Aspergerin oireyhtymään liittyviä myyttejä, osa 1: keskeiskoherenssi eli kokonaisuuksien hahmottaminen

, , 2 Comments

Tässä artikkelisarjassa kumotaan Aspergerin syndroomaa koskevia vanhentuneita käsityksiä

Maura Ryömä2Mikään ei ole niin vaikeaa kuin virheellisen tiedon kumoaminen. Syynä tähän on ihmismielen taipumus pitää itsepintaisesti kiinni siitä, mikä on kerran opittu.

Tutkimuksissa on havaittu, että kun ihmisille kerrotaan, että jokin heidän omaksumansa tieto onkin virheellinen, heillä ei yleensä ole vaikeuksia ymmärtää tai hyväksyä asiaa. Ihmisen muistiin on kuitenkin hyvin vaikea tehdä pysyviä uudelleenpäivityksiä. Tästä johtuen vanha, jo kertaalleen kumottu tieto syrjäyttää oikaistun tiedon yleensä jo muutamassa kuukaudessa. Muistin päivitykset pyyhkiytyvät useimmilta pois mielestä, ellei niitä vahvisteta yhä uudelleen ja uudelleen.

Vanhan tiedon kumoaminen saattaa kohdata myös suurta henkistä vastustusta, johon kietoutuu usein arvovaltakysymyksiä. Saksalainen fyysikko Max Planck totesi jo 1940-luvulla, ettei aiempia käsityksiä mullistavan tiedon läpimurto tapahdu yleensä heti uusien tutkimustulosten julkaisun jälkeen, vaan vanhentuneet teoriat haudataan lopullisesti vasta sitten, kun niiden viimeisetkin kannattajat kuolevat. Vasta se sukupolvi, joka on päässyt alusta alkaen tutustumaan oikaistuun tietoon, sisäistää sen kunnolla.

Tieteellisen tiedon päivittymistä hidastavat myös käytännön syyt, sillä vain harva jaksaa tai ehtii paneutumaan vieraskielisiin tutkimusraportteihin. Lisäksi tieteen pirstaleisuus hidastaa päivitetyn tiedon leviämistä jopa asiantuntijayhteisön sisällä. Maailmassa julkaistaan tutkimusraportteja nykyisin niin kiivaalla tahdilla, ettei asiantuntijoiden aika riitä välttämättä edes oman kapean erikoisalan kattavaan seuraamiseen.

Edellä mainittujen syiden johdosta jo kertaalleen vääräksi todistettuja teorioita saatetaan tarjota tieteellisenä totuutena vielä vuosikymmenten ajan lehtien palstoilla ja jopa tutkijoiden kirjoituksissa. Tämän kirjoitussarjan tavoitteena on kumota eräitä sitkeästi eläviä mutta vanhentuneita Aspergerin oireyhtymään liittyviä uskomuksia siten, että jokaisessa osassa kumotaan yksi oireyhtymää koskeva myytti.

Myytti nro 1: ”Aspergerit eivät ymmärrä kokonaisuuksia”

Autismikirjolaisista on tiedetty jo pitkään, että he suoriutuvat tyypillisesti muuta väestöä paremmin testeistä, joissa pitää löytää monimutkaisempaan kuvaan upotettu yksinkertaisempi kuvio (embedded figures) tai rakentaa kuvioitujen rakennuspalikoiden avulla mallin mukainen geometrinen kuvio (Koh’s block-design test).

Saksalais–englantilainen psykologi Uta Frith esitti vuonna 1989 julkaistussa kirjassaan, että menestys edellä mainituissa testeissä johtuisi valtaväestöä paremmasta kyvystä havainnoida yksityiskohtia ja jakaa kokonaisuus osiin. Frithin kehittelemän niin sanotun heikon keskeiskoherenssin teorian mukaan taipumus keskittyä yksityiskohtien havainnointiin heikentäisi kuitenkin merkittävästi kykyä havaita ja ymmärtää kokonaisuuksia. Teorian tueksi esitettiin muun muassa havainto, että kielenkehityksen ongelmista kärsivät autistilapset saattavat osata kirjoittaa virheettömästi, vaikka eivät ymmärtäisi lauseiden merkitystä.

Edellä kuvattu logiikka ontui kuitenkin monella tavalla. Jokainen äidinkielenopettaja tietää, ettei kyky kirjoittaa virheettömästi heikennä kykyä ymmärtää lauseiden sisältöä. Asia on itse asiassa  päinvastoin, sillä yksityiskohtien tarkka hahmottaminen on jopa edellytys viestin sisällön ymmärtämiselle. Tätä voidaan havainnollistaa esimerkiksi Rikkinäinen puhelin –leikin avulla. Leikin aikana osanottajat kuulevat lauseen muodostavat sanat tai niiden kirjaimet väärin, mikä muuttaa lopulta koko lauseen merkityksen alkuperäisestä täysin poikkeavaksi. Myös joidenkin AS-henkilöiden omakohtaiset kokemukset puhuvat keskeiskoherenssiteoriaa vastaan. Poikkeuksellisen voimakasta keskeiskoherenssia on kuvaillut viimeksi Paula Tilli. Tilli kertoo kirjassaan, kuinka hänen on vaikea löytää yksittäisiä tavaroita kaupan hyllyiltä, koska hahmottaa tavarapaljouden ikään kuin yhtenä suurena kokonaisuutena: ”näin kaikki tavarat samaan aikaan, enkä pystynyt erottamaan yksittäisiä tavaroita muiden joukosta”.

Keskeiskoherenssiteoriaa jälkikäteen arvioitaessa kannattaa kuitenkin muistaa, että teorian syntyaikana ei autismikirjon käsite ollut vielä lyönyt itseään läpi lääkärikunnan ja suuren yleisön keskuudessa, joten autismidiagnooseja annettiin lähinnä kehitysvammaisille henkilöille. Tämän vuoksi oli vaikea tietää, johtuiko kehitysvammaisuuteen usein kuuluva vaikeus hahmottaa kokonaisuuksia kehitysvammaisuudesta vai autismista. Tilannetta sotki myös se, että autismidiagnoosien kasvu johti esimerkiksi Yhdysvalloissa kehitysvammadiagnoosien vähenemiseen. Myöhemmin tautiluokituksiin lisättiin Aspergerin oireyhtymä, mutta osa AS-diagnooseista annetaan vielä nykyäänkin vastoin tautiluokituksen määräyksiä kehitysvammaisille henkilöille.

Hokemaa autismikirjolaisten heikosta kyvystä ymmärtää kokonaisuuksia ehdittiin toistaa niin kauan, että monet alkoivat jo ajatella, että kyseessä olisi toteen näytetty fakta ellei suorastaan autismin ydinoire. Vasta kun heikon keskeiskoherenssin teoriaa yritettiin todistaa oikeaksi tieteellisten tutkimusten avulla, teoria ja siitä johdettujen väittämien totuusarvo alkoivat murentua. Vuonna 2006 teorian keksijä julkaisi katsauksen aihepiiristä siihen mennessä tehtyihin tutkimuksiin. Johtopäätöksenä oli, ettei heikon keskeiskoherenssin teorialle ollut saatu vakuuttavaa näyttöä, eikä hyvä yksityiskohtien taju johda automaattisesti heikentyneeseen kykyyn ymmärtää kokonaisuuksia.

Professori Lauren Mottronin johtama tutkijaryhmä selvitti samana vuonna kokeellisesti, liittyykö normaaliälyisten autismikirjolaisten hyvään menestykseen yksityiskohtien hahmottamista mittaavassa testissä kääntöpuolena heikkoa menestymistä testissä, jossa mitataan kokonaisuuksien hahmottamista. Tuloksena oli, että tutkimukseen osallistuneiden kirjolaisten kyky hahmottaa kokonaisuuksia oli aivan yhtä hyvä kuin valtaväestöllä! Autismi-lehden numerossa 1/2012 kirjoittaneen englantilaisen Dermot Bowlerin mukaan tutkijoiden keskuudessa vallitseekin nykyisin yksimielisyys siitä, ettei autismikirjolaisten valtaväestöä parempi kyky havaita yksityiskohtia johda kokonaisuuksien ymmärtämisen vaikeuksiin.

Palataan lopuksi vielä alussa kuvattuihin testeihin. Kohin palikkatestiä pidetään erinomaisena tapana mitata yksilön avaruudellista eli spatiaalista havainnointikykyä. Piilokuvatesti mittaa puolestaan kykyä visuaaliseen eli kuvalliseen havainnointiin. Autismikirjolaisten hyvä suoriutuminen näissä testeissä selittynee osaksi sillä, että heidän joukostaan löytyy paljon visuospatiaalisesti lahjakkaita henkilöitä. Toinen selitys voisi piillä Simon Baron Cohenin vuonna 2002 esittämässä teoriassa, jonka mukaan autismiin liittyisi usein aivojen ylimaskulinisaatiota, miehillä kun on taipumus pärjätä naisia paremmin kyseisissä testeissä. Maskulinisaatioteorialle onkin saatu varovaista tukea autismin kirjon ihmisille tehdyistä hormonitasoja ja sukupuoli-identiteettiä koskevista tutkimuksista.

Kirjoittaja on Suomen Aspergeryhdistyksen tiedottaja. Artikkeli on ilmestynyt myös Autismi-lehdessä (Autismi 4/2014).

Lähteitä:

 Dermot Bowler: Cognitive perspectives on autism spectrum disorder. Autismi 1/2012.
 M.-J. Caron, L. Mottron, C. Berthiaume and M. Dawson: Cognitive mechanisms, specificity and neural underpinnings of visuospatial peaks in autism. Brain (2006), 129. Sivut 1789–1802.
Happé Francesca, Frith Uta 2006: The weak coherence account: detail-focused cognitive style in autism spectrum disorders. Journal of Autism and Developmental Disorders 36 (1). Sivut 5–25.
Lahaie, A.; Mottron, L.; Arguin, M.; Berthiaume, C.; Jemel, B.; Saumier, D: Face perception in high-functioning autistic adults: Evidence for superior processing of face parts, not for a configural face-processing deficit. Neuropsychology, Vol 20(1), Jan 2006, 30-41.

 

2 Vastauksia

  1. Pekka

    joulukuu 21, 2014 08:55

    Mitä tulee tapaan ajatella yksityiskohtina / kokonaisuuksina. Henkilönä ilman virallista diagnoosia, vastaukseni tieteellisesti kuuluu ryhmään itsediagnosoidut. Omasta kokemuksestani voin sanoa, että vuodet yliopistolla olivat käänteentekeviä (31v- 38v). Siellä opin ajattelemaan kokonaisvaltaisesti. Sitä ennen ajattelin kuten “kehitysvammaiset”. Maailmaa siihen asti havaitsin useimmin kaaosmaisina osina kuin kokonaisuuksina. Osat ovat aina olleet erittäin tärkeitä. Hahmotin erittäin hyvin osat, mutta en kokonaisuuksia.

    Kokonaisuusajattelu tuli kirkkaana kuin salama taivaalta, kun työstin erään professorin karttaa luonnonmaantieteen systeemeistä, joka käsitteli veden kiertokulkua luonnossa. Tämän jälkeen aloin näkemään systeemejä kaikkialla ympäristössäni. Niimpä näen Aspergerinkin
    nykyään systeeminä, mutta aluksi se oli joukko irrallisia ilmiöitä, joista kasasin kokoon vuosien ajan. Näin oli maantieteenkin laita. Se kiinnosti koulussa ja eräs lempiaiheitani, josta joskus sain jopa 10. Mutta opetus koostui tuohon aikaan irrallisista ilmiöistä. Kokonaisuuksia ja systeemejä esiteltiin tuohon aikaan rajoitetusti, enkä osannut lapsena niistä kiinnostua.

    Yksityikohtien tarkastelu rajoitti oppimistani. En esimerkiksi oppinut lukemaan tai matemaattisia kaavoja, sillä en hallinnut kokonaisuuksia. Oli hirveän työlästä hahmottaa sanoja kirjaimista. Opin lopulta lukemaan fasilitoimalla. Kasaamalla sanat kirjaimista, tavuja, joilla ei ollut merkitystä ennen kuin niistä sai kasattua snoja. Edelleenkin minun on vaikea käsittää oppimisteoriaa, jonka mukaan lukemaan oppii sanojen kautta. Niimpä olen lapsenikin opettanut samoin kun itsekin opin eli fasilitoimalla. Yksi lapsistani oli yhtä työläs oppimaan kuin itse. Mutta opittuaan hänestä tuli ahkera lukija.

    Jotain hyötyäkin on ollut vaikeuksien lisäksi tästä. Löydän helposti tavaroita, mitä muut eivät löydä. Näin oli myös äitini. Löydän sukille parit kuten hänkin. Haastattelutilanteessa olen hyvä pari toiselle haastattelijalle, joka hahmottaa kokonaisvaltaisesti. Kiinnitän huomion yksityiskohtiin, jotka muutoin jäisivät näkemättä. Eräs opiskelija tuli arvioitavaksi oppimishäiriön vuoksi. Hän oli ollut oppilaitoksessa jo kaksi vuotta, mutta kukaan ei ollut havainnut hänen ongelmaansa. Huomasin pian, että hän oli vahvasti likinäköinen eikä hän käyttänyt laseja, koska pystyi lukemaan ilman niitä, mutta opetusta hän ei kyennyt seuraamaan, opetushan on tehty hyvin näkeville.

