Aapon seikkailukertomus osa 4

, , Kommentointi suljettu.

Jos et ole lukenut vielä aiempia osia, ne löytyvät:

http://www.puoltaja.fi/yhdenvertaisuus/aapon-seikkailukertomus-osa-1

http://www.puoltaja.fi/kesan-hedelmat/aapon-seikkailukertomus-osa-2

http://www.puoltaja.fi/sinisia-hetkia/aapon-seikkailukertomus-osa-3

28. helmikuuta 1990, Helsinki

Kello oli noin 17:00 kun häävieraat alkoivat saapua Helsingin Saksalaiseen kirkkoon. Morsiamen ja sulhasen vieraiden löydettyä omat paikkansa he jäivät seisomaan ja odottamaan mitä tapahtuisi. Juuri sillä hetkellä Harri ja Anu saapuivat paikalle, vaikka Taneli tiesi ettei se varmasti ollut Anulle eikä Harrille mikään helppo tilanne. He olivat kuitenkin tulleet paikalle ja antaneet Tanelille ja Marjukalle yhden onnellisen päivän. Hetkistä myöhemmin pappi saapui paikalle ja aloitti: ”Olkaa hyvät ja istukaa.” Kaikki istuivat alas, katseet siirtyivät ovelle josta Marjukka asteli kauniissa hyvin pitkässä valkoisessa hääpuvussaan kirkon etuosaa kohti Tanelin odottaessa puolivälissä. Marjukan isä luovutti Marjukan Tanelille, minkä jälkeen Taneli kumarsi Marjukan isälle. Marjukan isä kumarsi takaisin ja meni istumapaikalleen. Pappi jatkoi hääparin päästyä kirkon etuosaan: ”Olemme kokoontuneet tänne tänään liittämään nämä kaksi rakastunutta ihmistä yhteen. Minkä Jumala yhdistää, älköön yksikään ihminen erottako.” Pappi kääntyi Tanelin puoleen ja kysyi: ”Tahdotko sinä Taneli Juhani Heikkilä ottaa tämän Marjukka Anita Piipposen aviovaimoksesi, rakastaaksesi häntä niin myötä- kuin vastoinkäymisissä kunnes kuolema teidät erottaa?” Taneli katsoi kohti Marjukkaa ja sanoi: ”Tahdon.” Pappi jatkoi: ”Tahdotko sinä Marjukka Anita Piipponen ottaa tämän Taneli Juhani Heikkilän aviomieheksesi, rakastaaksesi häntä niin myötä- kuin vastoinkäymisissä kunnes kuolema teidät erottaa?” Marjukka katsoi kohti Tanelia ja sanoi: ”Tahdon.” Pappi sanoi: ”Saisinko sormukset.” Ensimmäisen sormuksen toi Harri ja antoi sen Tanelille. Taneli katsoi Marjukkaa sanoen ”Tällä sormuksella otan sinut ja kaikki vikasi ja rakkautesi omakseni” ja sujautti sormuksen Marjukan sormeen. Anu saapui ja antoi sormuksen Marjukalle. Marjukka katsoi Tanelia sanoen ”Tällä sormuksella otan sinut ja kaikki vikasi ja rakkautesi omakseni.” Marjukka sujautti sormuksen Tanelin sormeen ja pappi sanoi ”Julistan teidät aviopuolisoiksi”, katsoi Tanelia ja sanoi: ”Voit suudella morsianta.” Taneli teki työtä käskettyä.

Noin tunnin päästä hääparin saavuttua Katajanokan Kasinolle alkoivat tunteet käydä kuumina. Vaikka Anu oli luvannut hillitä itsensä, hän ei kuitenkaan enää pystynyt siihen, vaan meni suoraan Harrin luo, vetäisi tätä turpaan ja karjui: ”VITUN IDIOOTTI VOI SAATANA SAATANA SENTÄÄN, MITÄ HELVETTIÄ SÄ OOT MENNY TEKEMÄÄN!” Harri karjui takaisin: ”NIINKU SÄ MUKA TIETÄISIT MUN TUNTEISTA TAI HALUISTA MITÄÄ!” Hän vetäisi Anua oikein kunnolla turpaan, niin tehokkaasti, että Anun kasvot olisivat pian todella mustelmilla. Anu jatkoi: ”SAATANA SENTÄÄ, MUS ON VITTU ENEMPI MUNAA KU SUS ON IKINÄ OLLUKKAA!” Tähän tyyliin tilanne jatkui. Taneli meni väliin ja sanoi: ”Yrittäkää nyt rauhoittua, on sentään hääpäivämme.” Anu huusi: ”VITUN KUSIPÄÄ SAATANA, MITEN SAATOIT MENNÄ NAIMISIIN MARJUKAN KANSSA VAIKKA NAIT VIELÄ MUN KANSSA KAKSI VIIKKOA SITTEN!” Nyt Marjukka tuli mukaan ja huusi: ” EI HELVETIN HELVETTI, UNENI OLI SIIS TOTTA! VOI JUMALAUTA ETT MÄ OLIN TYHMÄ!” Tässä vaiheessa Noora-Annukka ei voinut enää kuunnella, vaan saapui paikalle ja huusi selvästi Tanelille: ”JA TOTTAKAI RAISKASIT MINUT VIIMEKSI KUN OLIT MARJUKAN KANSSA KÄYMÄSSÄ LUONANI!” Tähän Marjukka taas: ”NO NIINPÄ TIETYSTI! MITEN SAATAT TEHDÄ JOTAKIN TÄLLAISTA, SE ON AIVAN LIIKAA! ENSIN NAIT ANUN KANSSA JA SITTEN RAISKAAT NOORA-ANNUKAN SILLÄ AIKAA KUN OLEN ULKONA! VOI VITTU KU SÄHÄN ET AJATTELE KU MUNALLASI, VOI SAATANAN SAATANA SENTÄÄN!” Näin heidän karjuessaan paikan omistajat tulivat paikalle ja sanoivat ”Ellei huuto lopu, te viisi voitte häipyä täältä”, joten he siirtyivät maristen paikoilleen. Taneli ehti kuitenkin sanomaan Marjukalle tilanteen hieman rauhoituttua: ”Tiedän kyllä, että mitä tein oli väärin. Toivon, että annat sen minulle joskus anteeksi.” Marjukka sanoi: ”Ehkäpä joskus, mutta en ainakaan vielä.” Taneli sanoi ”Se kelpaa minulle” ja yritti suudella Marjukkaa, mutta tämä perääntyi ja sanoi: ”Se ei todellakaan tapahdu vielä.” Taneli sanoi: ”Hyvä on sitten.” Heidän siinä edelleen käydessä kuumina 3-vuotias Sari lähti taapertamaan 5-vuotias Merja perässään vanhempiensa kielloista huolimatta kohti raivoavaa hääparia. Kaikki häävieraat katsoivat heidän suuntaansa järkyttyneinä mitä tapahtuisi. Taneli ja Marjukka sanoivat yhtä aikaa: ”Katsokaa näitä kahta pientä lasta, jotka uskaltavat tulla tänne kun te muut ette sitä uskalla tehdä.” He nostivat Sarin ja Merjan korkealle ilmaan. 10-vuotias Jukka sekä Sarin, Jukan ja Merjan vanhemmat katsoivat tilannetta kauhulla. Merja kysyi ääni vavisten: ”Mitä aiotte tehdä minulle?” Marjukka, jolla oli Merja sylissään, sanoi: ”En mitään, kulta pieni.” Hän katsoi kysyvästi Tanelia, joka sanoi pidellessään Saria: ”En minäkään aio tehdä sinulle mitään.” He veivät lapset vanhempiensa luokse ja palasivat paikoilleen oman pöytänsä ääreen. Tilanne alkoi pikku hiljaa rauhoittua. Pöydistä alkoi kuulua supinaa: ”Näittekö kuinka nuo kaksi pientä lasta saivat tilanteen rauhoittumaan?” ”Kyllä näimme, eikö se ollutkin tavallaan uskomatonta?” ”Olihan se todellakin sitä.” ”Miten he uskalsivat mennä sinne kauhean riidan ja sekasorron keskelle niin rauhallisina.”

6.-8. syyskuuta 1996, Suomi-Ruotsi -maaottelu (Helsinki, Olympiastadion)

Katsomossa oli suuri joukko ihmisiä hurraamassa, kun 800 m finaali oli alkamassa. Katseet kiinnittyivät totta kai Ateenan olympialaisten pronssimitalimieheen Taneli Heikkilään, joka valmistautui starttiin vierellään olympialaisten nelonen Ruotsin Carl Svensson. Kovaäänisestä kuulutettiin ”Paikoillanne!” ja urheilijat siirtyivät lähtöviivoilleen. ”Valmiina!” ja urheilijat valmistautuivat ampaisemaan liikkeelle. Starttipistooli pamahti ja kaikki lähtivät suureen spurttiin. Carl ja Taneli painoivat rinta rinnan maalia kohti. Vuorotellen kumpikin yritti saada etulyöntiasemaa. Näin kilpailu jatkui näiden kahden osalta, kunnes 200 m ennen maalia Taneli aloitti hirveän kirin, joka oli ilmeisesti liikaa ruotsalaiselle. Näin Taneli Heikkilä tuli iloisena voittajana maaliin. Samana iltana Tanelin lähtiessä baarista kotiin Mannerheimintien ja Töölöntullin kulmassa joku rattijuoppo ajoi kolmen promillen humalassa BMW:llä suoraan Tanelin Mercedes-Benzin kylkeen 150 km/h. Myöhemmin hänet pidätettiin törkeästä liikenteen vaarantamisesta. Rattijuoppo menetti pysyvästi korttinsa. Ihmeellistä oli, että hän sai vain lieviä vammoja, mutta samaa ei voinut sanoa Tanelista.

11. syyskuuta 1996, Mäkiniitty

Koulun pihalla rehtori Jorma Heikkilä katseli kelloaan hermostuneen oloisena. Samaan aikaan pihalla Paavo Kallio oli tympääntyneen näköinen ja sanoi: ”Voi vittu, jos pitää vielä päiväkin mädäntyä täällä, niin saatana hermothan siinä menee!” Jukka vastasi: ”Ota rennosti, ei kai tämä nyt niin paha ole.” ”AI EI VAI!” Paavo huusi. Rehtori tuli paikalle ja sanoi: ”Hieman rauhallisemmin, jos saan pyytää, Paavo.” Paavo sanoi hieman närkästyneenä ”Anteeksi kovasti” ja jatkoi hieman hiljempaa: ”Hyvä sinun on sanoa Jukka, kun sinullahan on jo Tarja.” Jukka punastui hieman, mutta Paavo jatkoi: ”Ja minulla ei ole vielä ketään ja sehän tässä saatanasti vituttaakin.” Jukka sanoi: ”Ehkä et ole vielä vain kohdannut sitä oikeaa.” Paavo huusi punaisena: ”HAISTA SINÄ JUKKA JO PITKÄ PASKA! EI SAATANA, YRITYSTÄ ON OLLUT, MUTTA SIIHEN SE JÄÄKIN!” Rehtori tuli taas paikalle ja sanoi hieman ponnekkaammin: ”Paavo, mitä olemme puhuneet kielenkäytöstä koulun pihalla?” Paavo sanoi ”Anteeksi” ja kuiskasi Jukalle: ”Voi vittu, näetkö nyt? En vain kestä olla täällä enää hetkeäkään.” Jukka kuiskasi takaisin: ”Ymmärrän, mutta voisit silti hieman siistiä kielenkäyttöäsi.” Paavo vastasi edelleen kuiskaten: ”Haista vittu Jukka, puhun niin kuin haluan.”

5. kesäkuuta 1997

Tarjalla oli ikävä Jukkaa, jota hän ei ollut nähnyt 9 vuoteen, ja hän ajatteli, että tämä on löytänyt uuden, joten hän soitti Merjalle jonka oli nähnyt puistossa vuosi sitten. ”Hei, minä täällä.” ”No hei”, Merja sanoi. ”Tiedätkö missä Jukka on?” Tarja kysyi. ”Olenko muka joku veljeni vartija”, Merja kysyi ja Tarja jatkoi: ”Ei kun haluaisin vain tietää missä hän on.” Merja jatkoi: ”Oletko muka rakastunut häneen?” Puhelimessa oli hetken hiljaista, kunnes Merja rikkoi hiljaisuuden: ”Tarja rakastaa Jukkaa, Tarja rakastaa Jukkaa.” Tarja tiuskaisi ”Entäs sitten” ja oli lyömässä luurin Merjan korvaan, mutta Merja sanoi: ”Anteeksi, en tarkoittanut mitään pahaa, mutta luulen vain, että hän ei ole oikea sinulle.” Tarja sanoi: ”No mitä jos kysyt sitä häneltä itseltään.” Samassa ovi kävi Merjan ja Jukan vanhempien kotona. Jukka tuli sisään ja näki Merjan puhelimessa ja kysyi: ”Kuka siellä on?” Merja peitti luuria sen verran, ettei Tarja kuullut toisessa päässä, ja sanoi: ”Tarja, joka kuulemma rakastaa sinua.” Jukka otti puhelimen siskonsa kädestä pienen kahakan jälkeen ja sanoi puhelimeen: ”Kulta, minulla on sinua ikävä.” Puhelimen toisesta päästä kuului: ”Niin minullakin sinua.” ”Pus pus”, Jukka sanoi, ja Tarja jatkoi toisessa päässä: ”Pus pus.” Merjan suu loksahti auki ja hän sanoi: ”Älä vain sano…” Jukka nyökkäsi ja Merja jatkoi: ”Yäk, ällöö.” Mutta Jukka sanoi: ”Odota vain, kyllä se sinullekin joskus tapahtuu.” Merja jatkoi: ”Ei varmasti tule tapahtumaan, jos se on noin ällöä.” Jukka vain rauhallisena: ”Odota vain, koska se tulee tapahtumaan meille kaikille, tahdoimmepa sitä tai emme.”

24. joulukuuta 1997

Jukan ja Tarjan vanhempien vastustelusta huolimatta he olivat nähneet Tarjan kanssa toisiaan milloin missäkin viimeiset puoli vuotta, kunnes Tarja sanoi: ”Pitääkö meidän vielä jatkaa tätä leikkiä? Vanhempamme ovat kuitenkin jo arvanneet mitä puuhailemme. Sitä paitsi pidän siskostasi todella paljon ja hän on jo hyväksynyt minut, kun taas vanhempamme…” Jukka vastasi: ”Niin, mutta kun…” Tarja keskeytti sanomalla ”Ehkä meillä ei vain ole ollut rohkeutta myöntää sitä itse”, joten Jukka sanoi: ”Mutta… mutta… sinä olet 14 ja minä 17.” Siihen Tarja vastasi hyvin ponnekkaasti: ”Entäs sitten? Tuntuu siltä, että sinua hävettää olla seurassani.” ”Ei se sitä ole vaan…” ”Vaan mitä sitten?” Jukka vastasi: ”Muistatko sen päivän hiekkalaatikolla yhdeksän vuotta sitten?” Tarja sanoi: ”Heikosti.” Jukka jatkoi: ”Hajotin hiekkalinnasi, ja sinun itkusi herätti minussa jotakin jonka olen ymmärtänyt vasta vuosia myöhemmin. Se on, että pidän sinusta kovasti ja olen pitänyt jo vuosia.” ”Oi kuinka kilttiä”, Tarja sanoi. Jukka jatkoi: ”Tulisitko meille viettämään joulua?” Tarja hieman surullisena: ”En pääse – snif” ”Eikö teillä mene hyvin vai mistä kiikastaa?” Tarja vastasi: ”Ei, ja olisin kiitollinen jos voisit hetkeksi tulla seurakseni.” Jukka vastasi: ”Yritän päästä tulemaan, mutta en voi luvata mitään.” Hän peitti puhelimen luurin kädellään, kääntyi vanhempiensa puoleen ja sanoi: ”Tarja toivoi, että menisin hetkeksi hänen luokseen, ellei siitä ole liikaa vaivaa.” Isä sanoi: ”Mutta herrajumala, nythän on jouluaatto.” ”Tiedän kyllä vallan hyvin, mutta puhelimessa hän kuulosti todella surulliselta.” Isä ponnekkaana miehenä sanoi: ”Valitettavasti se ei vain käy.” ”Saanko edes kertoa sen hänelle ja yrittää selittää tilanteen?” Hetken mietittyään isä nyökkäsi vaivalloisesti päätään, joten Jukka poisti kätensä luuria peittämästä. Tarja kysyi melkein itkua vääntäen: ”No tuletko sinä?” ”Valitettavasti en pääse tulemaan.” Tämän kuultuaan Tarja purskahti itkuun ja Jukka kysyi: ”Ei kai tilanne nyt voi olla niin paha?” ”On se.” ”Kerro kulta, mikä sinun sitten on.” Tarja jatkoi: ”Näin unta, että rakastelit jonkun toisen kanssa.” ”Ja senkö takia halusit minut luoksesi?” Tarja nyyhkytti vastauksen ”Niin” johon Jukka lisäsi: ”Kulta, se oli vain unta.” Tarja jatkoi nyyhkyttäen: ”Mutta se tuntui niin aidolta.” ”Älä pelkää, sinä olet ja tulet aina olemaan elämäni ainoa rakkaus.” ”Niinkö?” ”Niin. Mitä jos koettaisit nyt vain mennä nukkumaan, sillä se mitä näit oli vain pahaa unta.” ”Hyvä on sitten”, Tarja sanoi hieman surullisena ja he sulkivat puhelimet. Jukka vilkaisi isäänsä vihaisena ja tämä kysyi ihmeissään: ”No mitä minä nyt tein?” Jukka huusi ”ARVAA!”, painui huoneeseensa ja paiskasi oven täysillä kiinni. Isä jäi ihmettelemään tätä alakertaan, kunnes Merja avasi suunsa: ”Etkö sinä vieläkään tajua?” ”Tajua mitä?” ”Jukka rakastaa Tarjaa oikeasti ja heidän ikäerollaan ei ole mitään tekemistä sen kanssa.” Jukka oli raottanut ovea sen verran, että kuuli mitä sisko oli sanonut, ja ajatteli tyytyväisenä: ”Ainakin joku ymmärtää minua.”

