoinen, että autismin kirjon tilojen yhteydessä on puhuttu paljon juuri aivojen lyhyiden tietoliikenneyhteyksien voimistumisesta ja pitkien yhteyksien häiriöistä.

Lokakuussa ilmestyi toinen tutkimus, jossa havaittiin, että CFS-potilaiden aivoista löytyi runsaasti tulehdukseen liittyviä aineenvaihduntatuotteita. Lisäksi havaittiin selvä yhteys erään tulehdusmarkkerin ja autismikirjolaisillakin esiintyvien kognitiivisten häiriöiden välillä. Kognitiiviset häiriöt olivat sitä vaikea-asteisempia, mitä enemmän kyseistä markkeria löytyi.

CFS-potilaita ja autismikirjolaisia yhdistävät uupumuksen ja kognitiivisten häiriöiden lisäksi usein myös unihäiriöt, lääkeyliherkkyys ja aistiyliherkkyydet. CFS-potilailta tavattujen, solujen energiatehtaina tunnettujen mitokondrioiden toimintahäiriöt ovat niin ikään yleisiä autismikirjolaisten keskuudessa. Kyseiset häiriöt voivat aiheuttaa muistihäiriöitä, motorisia häiriöitä ja muita neurologisia ongelmia.

CFS:n ja autismin välinen yhteys ei lopu kuitenkaan vielä tähän, sillä useat 2000-luvulla tehdyt tutkimukset osoittavat, että myös autististen ihmisen aivoissa vallitsee tyypillisesti hapettumisvaurioita aiheuttava tulehdustila, joka muistuttaa muistisairaus Alzheimeriin liittyvää tulehdusta. Ilmiö liittynee autismin kirjon henkilöiden usein huonosti toimivaan immuunijärjestelmään, joka päästää tulehduksenaiheuttajat aivokudoksia suojaavan veri-aivoesteen läpi. Myös stressi voi saada aikaan tai lisätä elimistön immuunijärjestelmän häiriöitä.

Autismin kirjon ja kroonisen väsymysoireyhtymän rinnakkaisesiintyvyydestä on vain vähän tutkimustietoa. Asiaa on vaikea lähestyä epidemiologisesti, koska suurin osa kroonista väsymysoireyhtymää sairastavista on ilman diagnoosia tai diagnosoitu masennuspotilaiksi. Vaikeusastetta lisää vielä se, että AS-naiset ovat alidiagnosoituja suhteessa AS-miehiin ja CFS diagnosoidaan vain harvoin miehiltä. Tällä hetkellä tiedetään vain se, että sympatikotonia lisää riskiä sairastua krooniseen väsymysoireyhtymään.

Miksi sitten edes pitäisi tietää, johtuuko oma tai lapsen väsymys aivojen tulehdustilasta vai yksinomaan stressistä? Eräs syy on se, että hoito pitää räätälöidä taudin mukaan. Tehokas aerobinen liikunta tunnetaan hyvänä stressin laukaisijana, sillä se tuottaa useimmilla ihmisillä hyvää tekeviä endorfiineja. Aerobinen liikunta ja kaikenlainen muu voimakas itsensä rasittaminen voi kuitenkin olla kohtalokasta, jos sairastaa kroonista väsymysoireyhtymää. Ei flunssaisenakaan saa urheilla, saati sitten silloin, kun tulehdus jyllää keskushermostossa. CFS-potilas saa kuitenkin harrastaa varovaisesti ja oman vointinsa mukaan kevyempiä liikuntamuotoja kuten kävelyä. Tärkeintä on, ettei liikunta aiheuta liian rajua ja pitkällistä oireiden pahenemista, josta voi olla seurauksena sairauden pysyvä paheneminen, joskus jopa kuolema.

Artikkeli on julkaistu Autismi-lehdessä 1/2015.

Lähteitä: