Ihmelääke: Kävely

, , Kommentointi suljettu.

Kuva: Saana

Kuva: Saana

 

Koska allekirjoittanut ei pyri siirtämään vastuuta lukijoille, sanottakoon tämä heti kärkeen. Tässä esitetyt seikat on johdettu pelkällä maalaisjärjellä, eivätkä ne täytä mitään opillisia saati tieteellisiä kriteereitä.

Esittelyssä on eräs vanha ylenkatsottu liikuntamuoto: kävely. Se on aliarvostettu ehkä siksi, että sen tekemiseltä ei voi välttyä, lähes jokainen sen osaa ja lisäksi se on melkein ilmaista. Hauskana ajatuspähkinänä voisi esittää arvion, että se maksaa noin euron tunti. Miksi? Entä miten spartalaisesta jalkineen toisensa eteen asettelusta saadaan hyödyllistä puuhaa?

Yleensä urheiluksi kutsuttavissa aktiviteeteissa syke- eli rasitustaso on epämukavan korkea. Seurauksena on keskeyttämisen vaara ja suorituksen katkonaisuus happivajeen tai silkan epämukavuuden tunteen vuoksi.

Kehitystyön kulmakivi numero yksi on pitkäkestoisuus ja toistojen määrä. Sama pätee myös keholliseen projektityöhön. Mutta miksi ylipäätään nähdä fyysistä vaivaa, kun vaaterissa visiointi avaa ihastuttavan näköalan kaikkeen mahdolliseen minimivaivannäöllä? Siksi, että lihaisana objektina ihmiskeho, tuo hengen tomumaja, on vääjäämättömän ajallisen rapautumisprosessin uhri. Terve tänään, sairas huomenna. Liikunnalla kukin voi lunastaa lisää funktionaalisia tuokioita, laatuajallista valuuttaa. Epäreilu ja ihmisiä julmasti eriarvoistava seikka on se, että hyväkuntoiset nauttivat elostaan enemmän ja kauemmin, jos neiti fortuna meidät taudeilta armahtaa.

Mitkä askelmerkit johdattaisivat meidät tämän askareen pariin? Valitsen järkiperusteisen polun. Raamia on helpompi hallita kuin yksittäistä liikettä. Periaatteen kerran hyväksyttyään on jäljellä enää toteutus. Se helpottuu, kun mieli oppii lähdön vaikeutta seuraavan positiivisen palautteen automaattisuuden. Meidän on ohjelmoitava itsemme laboratoriorotiksi, sillä samalla mekanismilla toimii ihmisen mielihyväkoneisto.

Ensimmäinen harjoitus

Ensimmäisen etappinsa voi valita kioskille, kauppaan tai lähipysäkin ohi seuraavalle. Kaikki tekemiset on aloitettava varovasti tunnustellen. Tämän ensivaiheen motiivi on saada kosketus sisäilmaa puhtaampaan kaasukehään. On aivan välttämätöntä saada ensimmäinen tunnelma-annos raikkautta ja ensimmäinen kehollinen tuntemus, joka syntyy, kun ruumiin isot lihakset, tässä tapauksessa reidet ja lonkkalihas, työskentelevät tovin.

Mikään hyvä ei tietenkään tule ilmaiseksi. Tässä onkin tarpeen usko siihen, että hyvä tunne on löydettävissä ja toivo siitä, että se tulee pian. Voin luvata, että ken lenkille käy, saavuttaa hyvänolontunteen suurin piirtein siinä vaiheessa, kun vaivihkaa pidennettävän lenkin aikamitta lähenee kolmea vartillista minuutteja. Tarvematkat kioskille tai asioille ja takaisin pitää siis saada kuin varkain pidemmiksi. Rutiini auttaa: Ensin kauppaan joka päivä pari viikkoa, ja sitten seuraavaksi etapiksi hiukan kaukaisempi maali. Taasen ees-taas aikansa. Sitten uusi pieni pidennys, ja jo alkaa orastava tunne hiipiä puseroon. Liikunnasta seuraava rentous ja optimistinen mieliala tekevät tuloaan.