16.-20. lokakuuta 1998, Mäkiniitty

Kellon näyttäessä 8:00 oppilaat olivat koulunpihalla ja odottivat jännittyneinä uutta oppilasta nimeltään Laurence. Hetkeä myöhemmin pihalle ajoi uudenkarhea Rolls Royce ja sieltä astui ulos kaksi henkilöä. Ensimmäisenä heitä tervehti rehtori, hän ojensi kätensä ja sanoi: ”Huomenta ja tervetuloa. Nimeni on Jorma Heikkilä ja olen koulun rehtori.” Mies kätteli ja sanoi: ”Päivää, nimeni on Michael Lasder ja tämä on poikani Laurence.” Poika sanoi rehtorille ”Sano Lauri vaan” johon Michael: ”Laurence, muista käytöstavat.” ”Emme ole enää jenkeissä, joten Lauri täällä… okei, faija.” Rehtori päätti kysyä Laurilta: ”Miksi suomen kielesi on näin hyvä?” Lauri vastasi: ”Olenhan puoliksi suomalainen ja vanhempani menivät täällä naimisiin.” ”No tervetuloa vain”, sanoi Jorma Heikkilä. Pihalla välitunnin loppua odottivat Sari Anttila (12 vuotta), Tarja Mäki (15 vuotta) ja Merja Lahti (13 vuotta). Kello soi ja välitunti oli ohi, minkä takia piha oli äkkiä tyhjä ja kaikki oppilaat olivat sisällä.

Kello näytti 14:00 ja viikonloppu oli alkamassa, kun Merja huusi äkkiä: ”Jukka!” Tämä tuli paikalle. Merja kysyi ihmeissään: ”Missä isä ja äiti ovat?” ”Heillä oli muuta menoa, joten lähdemme yhdessä kotiin. Vai haittaako se sinua?” Merja pudisti päätään. Samaan aikaan Jukan katse osui pihalla olevaan Tarjaan. Jukka heilautti kättään ja sanoi: ”Moi Tarja, miten menee?” Tarja oli jotenkin vaivaantuneen oloinen, mutta heilautti kuitenkin hieman kättään. Jukka päätti kysyä sitä siskoltaan. ”Merja?” ”No?” ”Tiedätkö mikä Tarjaa vaivaa?” Merja vastasi: ”Etkö muka tiedä?” Jukka ravisti päätään, vaikka tiesi kyllä vallan hyvin mikä Tarjaa vaivasi. Merja jatkoi: ”Tarja on puhunut koko päivän vain sinusta kun olemme olleet kahden, joten se alkaa olla jo aika karmivaa. Tiedän että pidätte toisistanne, joten come on, milloin pyydät häntä treffeille?” Kylmä hiki valui pitkin Jukan otsaa ja hän kysyi: ”Näkyykö se niin selvästi, että pidän hänestä?” ”Totta kai, sillä olethan tuntenut hänet siitä asti kun hän oli viiden”, Merja sanoi hymyillen ilkikurista mutta niin viatonta hymyään. Jukka nyökkäsi ja sanoi: ”Niin, tiedänhän minä sen.”

