Heikki Kiviniitty opettaa elokuvantekoa neurokirjon ihmisille

, , Kommentointi suljettu.

Heikki Kiviniitty

Kuva Einari Paasirova.

Heikki Kiviniitty kertoi Autismikirjon Empowerment-päivillä työstään tamperelaisen tuki- ja toimintakeskus Omavoiman vapaaehtoistyöntekijänä.

Itsekin neurokirjolla oleva ja televisioalaa opiskellut mies on järjestänyt Omavoimassa muun muassa lyhytelokuvakurssin, jossa kuvattiin ja editoitiin kaksi dokumenttielokuvaa sekä parin tunnin pituisen valokuva-aiheisen opetus- ja keskustelutilaisuuden.

”Pidin myös kerran alustuksen jämäkkyydestä ja omien rajojen pitämisestä. Koen että roolini Omavoimassa on ollut jotain työntekijän ja asiakkaan väliltä. Olen toiminut esimerkiksi muiden työntekijöiden oikeana kätenä Asperger-tapaamisissa.” Kiviniitty pystyy esimerkiksi tekemään asiakkaiden näkökulmaa ymmärrettävämmäksi Omavoiman palkatulle henkilökunnalle. ”Asiakkaat ovat monesti aika nuoria eivätkä kykene välttämättä kuvailemaan ongelmiaan. En itsekään kehdannut siinä iässä kertoa, mikä mättää. Eiväthän autismikirjon asiat ole lopultakaan kovin mystisiä, kun ne vain selitetään auki. Esimerkiksi silmiin katsominen tuntuu vähän siltä kuin joku osoittaisi kirkkaalla lampulla silmiin. Muualle katsominen on siksi miellyttävämpää ja parantaa keskittymistä.”

Aluetieteen maisteriksi valmistunut Kiviniitty joutui vetäytymään työelämästä ylikuormittumisen ja ADD-oireiden vuoksi. Vapaaehtoistyö on hänelle kuitenkin tärkeää, koska siinä saa hyödyntää omaa erityisosaamistaan ja jakaa sitä muille. Työpajat ja parin tunnin mittaiset kurssit ovat hyvä tapa siihen, koska ne eivät kuormita liikaa. ”Tärkeintä vapaaehtoistyössä on se, että voi säädellä itse työn määrää.” Pirkanmaan AD(H)D-vertaiset ry:n perustajajäseniin kuuluva Heikki kertoi ottaneensa itselleen välillä vähän liikaakin tekemistä. Osa Omavoiman palkatun henkilökunnan toimenkuvasta muodostuukin sen varmistamisesta, etteivät vapaaehtoiset ylitä voimavarojaan.

Kiviniittyä kiinnostaisi järjestää jatkossa myös muuta tavoitteellista toimintaa, koska on huomannut, että osa omavoimassa käyvistä nuorista kaipaa yhteistä tekemistä keskustelemisen ja hengailun rinnalle. Hän kokee saaneensa vapaaehtoistyöstä sisältöä elämäänsä mutta pohti toisaalta, että jossain vaiheessa saattaisi alkaa tuntua väärältä, ettei työstä makseta palkkaa. Hän kiitteli kuitenkin Omavoiman henkilökuntaa mukavaksi ja kertoi, ettei heillä ole onneksi samanlaista asenneongelmaa kuin monien muiden organisaatioiden työntekijöillä. ”Olen törmännyt aiemmin sellaiseen, että jos ammatti-ihmiset tietävät diagnoosini, minua kohdellaan ikään kuin höpsönä hönttinä, jolle vaan hymistään, vaikka paikoissa, joissa ei tiedetä diagnoosistani, juttujani pidettäisiin ihan fiksuina.”

(Autismikirjon Empowerment-päivät on kerran vuodessa pidettävä valtakunnallinen tiedotustapahtuma, jonka järjestäjänä toimii Suomen Aspergeryhdistys yhteistyössä tapahtumapaikan autismi- tai neurokirjon paikallisyhdistyksen kanssa.)