Seuraava vaihe

Pitäisikö johdantovaihetta seurata pidempiä lenkkejä hulluna aamusta iltaan? Väärin, mielestäni sitä pitäisi seurata tiedostaminen. Pitäisi syntyä omakohtainen havainto siitä, että omilla toimilla on vaikutusta omaan olotilaan ja varmuus siitä, että omalla päätöksellä voi edistää hyvinvointiaan. Jos tennareita sudittaa kartsalla vain kävelyn vuoksi, ensimmäisen sateen iskiessä voi into olla hakusessa. Sen sijaan tärkeää on tietämys siitä, että aivoissa on nappi, jota voi painaa lenkillä ja josta seuraa suora vaste, voimakkuudeltaan muutamaa alkoholiannosta vastaava. Tämän sisäistäminen tarjoaa kestohoukutuksen liikutella raajojaan myös tulevaisuudessa ja säässä kuin säässä.

Muutama käytännön asia

Mitä lenkille tarvitaan? Vaatteet ja kengät, ei muuta. Lisäksi pipo korville ja sormikkaat töpösormien suojaksi ovat tarpeen lämpötilan huidellessa kohti nollaa. Kävelyn edullisuus on juuri tässä, että mitään erikoisvarusteita ei tarvita alkuun. Harrastuksen edetessä suosittelen ainoastaan yhtä vaatekappaletta, urheilukerrastoa. Alusvaatteet, jotka päästävät kosteuden läpi eli eivät siis kostu, ovat hyödylliset, sillä kuivana on lämpimämpää. Samalla ne tuovat marginaalia pukeutumiseen, kun ei ole pelkoa itsensä läpimäräksi hikoilemisesta. Lenkkikengiksi käyvät perustennarit. Vaimennuksilla tai muilla hienoilla säädöillä varustetut kulkimet astuvat nimittäin nopeasti linttaan, elleivät ne ole todellista de luxe -mallia. Tasapohjaiset peruslättänät ajavat siis asiansa. Varrelliset maastopelit synnyttävät mielikuvan omien polkujen tallaamisesta. Tiedustelen tässä lukijan omaa mielikuvaa nilkan tehtävästä. Sen funktio on tukea käyttäjäänsä, ja siinä se vahvistuu harjoittelun kautta. Jalallisia tuntemuksia kannattaa tietysti kuunnella ja tehdä kulutuspäätöksiä sen mukaan.

Matkalla

Kävely on hauskaa retkeilyä. Sillä on alku- ja loppupiste, ja vieläpä yksi ja sama. Selkeydessä piilee kauneus. Kävelynopeuden ollessa esimerkiksi pyöräilyä hitaampaa reittivalinnoissa ei tarvitse turvautua maantiekarttaan. Puhelinluettelon karttaliite taskuun tai jostain netin paikalliskartasta paperille täräytetty printti ja a vot. Auringosta voi myös ottaa perussuuntiman. Suuntavaisto on taitolaji ja kehittyy samoillessa. Ei kannata säikähtää ensimmäistä eksymistä, sillä joskus tututkin maisemat näyttäytyvät uudessa jännittävässä valossa. Reitiltä voi hahmottaa ennakkoon muutamia kiintopisteitä. Ne jäsentävät omaa polkua läpi betoniviidakon tai siivuttavat lähialueen havumetsävyöhykettä. Suomen länsisiperialainen luonto tarjoaa kulkijan okulaariin virikettä ja stimuloi myös kuulo- ja hajuaisteja viehättävällä tavalla. Metsän mäet puolestaan suovat vaihtelevaa rasitusta.

1 = 4

Liikunta tarjoaa ruumiilliseen kilvoitteluun neljä erillisteemaa. Urheiluosuus on selkeähkö: lihaksisto saa kyytiä, keuhkot ponnistelevat happitasapainon kanssa ja vanha tikittäjä lykkää punalitkua kierrokseen. Aineenvaihdunta vilkastuu, suoliston toiminta nopeutuu ja niin pois päin.

Toinen suuri etu on, että pitkäkestoisessa kävelyssä, päästäessä noin puolentoista tunnin mittaan, kehon rasva-aineenvaihdunta starttaa. Keho ryhtyy siis haukkaamaan omaa läskimakkaraa ravinnokseen. Kävelyn rasitustaso ja sitä vastaava pulssin nopeus on kutakuinkin otollinen rasvan polttoon. Aineenvaihdunta käyttää kehon sisäisiä nestevarastoja, ja mikäpä on käyttäessä, kunhan patikoija ei erehdy lipittämään juomaa koko ajan. Mutta – ja tämä onkin iso mutta! Aina pitkälle matkalle lähtiessä kannattaa ottaa vesipullo ja suklaapatukka varuilta mukaan. Uupeluuden iskiessä voi nauru olla kaukana. Taskuun pari latia, että hätävaraksi saa imaistua mehutetran kipsalla.

Lisäksi peruskävelyssä ilman sen kummempia energiatankkauksia on oma vauhtinsa. Harjoittelu nostaa nopeutta, ja tempon ylläpito asettaa pitkällä matkalla haasteen. Pieni hiilihydraattiannos ennen lenkkiä nostaa vauhtia ja tuo urheilullisuutta suoritukseen. Rasvanpolttoon on oma kärsimysvauhtinsa, jossa täytyy hyväksyä, että maisemaa vaihtuu verkkaammin.

Neljäs hauska aspekti on lievä kylmäshokki, jota voi maistella pakkasella. Kaiken muun rasitteen kukkuraksi voi jäsenilleen tarjota kylmähoitoa, kun ei ylipukeudu vaan antaa viileyden syleillä kehoaan. Verenkierto käy vastaiskuun, ja lenkin jälkeen saa nautiskella kuumina hohkaavista poskipäistä pitkään. Lisäksi voi jättää kaulan auki kesän taittuessa syksyn kautta talveen. Viilenevä ilma karaisee kurkun, ja osa flunssista unohtuu huivin luokse hattuhyllylle. Vastustuskyky yleensäkin paranee urheilun myötä, mutta pakkaslenkit vielä alleviivaavat tätä tehoa. Sitten seuraava mutta: tuulisuus talvella lisää pakkasen jäähdytystehoa huimasti. Hallittu kylmäkylpy on eri asia kuin paleltuma. Hätäavuksi voi heittää repun selkään ja sinne ylimääräisen villapaidan tai muuta lämmintä. Repusta puheen ollen, eväsretkeily ja picnic-meininki kannattaa pitää erillään kuntokävelystä, sillä ne ovat tyystin eri lajeja. Hyytävällä pakkasella kasvoja voi rasvata reilusti ennen lähtöä ja vain vaseliinipohjaisella voiteella.

Anti

Saavuttaako käpyttelyllä näkyviä tuloksia? Varmasti. Kävely vahvistaa keskivartalon tukilihaksia ja parantaa ryhtiä. Reipas ja kantava askel on agraarihengessä terveyden ja hyvinvoinnin symboli. Kävelyn tuoma hyvä mieli laukeaa päälle jo lyhyelläkin vedolla. Painonhallintakeinona kävely on oivallinen ja sopii myös laihdutusmetodiksi, ainoa toimiva laihdutustapa kun on kuluttaa enemmän kuin syö pitkällä aikavälillä.

Arkipäivän lomaan ujutetteva hyötyliikunta on kaikista parhain ja järkevin liikuntamuoto. Monesti se ei edes lisää ajantarvetta, sillä niin paljon kuluu aikaa bussipysäkeillä notkumiseen, ruuhkassa jonotteluun tai vaikka hissin odotteluun.

Sosiaaliset aspektit

Terve sielu viihtyy terveessä ruumiissa – tai ainakin terveen näköisellä ruumiilla pystyy hämäämään vähän. Kävellessä voi suorittaa lähimmäistarkkailua ja kuunnella sivukorvalla koiranulkoiluttajien small talkia. Kuppilassa ei ehkä kuitenkaan kannata tiedustella ventovieraalta ensimmäiseksi, että miten Musti jaksaa. Lenkin päätepisteeksi tai välietapiksi voi tosiaankin ottaa kuppilan. Kotimatkallaan voi pohtia, miten keskusteluyritykset menivät. Vauhdikkaan lenkin jälkeen voi olla ilmavampi olo, eikä tarinoita tarvitse kaivaa hohtimilla kurkusta. Nestelimppua eli olusia ei varmasti kannata urheilujuomana nauttia. Turmiolan Tommin tie ei ole kotitarveurheilijan ura.