Seuraavana päivänä Jukka lähti kohti Tarjan kotia, joka oli naapuritalo vaikkakin toisella puolen tietä. Hän soitti ovikelloa. Tarjan isä tuli avaamaan ja sanoi: ”Ai se oletkin sinä Jukka, kuinka menee? En ole nähnyt sinua vähään aikaan. Mitäs siskollesi kuuluu?” ”Ihan hyvin menee ja siskolleni kuuluu hyvää”, Jukka vastasi ja jatkoi: ”Ai niin, onko Tarja kotona?” ”Tietääkseni on.” ”Voinko tulla sisään?” ”Tule vain.” Jukka astui juhlallisen näköiseen olohuoneeseen, jossa oli hänen mielestään kallisarvoisia tauluja ja kierreportaat yläkertaan, jossa hän oletti Tarjan huoneen olevan. Hän vilkaisi kattoa kohti ja siellä roikkui suurehko kristallikruunu. Hän katsoi alas ja näki hyvin kauniin arabialaisen maton. Sohvakalusto oli varmaan jostain 1800-luvulta, vaikkakin sitä oli vuosien varrella korjailtu ja päällystetty useammankin kerran. Jukka kertoi Tarjan vanhemmille, että heillä oli todella miellyttävä koti. Uskomattominta oli, että hän asui naapurissa (vaikkakin tien toisella puolen) eikä ollut koskaan ennen käynyt heidän luonaan. Pian Tarja juoksi portaita alas ja nähtyään Jukan kysyi hieman hämmentyneenä: ” Jukka, mitä sinä täällä teet?” ”Ajattelin jos haluaisit lähteä elokuviin kanssani.” Tarja katsoi vanhempiaan kysyvästi. Jukka katsoi kelloa joka oli 17:30, vilkaisi taas Tarjaa ja kysyi: ”No haluatko vai et?” ”Kyllä jos saan valita elokuvan.” Jukka huokaisi ja lopulta myöntyi hänen pyyntöönsä. Päästyään ulos Jukka kysyi ”Mitä haluat mennä katsomaan?” koska itse hän halusi nähdä toimintapätkän nimeltään ”Warrior God Kills Satan”. Hän yllättyi kun Tarja sanoi: ”Haluan nähdä ’Warrior God Kills Satan’.” Ikäraja oli 15, joten Tarja pääsisi katsomaan sen, mutta Jukka kysyi kuitenkin: ”Etkö mieluummin katsoisi ’Love and Peace from Paris’?” ”Ei, haluan nähdä ’Warrior God Kills Satan’.” ”Hyvä on”, Jukka sanoi, mutta ajatteli itsekseen: ”Tyttö minun makuuni.” He lähtivät kohti elokuvateatteria bussilla. Teatteri oli rakennettu vanhaan kerrostaloon joskus 70-luvun lopulla, se oli hyvin intiimi teatteri yhdellä salilla, johon mahtui kerralla 50 katsojaa. Yleensä muut kaupungin asukkaat kävivät jossain kauempana elokuvissa, joten tänne ei ollut viitsitty eikä ollut rahaa tehdä isompaa.

Kello oli n. 21:00 kun elokuva oli loppunut. Jukka oli luvannut viedä Tarjan kotiin. Odotellessa ilma alkoi viiletä ja Jukka huomasi, että Tarjalle alkoi tulla kylmä, joten hän kuiskasi: ”Tulisitko tänne?” Tarja tuli hieman epäröiden ja Jukka otti hänet syliinsä. Jukka kysyi: ”Onko nyt parempi?” Tarja nyökkäsi ja katsoi suoraan silmiin – Jukka näki että hänellä oli syvänsiniset silmät. Tarja kysyi: ”Onko se totta että…?” Jukka yllättyi ehkä hieman ja arvasi mitä hän aikoi kysyä, joten nyökkäsi vastaukseksi. Tarja jatkoi: ”Miksi et ole kertonut tätä minulle?” Jukka ei osannut vastata oikeastaan mitään, joten sanoi vain: ”Kato silmiini kunnolla.” Hetken päästä he katselivat toisiaan suoraan silmiin ja kaikki oli äkkiä selvää kuin yö ja päivä. Heidän ei tarvinnut kertoa tunteistaan ääneen, koska ne olivat selvät. Bussi saapui 10 minuuttia myöhemmin. He suutelivat laiturilla, astuivat yhdessä bussiin ja matkasivat kotia kohti. Bussimatkan aikana he olivat aika hiljaa pitäen toisiaan kädestä ja miettivät missä kaikki muut matkustajat olivat, kunnes äkkiä muistivat, että tämähän oli päivän viimeinen vuoro joka oli aina yhtä hiljainen. Tarjan päästyä kotiovelleen he suutelivat vielä ovella mukavan illan päätteeksi ja sanoivat yhtä aikaa ”Minä rakastan sinua”. Tarja meni sisään kotiinsa katsoen Jukkaa viehkeä ilme kasvoillaan. Sen nähtyään Jukka lähti tien toiselle puolelle.