    Ehkä tähän auttoi myös oma kokemukseni. Itselläni oli sama ongelma koulussa. Mutta minulle visuaalisuus on tästä huolimatta ollut erittäin tärkeää. Koulussa en ymmärtänyt, että näen huonosti, sillä luulin muidenkin näkevän samoin, Muistan, kuinka opettaja ihastui erääseen maalaamaani vesiväri-muotokuvaan, jonka hän lähetti kunnan kulttuurikilpailuun (5. sija). Työ oli hyvin sumea siksi että maalasin sen mitä näin, mutta ei sitä opettajakaan ymmärtänyt.

    Mutta miten pystyin seuraamaan opetusta? Kuuntelin tarkkaan ja tein muistiinpanoja. Joskus menin teroittamaan kynää, nähdäkseni, mitä taululle oli kirjoitettu. Temple Gardin kirjoitti Thinking in Pictures* uudistetussa painoksessa, että autismiin liittyy myös muitakin kuin visuaalisia tapoja ajatella. Minulla on visuaalinen muisti, mutta puhun itsekseni ilman sanoja kun ajattelen, mutta kun palautan asioita mieleeni se tapahtuu kuvin. Myös hajut ja maut sekä tuntoaisti tuo muistoja mieleeni. Autismi ja Asperger ja monet muut tilat kuuluvat mielestäni neurobiologiseen järjestelmään.

    Albert Einsteinin suhteellisuusteoriaa ei kouluaikanani esitelty koulukirjoissa tai Pikkujättiläisessä, joten käsitykseni maailmajärjestyksestä oli puutteellinen vielä 50 vuotta sen jälkeen kun teoriat oli tieteellisesti hyväksytty. Teoria DNA:sta omaksuttiin nopeammin, mutta kuten aivan oikein toteat poisoppiminen on vaikeampaa kuin oppiminen. DNA-järjestelmää pidettiin rakennuspalikkoina, jotka ei muutu eliön elinaikana. Mutta kun nyt on osoitettu mm. autismitutkimuksessa, että ympäristötekijät voivat vaikuttaa jo eliön elinaikana siittiöstä munasoluun ja tuottaa aikuisen yksilön jonka perimä on muuttunut.

    Tämä on edelleenkin vaikea ymmärtää, kun tiedemiehet, jotka esittivät hankittujen ominaisuuksien periytymistä (kuten Lamarck ja Lysenko) oli teorioineen julistettu maanrakoon. Heidän maineensa palauttaminen on ollut kiven takana vaikka he esittivät teoriansa tieteellisin kokein jo ennen kuin dna:ta oli keksitty.

    Nyt on todettu ja todistettu, että DNA:n osat voivat aktivoitua ja periytyä jälkeläisille aiheuttaen mm. autismikirjon häiriöitä, jotka periytyvät jälkeläisille. Aspergerin oireyhtymä tai autismikirjon häiriö ei merkitse lopullista tuomiota. Maailma muuttuu, niin muuttuu ihminenkin. Kanner piti autismia pysyvänä. Mutta ihminen on autistikin. Autistinenkin voi muuttua. Häntä voidaan pitää palikkatestein mitattuna yksityiskohtiin paneutuvana idioottina kuten Temple Grandin. Kuka uskaltaa häntä, joka suunnitteli kokonaisvaltaisen eettisen teurastustavan** pitää kehitysvammaisena. Jos ihminen ei kehity hän jää kasviksi – mutta jopa kasvikin kehittyy 🙂

    *) http://www.grandin.com/inc/visual.thinking.html

    **) http://www.grandin.com/inc/dev.drawing.skill.autism.html

  2. Joppe

    joulukuu 22, 2014 14:42

    Jokainen Asperger-henkilö on yksilö. Minulle ja kahdelle lapselleni lukemaan oppiminen oli mitä helpointa. Minä ja nuorempi poikani luimme sujuvasti itseoppineina nelivuotiaana, vanhempi poikani kolmivuotiaana. Vaikeuksia oli mm. itsenäisessä syömisessä, pukeutumisessa ym.

    HUOM: lukijoille selvennykseksi, että Aspergerin oireyhtymään liittyy usein hieno- tai karkeamotoriikan koordinaatiohäiriö, joka saattaa hidastaa syömisen ja pukeutumisen edellyttämien motoristen taitojen kehittymistä. – Maura Ryömä