Mentaalinäkökohdat

Käyskentely tunnetusti avaa mahdollisuuden pohtimiseen. Aivan vaikeimpien ongelmien kimppuun ei askelluksen lomassa metsän siimeksessä kannattane kuitenkaan käydä. Keskivaikeille, retkieväinä muistissa kuljetettaville aiheille kävelytie tarjoaa hyvän harjoittelumaaston. Toistokertoja ja lähestymisyrityksiä voi monotonisen menon sivussa varioida. Aihe kuin aihe käy tutummaksi, kun jujuttaa aivot askaroimaan sen parissa muun toimen, siis kävelyn lomassa. Henkinen tuttuus alentaa kynnystä ryhtyä miettimispuuhiin toden teolla. Liikunnan tuoma hyvä mieli saattaa parhaassa tapauksessa värittää pohdittavan vaikean asian kirkkaammilla, positiivisemmilla sävyillä. Iloinen tunnelma vaeltaa ja läikkyy uusille alueille.

Kaupunkikulkijalle opastuksena todettakoon, että vain sisäiseen maisemaan ei kannata huomiotaan kiinnittää. Tien ylityksissä ja risteysalueilla tapahtuvat kohtaamiset voivat rajuudessaan viedä kulkijan vuoteen omaksi tai plyysivuorattuun puulaatikkoon. Suomen armahduslaitoksen maille vapauttamat lainymmärrysrajoitteiset nuorisojoukot saattavat pyrkiä voimalliseen dialogiin liikkujan kanssa. Horisontissa siintävien uhkakuvien ajoittainen tarkastelu ja valmius nopeisiin reittimuutoksiin on siis tiedostavan kulkijan henkivakuutus.

Herkut vain mielessä

Laihdutuksessa suhdetta suun kautta saatavaan mielihyvään on muutettava. Aivot on jotenkin onnistuttava uudelleenohjelmoimaan niin, että ajatus herkusta ei aiheuta pakottavaa tarvetta tunkea kyseistä herkkua kitusiin sillä tulenpalavalla hetkellä, kun syömäimpulssi jostain hermoston kätköistä iskee tajuntaan. Siedätysharjoituksena makeita voi ahmia mielessään lenkillä, kaukana jääkaapista. Eräs oivallinen itsepetoksen muoto on keskittyä tulevaan dieettiateriaan niin kuin se olisi suurikin juhlaillallinen. Muutama ruisleipä hitaasti nautittuna ja runsaan syljenerityksen siivittämänä luo täyttymyksen tunteen, jos sitä on odottanut koko mittavan rasvanpolttolenkin ajan. Hard core -laihduttajilla on tiedossa ihon alaista kutinaa rasvakudoksen liuetessa ja outoa päänsärkyä. Parhaimmillaan nautinnontarve siirtyy rasvasokeripommeista päänsisäisiin paukkuihin, joita hormonit tarjoavat fyysisessä kurimuksessa riutuville aivoille. Kävelijä siis jää koukkuun lajiinsa.

Loppusuora

Pienurheilun loppusilauksena nautitaan antimista parhainta, vettä. Syömäpuuhiin ei välttämättä kannata käydä heti lenkin päälle. Antaa kehon vielä lenkin jälkipoltteella kulkea oman sisäisen aineenvaihduntansa voimalla. Vitamiinit ja hivenaineet kohtuudella nautittuna voivat täydentää suoritusta. Magnesium kaiketi estää kramppeja. Menneitä suorituksia voi tarkkailla ja samalla miettiä tulevia. Matkan kestoa voi nostaa tunnista kahteen, kolmeenkin. Ylirasitusta kävelyllä on vaikea saada, sillä vauhti hiipuu voimien huvetessa. Pieniä kiputiloja ei kannata ensimmäisenä paikata sohvalla. Tunnusteleva käyskentely vetreyttää kipuilevat jäsenet elbailua tehokkaammin.

Hinta

Alussa heitin ilmoille hinta-arvion euro per kävelytunti. Kyseessä on enemmänkin hehtoluokan hahmotteluyritys. Kulu syntyy lisääntyneestä energiantarpeesta ja matkalla kuluvista tennareista. Se millä appeella mahalaukkunsa täyttää, määrää hinnan, samoin kuin kulkupelien arvo.


Teksti: Pekka Pauka