Tarjan saapuessa sisään 21:30 hän huhuili: ”Äiti, isä, olen kotona!” Kun vastausta ei kuulunut, hän lähti kävelemään kohti omaa huonettaan, mutta äkkiä hän pysähtyi ja kuuli jotain outoa vanhempiensa makuuhuoneesta. Sieltä kuului seuraavanlaisia ääniä: ”aah”, ”enemmän”, ”juuri sinne”. Tarja muisti yllättäen, että hänen isänsähän oli lähtenyt Sveitsiin kaksi tuntia sitten, joten mitähän nämä äänet voisivat olla? Ollessaan vanhempiensa makuuhuoneen kohdalla hän raotti ovea ja katsoi sisään. Hänen järkytyksensä oli suuri, kun hän näki äitinsä rakastelemassa tumman todella bodatun miehen kanssa. Äkkiä Tarja tunnisti miehen äitinsä pomoksi. Hän jäi katsomaan heidän puuhiaan itku kurkussa kyynelten valuessa pitkin hänen suloisia poskiaan, ja hän menetti hetkeksi ajantajunsa.

Kello oli 22:00 kun hän pääsi vihdoin jaloilleen ja kuuli edelleen äitinsä ja tämän pomon jatkavan puuhiaan hänen vanhempiensa sängyssä. Hän lähti portaita kohti ja kiipesi yläkertaan yrittäen saada nukutuksi, mutta alakerran äänet pitivät häntä hereillä.

Kellon näyttäessä 23:55 touhu alakerrassa vain kiihtyi ilman että lopusta oli tietoakaan. Tarja ei ollut vieläkään saanut unta, joten hän päätti lähteä Jukan luokse. Oli puoliyö kun Jukka kuuli ikkunastaan pieniä ääniä: ”kop – kop – kop”. Hän tuli ikkunan luo, avasi sen ja näki Tarjan kyynelissä ikkunan takana isänsä Porschen avaimet toisessa kädessä. Toisessa kädessä oli pieniä kiviä, joita hän oli ilmeisesti heittänyt ikkunaan. Hän nyyhkytti, joten Jukka kysyi: ”Mitä on tapahtunut?” ”Äidilläni on toinen mies ja he… ja minä… ja toivon että lähtisit kanssani rannalle jotta voisin unohtaa kaiken ja ehkä nukkua, mutta jos menen sinne yksin, voin vaikka…” Jukka keskeytti: ”Älä pelkää. Odota hetki niin tulen kohta alas.” Tarja antoi hänelle isänsä auton avaimet, ja he lähtivät merenrannalle jonne oli matkaa 10 km.

Merenrannalla oli kylmä tähän aikaan vuodesta, mutta nyt kun he olivat kerran täällä, Jukka päätti kysyä Tarjalta: ”Voitko jo paremmin?” ”En, mutta jos tulet viereeni, suutelet minua ja otat minut syliisi, niin oloni helpottuisi hieman.” Jukka teki niin kuin hän halusi. Hetken päästä ajantaju katosi ja havahduttuaan Jukka huomasi Tarjan nukkuvan onnellisena hänen sylissään. Jukka silitti hänen silkinpehmeää poskeaan ja pitkiä mustia hiuksia, minkä jälkeen nukahti itsekin syvään uneen.

Seuraavana päivänä kello 14 aikaan Tarjan isä saapui Sveitsistä työmatkaltaan. Tarja oli kotona vastassa ja mietti kertoisiko isälleen kaiken. Hetken epäröityään hän kuitenkin kertoi, kuinka hän oli nähnyt äitinsä ja tämän pomon rakastelemassa kiihkeästi hänen vanhempiensa sängyllä. Tarjan suureksi yllätykseksi hänen isänsä sanoi: ”Olenkin arvellut jotain tämäntapaista, vaikka äitisi onkin yrittänyt salailla sitä minulta milloin milläkin tavalla. Mutta kiitos että kerroit. Vaikka toisaalta se saattoi olla kauhea kokemus.” Viisi minuuttia myöhemmin Tarjan isä meni keittiöön, jossa Tarjan äiti oli, ja sanoi vihaisena ”Se on ohi nyt”, laittoi sormuksen ruokapöydälle ja käveli ovesta ulos. Äkkiä Tarjan äidin tasapaino petti, hän vajosi polvilleen, pisti kädet kasvoilleen ja alkoi itkeä. Tarja oli tullut keittiöön ja näki äitinsä lattialla itkemässä kädet kasvojensa edessä. Näkyi selvästi, että äiti katui tekoaan. Tarja lähestyi hitaasti äitiään, polvistui tämän eteen ja kuiskasi hänen korvaansa: ”Olen niin pahoillani, että kerroin isälle, että näin teidät rakastelemassa. Oliko tämä ensimmäinen kerta?” Tarjan äiti pudisti päätään kyyneleet silmissä ja he halasivat toisiaan.

Viikkoa myöhemmin Tarja soitti Jukalle ja kertoi, että oli antanut äidilleen anteeksi mitä hän oli tehnyt, mutta kertoi myös ikävöivänsä isäänsä jonka oli kuullut lähteneen Japaniin. Isä oli sanonut puhelimessa, ettei anna koskaan anteeksi sitä mitä hänen entinen vaimonsa oli tehnyt, ja olevansa onnellinen Japanissa.

1. kesäkuuta 1999, Mäkiniitty

Se oli järjettömän lämmin kesä ja mittari kipusi parhaimmillaan 35 asteeseen. Jukka sanoi Tarjalle: ”Lähden käymään Susannan luona.” Tarja vastasi: ”Lähde vain, hän vaikuttaa oikein mukavalta.” ”Missä olet hänet nähnyt?” ”Sairaalassa kun sinne tuotiin joku juoppo joka oli kolauttanut päänsä. Susanna auttoi hänet sisään ja ehdimme vaihtamaan muutaman sanan ja hän vaikuttaa todella mukavalta.”

Kotiin päästyään Suvi äkkiä soitti siskolleen, josta ei ollut kuullut mitään kolmeen vuoteen, ja sanoi puhelimessa: ”Hei, minä täällä – pystytkö puhumaan?” Susanna vastasi: ”Oikeastaan en, koska olen tällä hetkellä vähän kiireinen.” ”Sopiiko, että soitan myöhemmin?” ”Totta kai. Hei hei.” ”Hei hei”, Suvi sanoi ja sulki puhelimen. Susanna kääntyi kohti sängyllä makaavaa Jukkaa, huokasi ja ajatteli: ”Miksi sinun pitää olla Tarjan kanssa, koska tekisin sinut varmasti onnellisemmaksi kuin hän.” Jukka alkoi heräillä ja kysyi: ”Kuka soitti?” ”Siskoni.” Siinä sängyllä istuessaan ja katsoessaan toisiaan heidät valtasi melkein pakottava tunne. Susanna arvasi jo mitä Jukalla oli mielessä ja kysyi ”Entäs Tarja?” johon Jukka vastasi: ”Emmehän me ole tehneet mitään.” Susanna naurahti ja sanoi: ”Niinpä, mutta näen, että haluat…” ”Niin haluankin, mutta…” ”Älä pelkää, en pety helposti koska olet jo täällä ja se riittää minulle toistaiseksi. Haluatko vettä?” ”Kyllä kiitos.” Susanna sanoi: ”Odota niin käyn hakemassa.” Hän käveli keittiöön, sujautti pillerin vesilasiin ja antoi sen liueta hetken. Hän ojensi sen Jukalle sanoen ”Ole hyvä.” ”Kiitos.” Jukka hörppäsi veden. Häntä alkoi huimata ja hän etsi jotakin mistä saada tukea. Hän tarttui Susannan rintaan, eikä Susanna yllättäen sanonut eikä tehnyt mitään, vaan alkoi suudella Jukkaa intohimoisesti sängynreunalla. He rakastelivat tuntikausia. Lopetettuaan Jukka sanoi päänsä selvittyä ja hieman häveten: ”Ole kiltti: kun näet Tarjan seuraavan kerran, niin älä kerro tästä mitään koska en tiedä mikä minuun meni.” ”Hyvä on. Älä pelkää, minulla on aikaa odottaa.” Jukan lähdettyä Susanna otti pilleripurkin yöpöydän laatikosta ja sanoi: ”Toimii joka kerta. Vaikka Jukkaan se oli sääli käyttää, koska pidän hänestä oikeasti. Mutta miksi hän ei sitä näe?”